Vuosi vaihtuu – vai vaihtuuko?

Björk (Joel Mäkinen) Björk-kirjoihin perustuvassa musiikkinäytelmässä Iloisten sielujen hotelli (2019).

Kun kirjoittaa romaaneja, joista muodostuu sarja, ne voi liittää toisiinsa eri tavoilla. Yleisintä on valita samat henkilöt, jotka sitovat osat yhteen. Koska monilla lukijoilla on taipumusta kiintyä kirjan hahmoihin ja haluta kuulla heistä lisää, ratkaisulla on hyviä puolia.

Ongelmaksi voi kehittyä kuitenkin ajan kulumisen kuvaaminen ja romaanihenkilöiden vanheneminen. Seuraavassa pohdin lyhyesti kysymystä historiallisen romaanin ja rikosromaanin kannalta, koska niissä esiintyy lastenkirjojen ohella eniten sarjallisuutta.

1800-luvulla suositut kirjat julkaistiin usein ensin lehdissä osa kerrallaan. Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -tarinat syntyivät tällä tavalla vuosien 1887 ja 1927 välillä. Niissä kuvattiin Holmesin ratkomia rikostapauksia vuodesta 1881 vuoteen 1914, jolloin Holmesin sanotaan olevan 60-vuotias. Tapahtumat sijoittuivat siis kirjoittamista ja ilmestymistä aiempaan historian hetkeen. Holmesin elämäntarinassa on palasissa julkaisemisen vuoksi useita epäjohdonmukaisuuksia, mutta hän vanhenee tarinoiden mittaan luonnollisella tavalla.

Sherlock Holmes ja hänen toverinsa Watson Sidney Pagetin kuvaamina.

Conan Doyle tahtoi Holmesin kuolevan fiktiivisen ajanlaskun mukaan jo vuonna 1891 Reichenbachin putouksilla, mutta lukijoiden vaatimukset saivat salapoliisin virkoamaan, ja viimeisessä tarinassa hän jää henkiin. Niinpä kirjailija Laurie R. King on hyödyntänyt eläkkeelle jäänyttä Holmesia omassa Mary Russell -sarjassaan.

Toinen kuuluisa salapoliisi, Agatha Christien luoma Hercule Poirot, ei vanhentunut yhtä mallikkaasti. Syynä oli se, ettei Christie suunnitellut kovin pitkää jatkoa salapoliisinsa kirjalliselle elämälle. Ensimmäinen Poirot-romaani Stylesin tapaus ilmestyi vuonna 1920 ja sen tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen maailmansodan aikaan. Siinä kerrotaan, että belgialainen Poirot on jäänyt eläkkeelle 55-vuotiaana vuonna 1905 ja siirtynyt Belgian miehityksen takia Englantiin: hän on siis jo yli 65-vuotias.

Televisiosarjassa Poirot kuolee vuonna 1947. Pääosaa esitti David Suchet. Kuva: Ylen arkistot.

Sodan jälkeen Poirot alkaa toimia yksityisetsivänä ja matkustelee ahkerasti ympäriinsä. Viimeinen Poirot- kirja Esirippu ilmestyi vuonna 1975, mutta kirjoissa salapoliisin elämä näyttää ulottuvan vain 1960-luvulle saakka. Silti jo tämä antaa hänelle tuplasti ikää verrattuna tavallisiin kuolevaisiin.

Useimpia lukijoita ei haittaa, vaikka päähenkilön elämää venytetään normaalia pitemmäksi. Koska kirjat luetaan erillisinä, huomio ei kiinnity kuluviin vuosiin, ellei kirjailija erityisesti tuo henkilön ikää ja vanhenemista esille. Christie korostaa myöhemmissä kirjoissa Poirotin vanhuutta: hänellä on erilaisia vaivoja, nuoret eivät enää tunne häntä eikä hän itse ymmärrä modernin maailman ilmiöitä. Tämä pitää yllä illuusiota siitä, että Poirot on kaikesta huolimatta elävä ihminen eikä mytologinen henkilö.

Lastenkirjasarjoissa esiintyy myös ”ikuisesti nuoria” henkilöitä. Malliesimerkki on Enid Blytonin Viisikko-sarja (1942-1963), jossa päähenkilöt vanhenevat liian hitaasti suhteessa lomiin, joiden aikana he aina kokevat jonkin seikkailun. Kuten Christiellä, syynä oli kirjailijan alkuperäinen suunnitelma kirjoittaa sarjaan vain 6 tai 7 osaa. Kirjojen suosio oli kuitenkin niin suuri, että osia syntyi 21. Uudemmissa lasten sarjakirjoissa on pyritty välttämään tätä ajankulun hämärtymistä.

Viisikko seikkailee jälleen kerran…

Historiallisten romaanien kirjoittajat ovat varsin tarkkoja ajan kulumisen kuvaamisessa. Heitä pitää kurissa kirjojen aito historiallinen tausta, jota vasten reaaliaikaa hitaammin vanheneva henkilö näyttäisi epäaidolta. Siksi lajityypin sisällä julkaistaan sarjana harvempia mutta laajempia teoksia. Näin teki esimerkiksi Laila Hirvisaari Lehmusten kaupunki -sarjassaan, joka seuraa samoja henkilöitä seitsemän romaanin verran. Heidät kohdataan ensin vuonna 1929, ja loput romaaneista sijoittuvat tiheämmin välein tapahtumarikkaisiin sotavuosiin.

Toinen Suomen historiallisen romaanin suurista nimistä, Kaari Utrio, ei ole kirjoittanut romaanejaan varsinaiseksi sarjaksi, vaikka niissä voi esiintyä samoja henkilöitä. Sekä varhemmat keskiajalle tai renessanssiajalle sijoittuvat että myöhemmät 1800-lukua kuvaavat romaanit kertovat kukin erillisen tarinan, jolloin näkökulmaa ja maisemaa voi vaihtaa kätevästi.

Kaari Utrion esikoisromaani julkaistiin 1968 nimellä Kartanonherra ja kaunis Kirstin. Uudistetun laitoksen nimi heijastaa 2000-luvulla tapahtunutta asenteiden muutosta: Kirstin saa romaanin nimen itselleen, ilman miestä tai naiselle tyypillistä ulkonäköön liittyvää luonnehdintaa.

Väinö Linna, jonka juhlavuosi on meneillään, kirjoitti historiallisen Pohjantähti-sarjansa henkilöt tarkasti yksi yhteen aikansa historiallisten tapahtumien kanssa. Synkronisuus korostaa heidän riippuvuussuhdettaan historiasta. Koskelan Jussi ja hänen sukupolvensa Pentinkulmalla kuvastavat torppariluokan asemaa, Jussin poikien, Akselin, Aleksin ja Akustin kohtaloita muovaa puolestaan sisällissota. Sodasta selvinneet ja heidän jälkeläisensä vanhenevat realistisesti taustanaan 1930-luvun Lapuanliike, sotavuodet ja niitä seurannut sovinnon ja jälleenrakennuksen aika.

Koskelan pojat ja heidän ikätoverinsa punaisten joukkoon liittymässä Edvin Laineen ohjaamassa elokuvaversiossa. Kuva: Ylen arkistot.

Historiallinen salapoliisitarina on verraten uusi lajityyppi. Sille on ominaista samanlainen faktojen tarkkuus ja realistisen illuusion ylläpito kuin historialliselle romaanille. Aika voi kulkea hitaasti tai nopeasti. Esimerkiksi Indrek Harglan Apteekkari Melchior -kirjasarjassa, jonka osia on tällä hetkellä seitsemän, hypätään alkuosissa nopeasti nuoren Melchiorin elämästä vuonna 1409 (osa 1) vuosiin 1419 (osa 2) ja 1422 (osa 3). Seuraavassa neljässä kirjassa (1431-1434) Melchior on jo vanha mies ja leski ja hänen lapsensa ovat nousseet päähenkilöiksi hänen rinnalleen. Näyttää siltä, että sarjan menestys on saanut Harglankin hidastamaan ajan kulkua, jotta Melchior ei vanhenisi liian nopeasti.

Melchior-sarjan ensimmäinen osa.

Mustamäki-sarjassaan Timo Sandberg seuraa lahtelaista poliisietsivä Otso Kekkiä 1920-luvun alusta sotavuosiin viiden kirjan verran. Timo Saarto pysyttelee puolestaan kolmessa historiallisessa dekkarissaan tiukasti sisällissodan läheisyydessä (1917-1918), mikä lisää romaaneihin jännitteitä ja tasoja. Historia heittelee Helsinkiin sijoittuvan sarjan päähenkilöitä, punaista Leo Waaraa ja valkoista Anders Autiota sinne tänne, niin että Waara muuttuu etsivästä vangiksi ja vapaaksi päästyään rikoksesta epäillyksi.

Timo Saarron Leo Waara -sarjan kolmas osa (2019).

En vielä tiedä, teinkö viisaasti vai tyhmästi, kun päätin kuljettaa Björk-sarjani tarinaa hitaasti eteenpäin. Ensimmäinen romaani alkoi maaliskuusta 1921 ja parhaillaan tekeillä on kahdeksas osa, jossa eletään kesäkuuta 1922. Päähenkilön vanheneminen ja fiktiivisen ajan kuluminen on näin helppo saada täsmäämään. Toisaalta historian suuret käänteet haalenevat helposti, jos katse tarkentuu etualalla tapahtuvaan mikrohistoriaan.

Tuntui kuitenkin oikealta valita hidas tempo, kun kysymys on paitsi rikostarinoista, myös nuoren miehen ja toisten nuorten henkilöiden kehityksestä alkuaskeliaan ottavan itsenäisen Suomen tasavallan kansalaisina. 1920-luvun alku tunnetaan historiassa huonommin kuin sitä edeltävä tai seurannut aika, vaikka se on kiinnostava juuri vanhan ja uuden raja-alueena. Lähikuva tekee mahdolliseksi ajanjakson tarkan valaisemisen ja historiallisen Helsingin huolellisen rekonstruktion.

Björk (Joel Mäkinen) ja hänen sisällissodassa kaatunut isoveljensä Taneli (Miro Apostolakis), taustanaan Kallion naiset. Kuva musiikkinäytelmästä Iloisten sielujen hotelli.

On hankalaa, kun sarjaa alkaessaan ei useimmiten tiedä, kuinka pitkä siitä tulee. Toisinaan sarja on lähtenyt liikkeelle kirjasta, jonka ei koskaan pitänyt saada jatkoa. Kirjailija ei voi kuitenkaan muuttaa sitä, mitä on kertonut sarjan alussa, vaan hänen on rakennettava vanhan päälle. Sarjaa kirjoittaessa on apua siitä, että kirjan maailma ja henkilöt ovat pääosin jo valmiina. Hankaluutena on uudistuminen ja tason ja innostuksen säilyttäminen. Sekä Arthur Conan Doyle että Agatha Christie kyllästyivät päähenkilöönsä. Toivon, ettei minulle käy niin, ei ainakaan kovin pian!

Björk muuttaa!

Korona on hiljentänyt blogin toimintaa, mutta syksyn myötä Björk palaa ajatuksiin ja työpöydälle ja samalla blogissakin alkaa tapahtua.

Uusi Björk-romaani on tekeillä ja Björk kääntää uuden lehden elämässään. Hän on vaurastunut saatuaan paremman työn ja palkankorotuksen ja edessä on muutto pois Nikolainkadun asunnosta. Lähtö on vaikea, koska pikkuruinen vuokra-asunto on Björkin ensimmäinen oma koti, ja hän on kiintynyt siihen Kruununhaan kulmaan, jossa asuu.

Snellmaninkatu 15 (entinen Nikolainkatu 15) nykyasussaan. Talo on Snellmaninkadun ja Vironkadun kulmassa. Björk asui Snellmaninkadun puolella.

Snellmaninkatu 15:n porraskäytävä.

Nikolainkatu / Snellmaninkatu 15 on vanhimmilta osiltaan korttelin iäkkäin talo. Snellmaninkadun puoli on valmistunut 1860-luvulla, Vironkadun puoli 1907. Kokonaisuuden puolesta korttelin vanhin talo on Rauhankatu 13 (1897-1898).

Björkin asuntoon on Nikolainkadulla kuulunut kapea eteinen, kamari, jossa Björk on nukkunut, ja siihen liitetty pieni keittiö, jonka toiseen päähän Björk on sijoittanut peltisen vannan kylpemistä varten. Peltiamme ja pieni vedenlämmitin ovat hänelle ainainen harmi. Käymäläkin on kuivakäymälä, jonka sisältö viedään ämpärissä pihan perälle. Tästä huolimatta hän on viihtynyt asunnossaan.

Pitkän epäröinnin jälkeen Björk kuitenkin päättää lähteä. Helpommaksi muuton tekee se, että uusi vuokra-asunto on samassa korttelissa, poikittain vastapäätä entistä asuntoa. Rauhankadun ja Mariankadun kulmaan oli valmistunut 1900-luvun alussa komea jugendlinna, jonka piirsi Gustav Estlander. Sen lopulliseksi valmistumisvuodeksi on merkitty 1911, mutta se näkyy jo Signe Branderin vuonna 1907 ottamissa valokuvissa. Rauhankatu 11 on Björkin uusi osoite.

Rauhankatu 11 – Mariankatu 16 siinä asussa, jossa se oli Björkin aikana. Kuva M. L. Carstens, Museovirasto.

Rauhankatu 15, 13, 11 vuonna 1907. Kuva Signe Brander, Helsingin kaupunginmuseo.

Mariankadun puoli: edessä numero 18, sen takana numero 16 Rauhankadun kulmassa. Numero 18:n kaksikerroksinen puutalo oli ennen korttelin ikäpresidentti vuodelta 1828. Sen omisti Svenska Litteratursällskapet i Finland. Puurakennuksen tilalle nousi kivitalo vuonna 1928. Kuva Signe Brander, Helsingin kaupunginmuseo.

Rauhankadun ja Mariankadun kulmatalon yläkerrokset tuhosi jatkosodassa palopommi, ja se rakennettiin 1940-luvun lopulla uudelleen. Viisikerroksen talon kerroksia madallettiin, jolloin saatiin kaksi kerrosta lisää. Samalla poistui koristeellisia yksityiskohtia. Kuva on vuodelta 1991. Helsingin kaupunginmuseo.

Talossa on asunut muitakin rikostutkijoita. Kaasua, komisaario Palmu -elokuvan perusteella on päätelty, että Palmun koti löytyy Rauhankatu 11:sta, ja talon seinässä on myös tästä kertova laatta. Koska elokuvat on sijoitettu sotien jälkeiseen aikaan, Palmu asuu kuitenkin aika erilaisessa talossa kuin Björk 1920-luvun alussa: sen näkee valokuvista.

Keväällä ilmestyvän Björk-romaanin alussa Björkistä tulee siis Rauhankatu 11:n asukas. Hän vuokraa kaksion, jossa on kauan kaivattu posliininen kylpyamme ja vesiklosetti. Parempi asumistaso heijastaa hänen sosiaalista nousuaan. Hänen tunteensa ovat ristiriitaiset. Hän on iloinen uusista mukavuuksista – mutta kuuluuko hän oikeasti sinne, mihin hän on menossa?

Vuokrasopimus on kuitenkin allekirjoitettu…

Vielä tutkimuksellinen loppunootti. En ole löytänyt kovinkaan paljon tietoa Rauhankatu 11:n talon sotia edeltävästä historiasta. Jos joku lukijoistani voi auttaa minua ja tuntee entisen talon hyvin, olisin kovin kiitollinen!

Elämää virusten ja bakteerien kanssa

Kesäkuussa ilmestynyt uusi Björk-romaani, järjestyksessä seitsemäs, sai enteellisen nimen Kalman kevät. Romaanin nimi viittaa kirjan tapahtumiin, mutta tämä kevät ja koko vuosikin muistetaan varmasti koronavirusepidemiasta, joka on tällä hetkellä surmannut yli 500 000 ihmistä maailmassa. Suomessa tilanne on pysynyt hyvin hallinnassa ja kuolleita on vain 329, eli vähemmän kuin kausi-influenssan iskiessä.

Viruksiin eivät tehoa antibiootit, vaan niitä vastaan täytyy kehittää rokote. Siksi koronaviruksen edessä ollaan vielä neuvottomia. Hygienia on kuitenkin parantunut ja tehohoidon mahdollisuudet niin paljon kehittyneet, että pandemia ei tee enää samanlaista tuhoa kuin sata vuotta sitten. Björkin aikana hyvin moni sairaus saattoi olla kohtalokas.

Eniten kuolemaa kylvi ensimmäisen maailmansodan aikana levinnyt espanjantauti, johon koronavirusepidemiaa on usein verrattu. Nimestä huolimatta tauti ei lähtenyt liikkeelle Espanjasta. Espanja sattui vain olemaan maa, joka ei käynyt sotaa eikä lehdistö ollut siksi sensuurin alainen: tartunnoista sai kertoa vapaasti. On arveltu, että taudin aiheuttanutta H1N1-tyypin A-influenssavirusta liikkui jo vuonna 1916 sekä Englannissa että Yhdysvalloissa, mutta ei niin vakavana, että sitä olisi tunnistettu uudeksi taudiksi.

Taudin ensimmäinen aalto keväällä 1918 oli sekin maltillinen, eli kuolleisuus ei noussut kovin suureksi, mutta virus osoittautui helposti tarttuvaksi. Lisäksi sotasensuuri haittasi siitä tiedottamista, jolloin se levisi laajalle. Se roihahti ensinnä maaliskuussa USA:ssa sotilasleireissä ja siirtyi sotilaiden mukana erittäin nopeasti Englantiin ja Ranskaan ja sitten eteenpäin muualle Eurooppaan sekä Afrikkaan ja Aasiaan, jotka se saavutti viimeistään toukokuussa.

Viruksen toinen aalto oli sen sijaan murhaava, joko mutaation tai sopivien olosuhteiden takia. Se lähti käyntiin elokuussa 1918, levisi jälleen nopeasti ja nosti kuolleisuuden korkealle. Nyt taudille oli tyypillistä, että sitä seurasi bakteerinen keuhkokuume, joka oli erittäin vaarallinen. Uhreiksi joutuivat ennen kaikkea nuoret aikuiset, eivätkä hyvin nuoret ja hyvin vanhat, kuten tavallisesti. Tästä on päätelty, että kuolettavuuden aiheutti elimistön liian tehokas puolustusreaktio, ns. sytokiinimyrsky, joka heikensi kehoa ja altisti sen tappavalle jälkitaudille.

Kolmas aalto (1919) oli paljon heikompi ja neljäs aalto (1920) hyvin lievä. On arveltu, että koko influenssa-pandemian aikana kuoli jopa 50 miljoonaa ihmistä, ja 500 miljoonaa ihmistä eli kolmannes maapallon silloisesta väestöstä sairasti sen. Suomessa sairastui 200 000 ja kuoli 20 000. Suurin osa kuolemista tapahtui toisen aallon aikana. Septisen keuhkokuumeen hoitoon ei ollut vielä kehitetty antibiootteja, ja sen puhjettua ennuste oli useimmiten synkkä. Eniten apua oli tartuntaa ehkäisevistä toimista, kuten karanteeneista, kasvomaskeista ja kehotuksista välttää ihmisjoukkoja, pitää turvaväliä ja pidättyä yskimästä ja aivastamasta toisten läsnäollessa.

Sairaanhoitohenkilökuntaa maskeihin sonnustautuneena.

Espanjantauti ei ollut ainoa kuoleman tuoja 1920-luvulla. Keuhkotuberkuloosi oli yleinen ja pelätty sairaus, ja sekin surmasi nuoria ihmisiä. Ihmisiä kuoli erilaisiin bakteeritulehduksiin, sisäelinten toimintahäiriöihin ja syöpiin. Lapsikuolleisuus oli vielä 1920-luvulla korkea eikä keskosia voitu pelastaa. Harvoihin tartuntatauteihin oli rokotetta, ja kuten nykyäänkin, jälkitaudit olivat monesti itse sairautta pahempia.

Myös Björk tulee sairastaneeksi espanjantaudin, mutta hän saa sen taudin ensimmäisen, lievemmän vaiheen aikana keväällä 1918. Vaikka virus muuntui, sen sairastaminen tuolloin takasi immuniteetin espanjantaudin toisen ja kolmannen vaiheen aikana. Kuitenkin Björk on hyvin heikossa kunnossa ja käy kuoleman porteilla, koska hän on muiden sairauksien heikentämä. Romaaneissa näistä ei tarkasti kerrota, koska tauteja ei vielä tunnettu yhtä hyvin kuin nykyään. Voin tässä 2000-luvun tiedoin tarkentaa, mikä oikeastaan oli ”niveltulehdus”, jota hänen sanotaan sairastaneen.

Kysymys on reumaattisesta kuumeesta, joka aiemmin seurasi usein angiinan tai tulirokon sairastamisesta. Sitä esiintyy nykyäänkin siellä, missä ei ole saatavilla antibiootteja näiden tautien aiheuttajaa eli streptococcus pyogenesta vastaan. Björk sairastuu reumakuumeeseen saatuaan sitä ennen angiinan. Ajan lääketiede ei ymmärtänyt reumakuumeen mekanismia ja luonnetta – se tapahtui vasta 1940-luvulla – eikä mahtanut angiinalle mitään. Angiina sekoitettiin usein kurkkumätään tai mononukleoosiin: nämä kaikki aiheuttivat kurkun kipeyttä ja turpoamista ja nielurisojen päälle kertyvää valkoista tai harmaata katetta. Kurkkumädän ehkäisy hoituu onneksi nykyään rokotteella: se on varsin vaarallinen sairaus. Kaikista taudeista emme ole kuitenkaan päässeet eroon. Mononukleoosin aiheuttaa Epstein-Barrin virus, eikä siihen ole lääkettä. Tulirokkoonkaan ei ole rokotetta.

Angiinalle tyypillisiä valkoisia pilkkuja nielurisoissa.

Reumakuume iskee niveliin, mutta joskus myös sydämeen ja munuaisiin, jolloin se voi johtaa kuolemaan. Björk välttää sydämen komplikaatiot, mutta hänellä on muita reumakuumeen oireita, eli korkea kuume, ihottumaa, lihaskouristuksia ja ankaria nivelkipuja. Sairaalassa häntä lääkitään aspiriinilla eli asetyylisalisyylihapolla, joka on vanhimpia teollisia kipulääkkeitä, ja kiniinillä, joka oli paitsi malarialääke myös lihasrelaksantti, joka helpotti kouristuksia. Hän saa myös morfiinia, joka 1900-luvun alussa oli yleinen kipulääke. Sillä, samoin kuin oopiumilla ja heroiinilla ryyditettyjä lääkevalmisteita löytyi kotiapteekeistakin, ja sen aiheuttamaan riippuvuuteen suhtauduttiin kevyesti. Ajateltiin, että vain luonteeltaan heikot jäävät koukkuun. Björk on tämän ajattelutavan uhri.

Mainos kertoo, että morfiini on helppo ja turvallinen kipulääke.

Reumakuumeesta toivuttuaan Björk sairastuu espanjantautiin, joutuu takaisin sairaalaan ja saa lisää morfiinia. Koska hän on niin heikossa kunnossa, hän saa taistella selvitäkseen hengissä. Björk-kirjojen ystävien onneksi hän paranee eikä tämän jälkeen sairastu vakavasti. Maailmansodan aikana tosiaankin esiintyi paljon muitakin sairauksia kuin espanjantautia. Sodan aiheuttamat tuhot, puute, nälkä ja huono hygienia, ihmisten lisääntynyt liikkuminen, sotilaiden tiivis yhdessäolo ja kurjat olosuhteet sotakentällä takasivat bakteereille ja viruksille mukavat oltavat.

Kun olot tasaantuivat ja vauraus kasvoi, sairastaminen väheni. Merkittävintä oli kuitenkin lääketieteen kehitys, ennen kaikkea penisilliinin keksiminen vuonna 1928. Sitä seurasivat muut antibiootit. Ne ovat mahtava ase useimpia bakteereja ja myrkkyjä tuottavia eliöitä vastaan. Ainoa ongelma on liikakäyttö, jolloin bakteereista voi tulla resistantteja.

Alexander Fleming (1881-1955), penisilliinin kehittäjä.

Kuten koronan kohdattuamme tiedämme, virukset ovat edelleen keskuudessamme, ja aika ajoin niiden joukosta nousee esille jokin, joka voi olla hyvin tappava kuten Ebola. Useimmista virustaudeista, kuten tavallisesta nuhakuumeesta, selviämme vain oman vastustuskykymme voimin, ja paras tapa pitää ne loitolla on pestä käsiä ja pysyä hyvässä kunnossa. Viruksia piileksii koko ajan ihmisen elimistössä, ja niiden läsnäolon huomaa vasta, jos ne aktivoituvat ja muuttuvat vahingollisiksi. Virukset eivät ole samalla tavalla hyödyllisiä ja tarpeellisia meille kuin kehossamme elävät bakteerit, joista monet ovat tärkeitä etenkin suoliston toiminnalle. Lääketiede voi tosin valjastaa viruksen käymään bakteerin tai syöpäsolun kimppuun.

 

 

 

Nostalgiaa

Avainsanat

Minä ja tohtorinhattu.

Viime vuoden kevät oli todella jännittävää, kiireistä ja käänteentekevää aikaa! 18.1. väittelin filosofian tohtoriksi. Pian sen jälkeen alkoivat kahteen ensimmäiseen Björk-kirjaan perustuvan musikaalin Iloisten sielujen hotelli harjoitukset.

Melkein koko joukko koolla 20.1. Aleksanterin teatterilla.

Musikaalia harjoitettiin helmikuussa ja maaliskuussa hyvin intensiivisessä tahdissa ja maaliskuun lopulla (28.3.) oli ensi-ilta. Näytöksiä oli huhtikuussa, kesäkuun alussa ja kesän jälkeen elokuussa. Harjoitusten ajan pidin videopäiväkirjaa nimellä Making of… Iloisten sielujen hotelli, joissa koetin tuoda esiin niitä moninaisia asioita, joita musikaalin näyttämöllepano vaatii, ja monia kymmeniä tekijöitä, joiden ammattitaitoa tarvitaan projektin joka vaiheessa sen onnistumiseksi.

Oli etuoikeus saada seurata harjoituksia, läpimenoja ja koenäytöksiä. Opin itse samalla todella paljon musikaalin koostamisesta ja dramaturgiasta. Ennen kaikkea ymmärsin, miten musikaali, kuten kaikki näyttämölle valmisteltavat teokset, muuttuu matkan varrella, kun eri tekijät antavat siihen oman panoksensa.

Musikaali ei ole vain ohjaajan, säveltäjän, käsikirjoittajan ja koreografin luomus, vaan lavastajan, ääni- ja valosuunnittelijan, vaatesuunnittelijan, ompelijoiden, maskeeraajan, tarpeiston hankkijan, musiikin harjoittajan ja sovittajan ja kaikkien näyttelijöiden yhteistyön tulos. Tarvitaan lisäksi esityöt, harjoitus- ja näytöstilojen hankinta ja kaikki se käytännön homma, joka on mennyt tuotantoon ja rahoituksen hankkimiseen. Harjoitusten aikana on hoidettava niiden koordinointia ja valmisteltava markkinointia. Itse näytöksissä tärkeitä olivat näyttämömestari, valo- ja äänitekniikasta vastaavat henkilöt ja last but not least, orkesterin muusikot ja musiikinjohtaja.

Alla tekijätietoja musikaalin käsiohjelmasta.

Toivon, että edes osa tästä suuren joukon valtavasta ponnistuksesta välittyi videopäiväkirjasta. Toivon myös, että musikaali saisi tulevaisuudessa uusia esityksiä.

Tämänkertaiseen blogipäivitykseen olen kerännyt koko ”Making of” sarjan.  Se on tarkoitettu niille, jotka näkivät musikaalin ja tahtovat muistella sitä kurkistaen kulissien taakse; niille, jotka eivät päässeet näkemään musikaalia ja tahtovat saada sen juonesta, sävelmistä ja tekijöistä jonkinlaisen käsityksen; niille, jotka mielivät ylipäätään nähdä, miten musikaali syntyy; ja niille mukana olleille (mukaan lukien itselleni), jotka kenties haluavat palauttaa mieliin nostalgisesti nuo hikiset ja raskaat mutta antoisat viikot.

Videoista käy myös ilmi, miten koettelevaa oli harjoitella lauluja saleissa, jossa oli karmea akustiikka, ja tansseja tiloissa, joissa koko ryhmä ei mahtunut kunnolla liikkumaan. Tästä ja aikataulun paineista huolimatta työryhmässä säilyi loistava fiilis ja yhteishenki, ja se jäi pysyvästi mieleeni. Jäi myös ikävä, ja toive samanlaisesta projektista joskus tässä kun. Kiitos, kiitos, kiitos vielä kerran kaikille!

Olisi hauskaa liittää making of – sarjan päätteeksi videotaltiointi lopullisesta esityksestä, mutta se ei toistaiseksi ole mahdollista. Käsikirjoitus löytänee kyllä ennen pitkää tiensä näytelmäkäsikirjoitusten tietokantaan. Jos niin käy, kerron siitä kyllä tässä blogissa.

Tässä siis koko setti, osat 1-17, joista kaksi on pituuden vuoksi jaettu kahteen osaan, joten osia on kaikkiaan 19. Niitä tuskin kannattaa katsella maratonina, vaan pari kerrallaan. Monissa keskitytään yhteen teemaan, ja sarjaan sisältyvät päänäyttelijöiden ja säveltäjän haastattelut. Olisin tahtonut haastatella vielä muutamaa henkilöä, mutta harjoitusten loppupuolella heillä alkoi olla kiire uusien produktien kanssa, eikä aikaa järjestynyt. Lähes kaikki ovat kuitenkin päässeet näkyviin videoissa.

Videopäiväkirjan osa no. 1.

Videopäiväkirjan osa no. 2.

Videopäiväkirjan osa no. 3.

Videopäiväkirjan osa no. 4.

Videopäiväkirjan osa no. 5.

Videopäiväkirjan osa no. 6.

Videopäiväkirjan osa no. 7.

Videopäiväkirjan osa no. 8.

Videopäiväkirjan osa no. 9.

Videopäiväkirjan osa 10.

Videopäiväkirjan osa 11 a.

Videopäiväkirjan osa 11 b.

Videopäiväkirjan osa 12.

Videopäiväkirjan osa 13.

Videopäiväkirjan osa 14.

Videopäiväkirjan osa 15.

Videopäiväkirjan osa 16.

Videopäiväkirjan osa 17 a.

Videopäiväkirjan osa 17 b.

Lopuksi vielä spontaani ja melko suttuinen klippi viimeisestä harjoituksista Aleksanterin teatterissa. Orkesteri pääsi ensi kertaa harjoittelemaan teatterissa ja näyttelijöiden kanssa sen viikon alussa, jonka lopussa oli ensi-ilta. Näin tiukka on aikataulu, kun projekti tehdään vapaalla ryhmällä ja sovitetaan yhteen tilojen käyttömahdollisuudet ja esiintyjien kalenterien vaatimukset. Koska kaikki olivat rautaisia ammattilaisia, lopputulos oli tästä huolimatta loistava.

Musiikinjohdosta (kuten myös musiikin sovituksesta) vastasi koskettimiston takana istuva Marko Hilpo. Hannu Rantanen soitti bassoa ja Juha Savela (äärimmäisenä vasemmalla) kitaroita. Kari Paavola rumpuineen istui sermin takana, joten hänestä ei paljon näy, mutta hän kyllä kuuluu. Harjoitettava musiikki on ensimmäisen näytöksen ensimmäisestä kohtauksesta.

Seitsemän vuotta Björkin seurassa

Björk asuu Nikolainkatu 15:ssa pikku vuokrahuoneistossa — mutta asuuko kohta enää, kun hänen elämänsä on muuttunut monelta osin? Nykyään kadun nimi on Snellmaninkatu.

Ensimmäinen Björk-kirja, Yön sydän on jäätä, ilmestyi toukokuussa 2014. En silloin vielä kovin hyvin tuntenut päähenkilöäni, enkä voi sanoa, että tuntisin hänet täydellisesti nytkään, kun kirjoitan seitsemättä romaania hänestä. Hän on mutkikas mies ja löydän joka kirjan kohdalla hänestä jotakin uutta. Hän on vanhentunut runsaan vuoden sinä aikana, jolloin olen hänestä kirjoittanut, ja hänen elämänsä on varsinkin viime aikoina kokenut suuria muutoksia.

Eniten Björkiin on mielessäni vaikuttanut aika, jona hän elää, eli 1920-luvun alku. Tahdoin löytää hänelle persoonan, joka seisoo vanhan ja uuden välissä. Hän on meidän mielestämme vanhanaikainen, mutta omassa ajassaan uudenaikainen. Björkiin vaikuttavat myös henkilöt, joita olen koonnut hänen ympärilleen, ja rikokset, joita hän on ratkaissut. Hän ei ole enää aivan sama mies kuin ensimmäisessä kirjassa.

1920-luku. Kaunista elämää ja iloista musiikkia…

… ja väkivaltaa ja murhia. Mustasukkaisuusmurha 1920-luvulla (kuva Rikosmuseo)

Yllättävän paljon kuvaani kirjojen henkilöistä muokkasi viime kevään ja kesän aikana harjoitettu ja esitetty musikaali Iloisten sielujen hotelli. Minun piti tosissani pohtia, millaisia päähenkilöt pohjimmiltaan ovat. Ja vaikka heitä musikaalin muotokielen vuoksi piti muunnella, tuntui, että näin heissä uusia piirteitä, mikä sitten heijastui samaan aikaan ilmestyneeseen romaaniin Kirkkopuiston rakastavaiset. Seuraava Björk-kirja syntyy myös eräiltä osin musikaalin hengessä.

Musikaalin juliste. Ensi viikolla on vuorossa nostalginen hetki, kun postaan blogiin täyden setin videoita, jotka tein musiikaalin synnystä.

Minulta on joskus kysytty, kuinka pitkään Björkin tarina jatkuu — kirjoina ja vuosina. En ole toistaiseksi kyllästynyt häneen, etenkin kun olen tehnyt muutakin kuin kirjoittanut hänestä. Sekä 1920-luku että Björkin elämä on vielä alkuvaiheissaan. Minusta tuntuu, että kummastakin löytyy vielä paljon mielenkiintoista kerrottavaa.

vihti_082

Kuva sukualbumista.