Aleksanterin teatterissa tapahtuu

Avainsanat

Aleksanterin teatteri, entinen Kansallisooppera. Kuva Charles Riis 1880, Helsingin kaupunginmuseo.

Tällä viikolla Iloisten sielujen hotellin harjoitukset jatkuivat Aleksanterin teatterissa Bulevardilla, missä musikaali maaliskuun lopussa myös esitetään. Olin paikalla kaikkiaan kolmena päivänä viikon alussa, ja videopäiväkirjaan syntyi kaksi uutta osaa. Ne ovat katsottavissa kirjailijasivullani Facebookissa ja myös Youtubessa (haulla The Making of Iloisten sielujen hotelli), ja liitän ne jälleen tähän kirjoitukseen.

Olen päässyt kuljeskelemaan teatterirakennuksessa henkilökunnan puolella, mikä on kiehtovaa. Näyttämön, katsomon ja yleisön lämpiön ulkopuolella on aikamoinen sokkelo useissa kerroksissa sijaitsevia harjoitus-, työskentely- ja säilytystiloja. Romaanissani Koston kukat tapahtumat liikkuivat loppuvuonna 1921 juuri näissä käytävissä, portaissa ja huoneissa. Saleja on modernisoitu ja sähköistetty, mutta kovin suuresti paikat eivät ole muuttuneet.

Maanantaina olin seuraamassa musikaalin laulujen harjoituksia. Säestäjänä ja harjoituttajana oli Marko Hilpo, joka on myös esitysten kapellimestari ja pianisti.

Lauluharjoitukset pidettiin Pylkkänen-salissa, joka on suuri ja tarkoitettu tanssi- ja näytelmäharjoituksille. Sen akustiikka on siksi lievästi sanottuna kamala eikä se tehnyt lainkaan oikeutta näyttelijöiden äänille. He kaikki ovat sekä näyttelijöitä että laulajia, ja heidän pitää hallita myös tanssiminen. Siksi videoklippien laatu ei ole hyvä.

Silti oli innostavaa tavata musikaalin päähenkilö Björk eli Joel Mäkinen, ja kuulla hänen lauluäänensä, joka on kaunis, vahva ja lyyrinen. Huonoja ääniä ei tosin tästä joukosta löydykään.

Joel Mäkinen.

Paikalla oli myös Miro Apostolakis, joka esittää Björkin teini-ikäistä apulaista Frans Valkamaa. Valkama on musikaalissa lavalla eniten Björkin jälkeen.

Miro Apostolakis. Taustalla Joel Mäkinen.

Toisessa näytöksessä Björkin suhteet hänen naisystäviinsä, Lisbetiin ja Idaan, kärsivät kovia kolauksia, ja pohdittuaan niitä Valkaman kanssa Björk laulaa uskollisen apulaisensa kanssa dueton ”Nainen”.

Sen jälkeen harjoiteltiin Björkin suurta soolokappaletta ”Silta”, jonka hän esittää toisen näytöksen alkupuolella. Laulu kokoaa ja kiteyttää musikaalin teemoja. Siinä on pitkä pohdiskeleva johdanto, jota seuraa vahva, tunteikas keskusjakso.

Heljä Heikkisen saavuttua harjoiteltiin ”Lisbetin romanssia”, jonka viimeisen kertosäkeen Lisbet ja Björk laulavat yhdessä.

Janne Marja-Ahokin pääsi tällä kertaa laulamaan. Hänellä on kaksi roolia, joissa hän pääsee esittämään luonnenäyttelijän taitojaan. Philip Axelskiöld kilpailee Björkin kanssa Lisbetin suosiosta ja on valmis käyttämään kaikki keinot lyödäkseen Björkin laudalta. Hän esittää sotaisen marssin: se on haaste Björkille, joka vastustaa sotaa. Hän myös puhuu pahaa Björkistä tämän selän takana.

Janne Marja-Aho.

Janne Marja-Ahon toinen rooli on vielä mehukkaampi: pelottava murhamies Vahanaama. Vahanaaman suuri soolonumero sijoittuu lähelle musikaalin loppua, mutta hän laulaa joukkionsa kanssa jo ensimmäisessä näytöksessä kohtauksessa, jossa Björk uskaltautuu valepuvussa roistojen pesään.

Sali oli niin viileä, että villasukat ja pipot olivat tarpeen.

Päivän lopuksi Miro Apostolakis palasi vielä harjoittamaan laulua ”Kallion kundi”. Se lisättiin käsikirjoitukseen kauan muiden laulujen jälkeen, kun huomasin, että Valkama on niin paljon esillä, että hän tarvitsee oman soolonumeron. Jukka Nykäsen musiikkikin syntyi sen verran myöhään, että harjoituksissa kappale piti laulaa suoraan nuoteista.

Tässä videopäiväkirjan osa 4, Youtubesta poimittuna. Siinä puhun myös päähenkilöiden välisistä suhteista musikaalissa, koska ne tulevat lauluissa selkeästi esille.

 

Tiistaina ja keskiviikkona laulu- ja koreografiaharjoitukset jatkuivat. Minä keskityin kuitenkin puvustukseen ja vierailin molempina päivinä teatteritalon alakerrassa, jossa on eri projektien puvustamoja. Iloisten sielujen hotellin pukusuunnittelija on Marja Uusitalo. Hänen apunaan on kolme ompelijaa: Elina Johnston, Elina Petmansson ja Sarita Vepsäläinen.

Iloisten sielujen hotellin pukuvarasto ja ompelimo.

Näyttelijät kävivät puvustamossa sovittamassa roolivaatteita.

Otto Pilli ”Ramman miehen” vaatteissa.

Miro Apostolakis Valkamalle ajatellussa villatakissa.

Kävin myös katsomassa näyttämöä ja sen taustaa. Musikaalin tuottaja Ville Salonen esitteli rekvisiittaa, jolla luodaan salonki, jossa Björk ja Lisbet seurustelevat. Siellä on kattokruunu, koristepylväs, divaani ja flyygeli. Lopuksi kurkistin näyttämön puolelle. Sieltä nähtynä katsomosali on upea.

Keskiviikkona teatteriin tuli maskeeraaja Aarni Mikkola tekemään muistiinpanot eri roolihahmojen ulkomuodosta, jotta hän voisi suunnitella heille maskit ja koota tarpeet niitä varten.

Maskeeraja Aarni Mikkola.

Ennen kotiinlähtöäni poikkesin vielä eräässä tanssisaleista, joissa harjoiteltiin edelleen koreografiaa, joka aloittaa toisen näytöksen. Peter Pihlström harjoitti, Marko Hilpo säesti ja Tatu Siivonen, Otto Pilli ja Rami Meling treenasivat poliisien rooliin kuuluvia askelia.

Tässä on videopäiväkirjan osa 5, joka sisältää mietteeni ja merkintäni tiistain ja keskiviikon osalta. Torstaina ja perjantaina jatkettiin harjoituksia, ja minä kirjoitin kotona seuraavaa Björk-romaania ja koetin karkoittaa flunssaa, joka sinnikkäästi pyrki asettumaan taloksi.

 

Videopäiväkirja jatkuu

Avainsanat

Kauppatori Esplanadilta päin katsottuna. Kuva F. Jonasson, Helsingin kaupunginmuseo.

Olen seurannut edelleen ”Iloisten sielujen hotelli” -musikaalin harjoituksia. Keskiviikkona ja perjantaina olin paikalla kuvaamassa ja molemmista päivistä syntyi video, jotka liitän tähän kirjoitukseen. Kohtasin uusia roolihenkilöitä, joista voin postata Björk-kirjojen ystäville kuvia. Itse herra Björkiä en ole vielä harjoituksissa tavannut — ehkä ensi viikolla onnistaa!

Keskiviikkona 13.2. harjoitukset pidettiin musikaalin projektijohtajan ja ohjaajan Reetta Ristimäen työhuoneella Hakaniemessä. Laulut olivat edelleen pääosassa, ja niitä harjoitutti musikaalin säveltäjä Jukka Nykänen.

Tänään vuorossa olivat musikaalin näispääosien esittäjät, Minja Koski ja Heljä Heikkinen, eli Ida Helander ja Lisbet Axelskiöld. Heillä on myös kaksi muuta tärkeää roolia: ilotalon pitäjä Kreeta Nurmi ja ilotyttö Lyyli. Tarinan tässä versiossa molemmille käy huonosti. Minjalla oli kolme laulua harjoitettavana, Heljällä kaksi.

Näyttelijä-laulaja Minja Koski.

Näyttelijä-laulaja Heljä Heikkinen.

Paikalla oli lauluja kuuntelemassa myös Reetta, joka tehtävä ohjaajana on hakea henkilöille tyypillinen tapa ilmaista itseään.

Myöhemmin iltapäivällä työhuoneelle saapui kolmen miehen jengi, eli Ville Pulkki, joka esittää poliisia ja lauluaa kuorossa, Rami Meling, joka kuuluu myös kuoroon ja on musikaalissa ylimääräinen poliisi, sekä Tatu Siivonen, jolla on kolme roolia: hän esittää ylietsivä Martti Ekmania, rikollispomo Atamaania ja lehtimies Anton Helanderia. Tällainen valikoima hahmoja samassa musikaalissa vaatii aika lailla muuntelukykyä.

Ville Pulkki, Tatu Siivonen ja Rami Meling. Jukka tietenkin pianon takana.

Trio harjoitteli etupäässä ”Helsinki” -laulua, joka esiintyy useassa kohtaa musikaalia, alussa, lopussa ja ensimmäisen näytöksen päätöksessä. Koska musikaalin teema on kaksi Helsinkiä, myös Helsinki-laulusta on kaksi muunnelmaa, iloinen ja valoisa ja musta ja synkkä. Ikään kuin vinjettinä Helsinki-laululle musikaali alkaa Rafu Ramstedtin (ks. blogikirjoitukseni aiheesta) 90 vuotta vanhemmalla Helsinki-laululla, joka on antanut musikaalille sen nimen.

Tässä on videopäiväkirjan ”lehti” tuolta päivältä YouTubesta linkitettynä.

 

Perjantaina 15.2. harjoiteltiin Aleksanterin teatterin Pylkkänen-salissa.

Näyttelijöillä oli niin paljon muita töitä, että heitä ilmaantui paikalle yksitellen. Reetta käytti vapaata aikaa hyväkseen ja perkasi musikaalia tarkemmin koreografi Peter Pihlströmin kanssa.

Käytännössä harjoiteltiin toisen näytöksen aloittavaa kohtausta, jossa poliisit laulavat siitä, miten harmillinen kieltolaki on heidän kannaltaan. Ensin koreografiaan perehtyi rikoskonstaapelia esittävä Ville Pulkki. Hän joutuu ensi viikon opiskelemaan askeliaan videolta, sillä hän matkusti perheineen talvilomalle Japaniin.

Kohtauksen koreografia saatiin lähes kokonaan kasaan, kun paikalle saapuivat sekä Marttia esittävä Tatu Siivonen että Otto Pilli, toinen poliisikonstaapeleista.

Otto Pilli, Tatu Siivonen ja Peter Pihlström.

Välissä salilla ehti käymään myös Janne Marja-Aho, joka esittää musikaalissa pelottavaa murhaaja Vahanaamaa sekä Philip Axelskiöldiä, jotka ovat molemmat draamallisesti Björkin vastavoimia.

Janne Marja-Aho.

 

Ja tässä on perjantaipäivän videopäiväkirjan ote YouTubesta poimittuna.

Jatkoa seuraa!

Videopäiväkirja musikaalin teosta!

Avainsanat

Musiikkiharjoitukset Reetan työhuoneella. Reetta toinen vasemmalta.

Olen ryhtynyt hurjaan hankkeeseen: pidän videopäiväkirjaa Iloisten sielujen hotelli -musikaalin harjoituksista (Making of… Iloisten sielujen hotelli), kunnes projekti pääsee ensi-iltaansa. Koska rakastan elokuvia, päätin tehdä videopäiväkirjan ja postittaa videot Youtubeen. Siltä ne löytyvät Iloisten sielujen hotelli -haulla. (Olen pitkään ollut Youtubessa läsnä nimellä damescholar, mutta en ole tätä ennen postittanut sinne videoita.) Videot ovat katsottavissa myös blogissani.

Videon teko on minulle uutta, mutta minulla on visuaalinen mieli (olen toiminut kirjankuvittajana), pidän valokuvauksesta ja salainen unelmani on ollut kuvata videoita. Nyt kun alan kapineet ovat niin halpoja, pystyn omalla iPhonellani ja siinä valmiina sovelluksena olevalla iMoviella leikkaamaan filmiä ja tekemään kaikenlaista muutakin, varsinkin kun otan luovan mielikuvituksen avuksi. Saa nähdä, mitä kaikkea keksin. Tiedän kyllä kokemuksestani graafikkona, että ei saa liikaa innostua teknisistä kommervenkeista tai erikoistehosteista. Siksi on ehkä hyväkin, että olen sidottu puhelimeen, enkä osaa vielä käyttää videokameraa.

Tänne blogiin aion ”Making of” -sarjassa videon lisäksi postata kuvia ja mietteitä, joita syntyy projektia seuratessa, ja jatkossa myös toivon mukaan projektiin osallistuvien haastatteluja ja muuta kivaa.

Mutta ihan ensiksi tämä video. Kuvasin videomateriaalin eilen Reetta Ristimäen työhuoneella Hakaniemessä, jossa pidettiin ensimmäiset kunnon musiikkiharjoitukset. Reetta on projektin johtaja ja musikaalin ohjaaja. Hän oli vastikään muuttanut työhuoneelle ja suhahteli ympäri järjestäen paikkoja, joten hän ajautui tämän tästä kuvaan.

 

Otin videolle mukaan pätkiä lauluista, joita eilen harjoitettiin. Koska kaikki pääosien esittäjät eivät olleet paikalla, piti keskittyä muutamaan kappaleeseen. Seitsemän pääosan esittäjän lisäksi lavalla on kuoro, joka on tyypillistä kyllä naispitoinen, joten lauluvoimaa pitää saada myös pääroolien vetäjistä, joista viisi on miehiä. Kaikilla muilla paitsi Björkillä (Joel Mäkinen) ja hänen apurillaan Frans Valkamalla (Miro Apostolakis) on useita rooleja. Heidän olisikin vaikea vaihtaa vaatteita ja maskeja, kun he ovat lähes koko ajan näyttämöllä.

Eilisissä harjoituksissa Tatu Siivonen esitti sekä ylietsivä Martti Ekmania että rikollispomo Atamaania. Otto Pilli ja Ville Pulkki esittivät poliiseja sekä toimivat kuorona. Esikoisromaanistani Suden vuodesta on tehty elokuva, ja minusta oli silloinkin hyvin kiinnostava nähdä, mitä hahmoistani, juonestani ja teemoistani tulee, kun ne kulkevat toisen median ja ison työryhmän kautta. Samaa innostusta tunnen nyt, ja siksi käyn harjoituksissa aina kuin vain sinne pääsen. Olen tosin itse tällä kertaa tehnyt käsikirjoituksen laulutekstejä myöten. Erityisen hauskaa on ollut nähdä, miten oma teksti muuttuu säveliksi.

Jukka Nykänen, joka tällä viikolla harjoitutti laulajia, on tehnyt musiikin. Mikä onkaan musikaalissa tärkeämpää kuin mukaansa tempaavat laulut? Niitä tässä teoksessa riittää, sen voin luvata, ja jotakin esimakua niistä saa videollakin, vaikka niitä harjoitettiin ensi kertaa.

Jukka flyygelin takana.

Näyttelijä-laulajia harjoittelemassa. Vasemmalta Miro Apostolakis, Otto Pilli, Tatu Siivonen ja Ville Pulkki. Jukka keskellä.

Ihastelin sitä, miten hyvin näyttelijät osaavat laulaa. He eivät ole ainoastaan musikaalisia ja laulutaitoisia, vaan he tuovat heti karaktääriä esitykseensä. Musikaaleja ja musiikkinäytelmiä pitäisi Suomessa tehdä enemmän, kun meillä on tällaisia kykyjä, ja uutta musiikkia näyttämölle pitäisi säveltää — myös kevyemmällä puolella.

Näyttelijät tuijottivat puhelimiaan ja padejaan siksi, että heidän laulustemmansa olivat siellä — eivät siksi, että olisivat olleet kyllästyneitä touhuun.

 

Musikaalin tuottaja Ville Salonen (vasemmalla) oli paikalla neuvotellakseen Reetan kanssa. Tässä projektissa on paljon liikkuvia osia (ks. alla).

 

Näyttelijöiden aikataulujen kanssa on ollut melkoinen järjestely. Kaikki ovat kiinnitettyjä myös muihin projekteihin, joilla on omat harjoitukset ja esitykset. Iloisten sielujen hotelli esitetään Aleksanterin teatterissa, jonne se sopii erittäin hyvin. Paha puoli on vain se, että hyvin monet vapaat ryhmät ja indie-projektit (kuten tämä meidän) pitävät myös siellä mielellään harjoituksiaan. Parikymmentä ryhmää voi harjoitella siellä yhtä aikaa samalla kun yläkerrassa on käynnissä jokin esitys. Täytyy olla tarkkana siitä, etteivät äänet kantaudu vääriin paikkoihin.

Kun harjoitukset etenevät, pääsen tutustumaan koreografiaan ja lavastukseen, joka on hoidettu pääasiassa videotekniikalla. Se toimii paremmin musikaalissa, varsinkin kun kuvataan epookkia. Voisinkohan oppia jotakin kuvaus- ja videosuunnittelijoilta? Ajanmukaiseen puvustukseen toki satsataan. Siitäkin saatte varmaan jatkossa kuulla.

 

 

Rafu rulettaa

Minun täytyy puhua hiukan miehestä, joka antoi Iloisten sielujen hotelli -musikaalille sen nimen. Rafael ”Rafu” Ramstedt (1888-1933) oli viihdetaiteilija, joka sävelsi, sanoitti ja esitti kupletteja. Hänen loistoaikaansa oli 1920-luvun loppupuoli ja 1930-luvun alku, mutta hän kuoli jo 44-vuotiaana ja jäi tuotteliaamman J. Alfred Tannerin varjoon.

Rafu Ramstedtista on hämmästyttävän vähän elämäkertatietoa. Hän syntyi Turun seudulla Raunistulassa perheeseen, jossa oli yksitoista lasta. Isä oli konemekaanikko laivalla ja usein poissa, mutta tarmokas äiti piti lapsista hyvää huolta ja tuki heidän lahjakkuuttaan. Niinpä Rafun vanhemmat veljet Gustaf John (1873-1950) ja Emanuel eli Manu (1881-1960) nousivat hekin merkkimiehiksi. G. J. Ramstedtista tuli tunnettu kielitieteilijä, tutkimusmatkailija ja diplomaatti, ja Manu Ramstedt toimi kansanedustajana 1925-1929.

Ramstedtin veljekset, vasemmalta Gustaf John, Manu, Rafu ja Armas.

Perhe oli kaksikielinen, ja Rafu käänsi sittemmin suomalaisia kuplettitekstejä ruotsiksi. Ennen musiikkiuraa hän toimi konepiirtäjänä ja suunnitteli laivoja. Anekdootti kertoo, että uran alussa suunniteltu laiva upposi ja siitä Rafu sai kimmokkeen vaihtaa alaa. Hän teki yhteistyötä Tannerin kanssa ja alkoi säveltää ja sanoittaa kupletteja, joita Tanner esitti, ja esittää puolestaan Tannerin sävellyksiä. Tannerin laulut tosin olivat enimmäkseen sovitelmia ajan tunnetuista sävelmistä, kun taas Rafu keksi melodiat omasta päästään.

J. Alfred Tanner (1884-1927)

Esiintyville viihdelaulajille oli paljon töitä etenkin Helsingissä, ja Rafu Ramstedt esiintyi useissa ajan tunnetuissa kahviloissa ja ravintoloissa molemmilla puolilla Pitkääsiltaa. Perheellä oli vasemmistosympatioita: Manun puolue oli Sosialistinen Työväen ja Pienviljelijöiden puolue, ja hänen elämänsä tuli Lapuan liikkeen nousun aikaan niin tukalaksi, että hän muutti pysyvästi Ruotsiin. Rafu tuli kuitenkin tunnetuksi herrasmiesmäisestä olemuksestaan. Hän käytti esiintyessään frakkia, jonka napinlävessä oli krysanteemi (keinotekoinen, ei oikea), ja hän puhui sievästi eikä langennut kaksimielisyyksiin kuten lähes kaikki muut kupletistit.

Rafu hienona.

Humalasta hän kyllä kirjoitti lauluja. Juuri tällainen kappale on ”Oi sä sulo Helsinki”, joka on Björk-musikaalin nimen takana. Iloinen kertosäe ylistää Helsingin ihanuutta, mutta laulun tarina kuvaa hiprakkaista herrasmiestä, joka yön juhlittuaan ei onnistu sovittamaan avainta kotioveen. Paikalle tulleen konstaapelin epäluuloisiin tiedusteluihin hän keksii jos jonkinlaisia vastauksia.

Sivu Mikko-Olavi Seppälän mainiosta kirjasta Suruton kaupunki.

Rafu Ramstedtin baritoniääntä ja laulantaa voi kuunnella useallakin vanhalla levyllä, ja muutamat kappaleet ovat kuunneltavissa myös YouTubessa. Vuonna 2002 löytyi lisäksi pätkä elokuvaa, jolla Ramstedt esiintyy. Kyseessä on Sano se suomeksi (1931), joka oli ensimmäinen suomalainen äänielokuva. Asialla oli turkulainen Lahyn-Filmi uranuurtaja tällä alalla.

Lahyn-Filmin ääniteknikko työssään.

Filmistä on säilynyt vain kaksi pätkää. Ramstedt laulaa omassa pätkässään säveltämänsä ”Merimieslaulun”. Tässä ääninauha, mutta ikävä kyllä netissä ei ole saatavissa siihen liittyvää elokuvapätkää.

Ramstedtin tunnetuin sävellys on Rosvo-Roope, joka antoi innoituksen samannimiseen elokuvaan, Roopen roolissa tietenkin Tauno Palo. Isäni lauloi aikoinaan myös Ramstedtin kappaletta ”Hei jallerii”, jonka osaan vieläkin. Laulussa meripoika kohtaa Kapkaupungissa kohtalokkaan naisen, joka tyhjentää hänen taskunsa kapakassa ja heivaa sitten miehen kadulle. Kun merimies selviää, hän palaa perimään rahojaan. Päälle hyökkää kaksikymmentä roistoa, mutta tappelussahan suomalainen pärjää niin että ”järkeä vailla ovat vieläkin kai”. Alla isältäni peritty laulukirja, josta tämäkin biisi löytyy.

Rafu Ramstedtin viimeinen työ lienee ollut käsikirjoitus, jonka teki Valentin Vaalan elokuvaan Helsingin kuuluisin liikemies. Se valmistui vasta hänen kuolemansa jälkeen. Siinä liikuttiin ympäri Helsinkiä ja mukana oli maineikkaita näyttelijöitä. Vaikka filmi menestyi hyvin , se ei kuitenkaan jäänyt minään merkkiteoksena Suomi-elokuvan historiaan.

Oi sä sulo Helsinki on kuunneltavissa Youtubessa kokonaisuudessaan. Tässä linkki:

 

Ramstedtin suvulla on muitakin kytköksiä Björk-sarjaani. Rafun isoveli G.J. Ramstedt on ollut yksi esikuvista, kun hahmottelin Björkin tutkimusmatkailija-isän elämää. Mutta G. J. Ramstedt ei ollut äkkipikainen eikä uhkarohkea kuten Björk vanhempi: hän ei olisi ikimaailmassa matkustellut Venäjällä sisällissodan aikana.