Nostalgiaa

Avainsanat

Minä ja tohtorinhattu.

Viime vuoden kevät oli todella jännittävää, kiireistä ja käänteentekevää aikaa! 18.1. väittelin filosofian tohtoriksi. Pian sen jälkeen alkoivat kahteen ensimmäiseen Björk-kirjaan perustuvan musikaalin Iloisten sielujen hotelli harjoitukset.

Melkein koko joukko koolla 20.1. Aleksanterin teatterilla.

Musikaalia harjoitettiin helmikuussa ja maaliskuussa hyvin intensiivisessä tahdissa ja maaliskuun lopulla (28.3.) oli ensi-ilta. Näytöksiä oli huhtikuussa, kesäkuun alussa ja kesän jälkeen elokuussa. Harjoitusten ajan pidin videopäiväkirjaa nimellä Making of… Iloisten sielujen hotelli, joissa koetin tuoda esiin niitä moninaisia asioita, joita musikaalin näyttämöllepano vaatii, ja monia kymmeniä tekijöitä, joiden ammattitaitoa tarvitaan projektin joka vaiheessa sen onnistumiseksi.

Oli etuoikeus saada seurata harjoituksia, läpimenoja ja koenäytöksiä. Opin itse samalla todella paljon musikaalin koostamisesta ja dramaturgiasta. Ennen kaikkea ymmärsin, miten musikaali, kuten kaikki näyttämölle valmisteltavat teokset, muuttuu matkan varrella, kun eri tekijät antavat siihen oman panoksensa.

Musikaali ei ole vain ohjaajan, säveltäjän, käsikirjoittajan ja koreografin luomus, vaan lavastajan, ääni- ja valosuunnittelijan, vaatesuunnittelijan, ompelijoiden, maskeeraajan, tarpeiston hankkijan, musiikin harjoittajan ja sovittajan ja kaikkien näyttelijöiden yhteistyön tulos. Tarvitaan lisäksi esityöt, harjoitus- ja näytöstilojen hankinta ja kaikki se käytännön homma, joka on mennyt tuotantoon ja rahoituksen hankkimiseen. Harjoitusten aikana on hoidettava niiden koordinointia ja valmisteltava markkinointia. Itse näytöksissä tärkeitä olivat näyttämömestari, valo- ja äänitekniikasta vastaavat henkilöt ja last but not least, orkesterin muusikot ja musiikinjohtaja.

Alla tekijätietoja musikaalin käsiohjelmasta.

Toivon, että edes osa tästä suuren joukon valtavasta ponnistuksesta välittyi videopäiväkirjasta. Toivon myös, että musikaali saisi tulevaisuudessa uusia esityksiä.

Tämänkertaiseen blogipäivitykseen olen kerännyt koko ”Making of” sarjan.  Se on tarkoitettu niille, jotka näkivät musikaalin ja tahtovat muistella sitä kurkistaen kulissien taakse; niille, jotka eivät päässeet näkemään musikaalia ja tahtovat saada sen juonesta, sävelmistä ja tekijöistä jonkinlaisen käsityksen; niille, jotka mielivät ylipäätään nähdä, miten musikaali syntyy; ja niille mukana olleille (mukaan lukien itselleni), jotka kenties haluavat palauttaa mieliin nostalgisesti nuo hikiset ja raskaat mutta antoisat viikot.

Videoista käy myös ilmi, miten koettelevaa oli harjoitella lauluja saleissa, jossa oli karmea akustiikka, ja tansseja tiloissa, joissa koko ryhmä ei mahtunut kunnolla liikkumaan. Tästä ja aikataulun paineista huolimatta työryhmässä säilyi loistava fiilis ja yhteishenki, ja se jäi pysyvästi mieleeni. Jäi myös ikävä, ja toive samanlaisesta projektista joskus tässä kun. Kiitos, kiitos, kiitos vielä kerran kaikille!

Olisi hauskaa liittää making of – sarjan päätteeksi videotaltiointi lopullisesta esityksestä, mutta se ei toistaiseksi ole mahdollista. Käsikirjoitus löytänee kyllä ennen pitkää tiensä näytelmäkäsikirjoitusten tietokantaan. Jos niin käy, kerron siitä kyllä tässä blogissa.

Tässä siis koko setti, osat 1-17, joista kaksi on pituuden vuoksi jaettu kahteen osaan, joten osia on kaikkiaan 19. Niitä tuskin kannattaa katsella maratonina, vaan pari kerrallaan. Monissa keskitytään yhteen teemaan, ja sarjaan sisältyvät päänäyttelijöiden ja säveltäjän haastattelut. Olisin tahtonut haastatella vielä muutamaa henkilöä, mutta harjoitusten loppupuolella heillä alkoi olla kiire uusien produktien kanssa, eikä aikaa järjestynyt. Lähes kaikki ovat kuitenkin päässeet näkyviin videoissa.

Videopäiväkirjan osa no. 1.

Videopäiväkirjan osa no. 2.

Videopäiväkirjan osa no. 3.

Videopäiväkirjan osa no. 4.

Videopäiväkirjan osa no. 5.

Videopäiväkirjan osa no. 6.

Videopäiväkirjan osa no. 7.

Videopäiväkirjan osa no. 8.

Videopäiväkirjan osa no. 9.

Videopäiväkirjan osa 10.

Videopäiväkirjan osa 11 a.

Videopäiväkirjan osa 11 b.

Videopäiväkirjan osa 12.

Videopäiväkirjan osa 13.

Videopäiväkirjan osa 14.

Videopäiväkirjan osa 15.

Videopäiväkirjan osa 16.

Videopäiväkirjan osa 17 a.

Videopäiväkirjan osa 17 b.

Lopuksi vielä spontaani ja melko suttuinen klippi viimeisestä harjoituksista Aleksanterin teatterissa. Orkesteri pääsi ensi kertaa harjoittelemaan teatterissa ja näyttelijöiden kanssa sen viikon alussa, jonka lopussa oli ensi-ilta. Näin tiukka on aikataulu, kun projekti tehdään vapaalla ryhmällä ja sovitetaan yhteen tilojen käyttömahdollisuudet ja esiintyjien kalenterien vaatimukset. Koska kaikki olivat rautaisia ammattilaisia, lopputulos oli tästä huolimatta loistava.

Musiikinjohdosta (kuten myös musiikin sovituksesta) vastasi koskettimiston takana istuva Marko Hilpo. Hannu Rantanen soitti bassoa ja Juha Savela (äärimmäisenä vasemmalla) kitaroita. Kari Paavola rumpuineen istui sermin takana, joten hänestä ei paljon näy, mutta hän kyllä kuuluu. Harjoitettava musiikki on ensimmäisen näytöksen ensimmäisestä kohtauksesta.

Seitsemän vuotta Björkin seurassa

Björk asuu Nikolainkatu 15:ssa pikku vuokrahuoneistossa — mutta asuuko kohta enää, kun hänen elämänsä on muuttunut monelta osin? Nykyään kadun nimi on Snellmaninkatu.

Ensimmäinen Björk-kirja, Yön sydän on jäätä, ilmestyi toukokuussa 2014. En silloin vielä kovin hyvin tuntenut päähenkilöäni, enkä voi sanoa, että tuntisin hänet täydellisesti nytkään, kun kirjoitan seitsemättä romaania hänestä. Hän on mutkikas mies ja löydän joka kirjan kohdalla hänestä jotakin uutta. Hän on vanhentunut runsaan vuoden sinä aikana, jolloin olen hänestä kirjoittanut, ja hänen elämänsä on varsinkin viime aikoina kokenut suuria muutoksia.

Eniten Björkiin on mielessäni vaikuttanut aika, jona hän elää, eli 1920-luvun alku. Tahdoin löytää hänelle persoonan, joka seisoo vanhan ja uuden välissä. Hän on meidän mielestämme vanhanaikainen, mutta omassa ajassaan uudenaikainen. Björkiin vaikuttavat myös henkilöt, joita olen koonnut hänen ympärilleen, ja rikokset, joita hän on ratkaissut. Hän ei ole enää aivan sama mies kuin ensimmäisessä kirjassa.

1920-luku. Kaunista elämää ja iloista musiikkia…

… ja väkivaltaa ja murhia. Mustasukkaisuusmurha 1920-luvulla (kuva Rikosmuseo)

Yllättävän paljon kuvaani kirjojen henkilöistä muokkasi viime kevään ja kesän aikana harjoitettu ja esitetty musikaali Iloisten sielujen hotelli. Minun piti tosissani pohtia, millaisia päähenkilöt pohjimmiltaan ovat. Ja vaikka heitä musikaalin muotokielen vuoksi piti muunnella, tuntui, että näin heissä uusia piirteitä, mikä sitten heijastui samaan aikaan ilmestyneeseen romaaniin Kirkkopuiston rakastavaiset. Seuraava Björk-kirja syntyy myös eräiltä osin musikaalin hengessä.

Musikaalin juliste. Ensi viikolla on vuorossa nostalginen hetki, kun postaan blogiin täyden setin videoita, jotka tein musiikaalin synnystä.

Minulta on joskus kysytty, kuinka pitkään Björkin tarina jatkuu — kirjoina ja vuosina. En ole toistaiseksi kyllästynyt häneen, etenkin kun olen tehnyt muutakin kuin kirjoittanut hänestä. Sekä 1920-luku että Björkin elämä on vielä alkuvaiheissaan. Minusta tuntuu, että kummastakin löytyy vielä paljon mielenkiintoista kerrottavaa.

vihti_082

Kuva sukualbumista.

 

Björk tutkii jälleen!

 

Björk ja Valkama (Joel Mäkinen ja Miro Apostolakis). Näyttämökuvat ovat Iloisten sielujen hotellin kenraaliharjoituksesta viime keväältä.

Björk-sarja on edennyt seitsemänteen osaansa, joka ilmestyy ensi kesänä. Romaanien sisäisessä ajassa on edetty maaliskuusta 1921 vuoden 1922 huhtikuun alkuun. Reaaliaikaa ensimmäisen romaanin ilmestymisestä vuonna 2014 on kulunut kuusi ja puoli vuotta.

Tein jo ensimmäistä romaania kirjoittaessani päätöksen, että työnnän tapahtuma-aikaa harkitun hitaasti eteenpäin. Näin pääsen tarkastelemaan historiallista ajankohtaa huolellisesti ja syventämään päähenkilön ja muiden henkilöiden kuvausta kyllin paljon. Voin näyttää Karl Axel Björkin elämän läheltä ja tuoda lukijan sisälle hänen ajatuksiinsa, tekoihinsa ja valintoihinsa. Tämä on toki riski, jos lukijat eivät kiinnostu päähenkilöstä tai pidä hänestä kyllin paljon. Mutta olen huomannut, että Björkillä on ystäviä, jotka odottavat uusia kirjoja innokkaasti.

Voin ennakkoon kertoa, että Björkin on romaanin aikana pakko tehdä isoja päätöksiä.  Hän on eri tavoin kiintynyt kolmeen naiseen. Nämä ovat hänen pikkuserkkunsa Lisbet, hänen ystävänsä Antonin pikkusisar Ida ja kaksoisvakooja Katja, jonka hän on tavannut Berliinissä uudelleen.

Philip Axelskiöld (Janne Marja-aho) ja Björk kilpailevat Lisbetin (Heljä Heikkinen) suosiosta.

Björk ja Ida (Minja Koski). Käynnissä on mielenosoitus naisten yliopistovirkojen puolesta.

Björk on myös huolissaan mielenterveydestään. Nykyajan kielellä sanottaisiin, että hän on traumatisoitunut. Hän on kohdannut rikoksia ja rikollisia, jotka ovat järkyttäneet häntä syvästi. Hänellä on ennestään muistissaan väkivallan aika kaaottisessa Berliinissä, ja hänen on vaikea vieroittaa itseään morfiinista, johon hän jäi sairaalassa koukkuun.

Björk on kohdannut arkkivihollisensa Vahanaaman (Janne Marja-aho), joka tietää hänen morfiiniriippuvuudestaan.

Vahanaama piikittää Björkiä.

Björk kuvittelee harhojen vallassa, että demonit riepottavat häntä…

… ja repivät sitten hänet kappaleiksi.

1920-luvulla tiedettiin toki, että ihmiseen vaikuttavat järkyttävät tapahtumat. Sanottiin, että yhdessä yössä jonkun hiukset saattoivat muuttua harmaiksi tai valkoisiksi.

Silti odotettiin, että varsinkin nuoret miehet ovat vankkoja ja lujahermoisia. Suomessa on kriisien jälkeen vaadittu ihmisiä kokoamaan itsensä ja reipastumaan. Näin on kävi sotien jälkeen 1940-luvulla ja näin kävi sitä ennen, kun oli koettu maailmansodan taantuma ja repivä sisällissota.

1920-luvun alussa elettiin siten kansallisestikin tukahdutetun trauman aikaa. Voittajat olivat uhittelevia, häviäjät katkeria: heikkous oli kielletty kummallakin puolen. Ei ollut varaa tai tilaa päästää nuorisoa sellaisen hermoherkkyyden, hysteerisen huvittelunhalun tai kyynisen elämänväsymyksen valtaan, joka leimasi sodan runteleman keskieurooppalaisen kulttuurin tilaa. Sen aika tulisi vasta vuosikymmenen lopussa, kun Mika Waltari julkaisee romaanin Suuri illusioni (josta tässä yksi nykylukijan arvio) ja Tulenkantajat kirjoittavat levottomasti sykkivästä modernista kaupunkielämästä.

 

9789510423769__frontcover_final_original

 

Tulevassa romaanissa sivutaan ajan kiinnostusta henkimaailmaan ja spiritismiin. Sherlock Holmesin luoja, Sir Arthur Conan Doyle, harrasti innokkaasti okkultismia siitä huolimatta, että hänen kertomustensa päähenkilö oli ankaran looginen eikä uskonut yliluonnollisiin ilmiöihin.

Spiritistinen istunto. Still-kuva Fritz Langin elokuvasta Tohtori Mabuse – ihmispeto (1922).

1920-luku oli tanssin aikakausi. Nuoriso tahtoi huvitella, ja joka viikonloppu järjestettiin Helsingissä tansseja ravintoloissa tai ylioppilaiden tilaisuuksissa kieltolaista ja huviverosta huolimatta. Foxtrotin ohella Suomeen tuli uskaliaampi tanssi tango, joka koituu eräällä tavalla Björkin kohtaloksi.

Björk tangon pyörteissä.

Musiikki soi myös elokuvissa, salakapakoissa ja ilotaloissa. Koska gramofonit olivat toistaiseksi harvinaisia, muusikoilla oli runsaasti työtilauksia.

Vuonna 1922 syntyi USA:ssa afroamerikkalaisen tanssiperinteen pohjalta charleston, jonka nopea tahti ja jalkojen ja käsien villit liikkeet olivat jotakin aivan uutta: aiemmin oli tanssittu melko hitaasti ja hillitysti. Sen saapuminen kaukaiseen Suomeen kesti  melko kauan. Iloisten sielujen hotellin kohtaus, joka tapahtuu Ketunhännän salakapakassa, sisältää kuitenkin runsaasti charleston-tanssin muunnelmia.

Missä nalle luuraa?

Blogini herää nyt talviunestaan, koska elämää loppukesästä asti häirinnyt ja minut kodistani karkottanut putkiremontti on päättymässä ja olen jälleen saanut asettua rakkaan työpöytäni ääreen. Käsistäni on myös poistunut edellinen työprojekti ja keskityn seuraavaan Björk-romaaniin. On siis otollinen hetki virvoittaa myös blogi ja postata sinne jatkossa kaikkea sellaista, mitä tulee mieleen kaivellessa esiin materiaalia 1920-luvun Helsingin ja Suomen kuvaamista varten.

Ihan aluksi kuitenkin esitän jälleen Helsingin katukuvaan liittyvän arvoituksen. Mistä löytyy kuvan esittämä nallekarhu?

Vastaukset entiseen tapaan kommentteina blogiin, kiitos!