Senaatintorin eteläpuoli. Vasemmalla ennen Sofiankatua Bockin, Burtzin ja Helleniuksen talot. Kahdessa viimeksimainitussa olivat 1980-luvulle asti pääpoliisiaseman tilat. Kuva: Otavan arkisto.

Poliisilaitos syntyi nykyisessä muodossaan vasta 1800-luvulla. Edelläkävijöitä olivat Ranska ja Englanti, joissa molemmissa virkapukuiset poliisit ilmestyivät kaduille 1829. Meistä on varmaankin yllättävää, että hallintomiehet, kauppiaat ja oikeusviranomaiset olivat Englannissa aluksi vastustaneet ankarasti poliisin perustamista. Se olisi ”vaarallinen uudistus, joka merkitsi kansan oikeuksien ja turvallisuuden vakavaa loukkausta”. Järjestysvaltaa alettiin kuitenkin kaivata, kun teollistuminen tuotti tyytymättömiä ja kapinoivia työläisiä. Koska poliisi tuli mukaan kuvaan niin myöhään, on ymmärrettävää, että sillä oli pitkään ongelmia työnjaossa armeijan ja oikeuslaitoksen kanssa. Joissain maissa siviilipoliisin rinnalle jäi sotilaallinen santarmilaitos.

Helsingin poliisilaitos aloitti toimintansa 1826 poliisikamarina eli poliisituomioistuimena, jonka viskaalit ja virkailijat valvoivat yleistä järjestystä ja turvallisuutta ja raportoivat rikoksista ylöspäin. Varsinainen rikostutkinta oli vaatimatonta ja tapahtui vasta asian edettyä oikeuteen. Vuosisadan puolivälistä alkaen rikostutkimus erkaantui omaksi haarakseen, vaikka rikososasto eli ”tiedustelupoliisi” syntyi virallisesti vasta 1877. Siihen kuului silloin komisario, ylikonstaapeli ja kuusi konstaapelia, jotka käyttivät siviilivaatteita. Järjestyspoliisi työllisti 72 henkilöä ja poliisikamari, jota johti poliisimestari, kymmenkunta viranhaltijaa.

Sortovuodet, suurlakko, maailmansota ja sisällissota mullistivat kaikki eri tavoin Helsingin poliisivoimia. Hyödyksi oli, että poliisien koulutus alkoi ja osoitetoimisto eli henkilörekisteri saatiin vuonna 1907. Antropometrinen osasto perustettiin 1908. Sinne kerättiin pidätetyistä valokuvia ja sormenjälkiä.

Sisällissodan jälkeen poliisivoimat puhdistettiin punakaartilaisista ja heille myötämielisistä viranhaltijoista, joita oli lähes 80 prosenttia. Uusia miehiä rekrytoitiin maaseudulta, varsinkin Pohjanmaalta. Miehistön koulutustaso oli alhainen ja vaihtuvuus nopea. Oli suuri houkutus siirtyä muihin ammatteihin, etenkin sotilaaksi, kun poliisin palkka oli 1920-luvun alussa vain 25 markkaa päivässä. Työmies saattoi tienata 40-50 markan päiväpalkan. Ennen sotaa tilanne oli ollut toinen: vuonna 1907 poliisi sai 183 markkaa kuussa ja työmies 140 markkaa (markan arvo oli tuolloin yli kymmenkertainen). 1920-luvulla Helsingin poliisin rikospoliisi oli nimeltään etsivä osasto. Sen etsivät toimivat pareina, jossa oli vanhempi ja nuorempi konstaapeli. Heidän lähin esimiehensä oli ylikonstaapeli eli ylietsivä. Tämän yläpuolella oli rikoskomisario.

poliisipiirit 001

Helsingin poliisipiirit 1924. I piiri oli Kruununhaka, II Eira, III Hietaniemi, IV Kallio, V Vallila ja VI Töölö. Jokaisessa sijaitsi yksi poliisiasema. Kuva näyttelyjulkaisusta Rikospaikka: Helsinki (2007).

1890-luvulla Helsingin poliisin keskusosasto sai itselleen tilat Senaatintorin eteläreunalta Leijonan korttelista, Aleksanterinkatu 22:sta ja 24:stä. Sinne Björkillä oli työpaikaltaan Valtioneuvoston talosta lyhyt matka, kun hän tahtoi mennä tapaamaan ystäväänsä, etsivän osaston ylikonstaapeli Martti Ekmania. Numero 22:n eli Burtzin talon oli rakennuttanut kauppias Nils Burtz 1775. Viereinen kulmatalo oli noussut 1770 lääninsihteeri Helleniuksen asuintaloksi. 1835 Helleniuksen taloa korotettiin, Burtzin talon satulakatto poistettiin ja talot entisöi torin muun ympäristön mukaiseen empireasuun arkkitehti Jean Wik, taidemaalari Maria Wiikin isä. 1900-luvun alussa talot olivat lähes kokonaan poliisin hallussa. Ne yhdistettiin puhkaisemalla ovet päätyseiniin. Pihalle rakennettiin 1907 ratsupoliisien hevosille talli, johon mahtui 50 ratsua kahteen kerrokseen. Pihalle 1905 rakennettuun poliisivankilaan lisättiin 1910 kaksi kerrosta, jolloin siinä oli 24 selliä. Burtzin talon entisessä talousrakennuksessa oli pidätettyjen säilö eli Sumppu, jossa oli 16 selliä.

1980-luvulla poliisi siirtyi Senaatintorilta Pasilaan, mutta vanha talo on jäänyt muistoihin. Komisario Palmu -elokuvissa näkyy Palmun ja hänen apulaisensa ikkunasta aina tori ja tuomiokirkko kellotapuleineen, tosin yleensä maalattuna kankaana.

komisario palmu

Komisario Palmu ja hänen apulaisensa tutussa ympäristössä.

Sanat poliisi ja politiikka ovat muuten lähtöisin samasta kaupunkivaltiota merkitsevästä kreikan juuresta polis. Konstaapeli on oikeastaan tallimestari (latinan comes stabuli), joka Ranskassa tuli tarkoittamaan hyvin korkea-arvoista hallintomiestä konnetaabeli-muodossa. Commissarius on se, jolle on uskottu jokin tehtävä. Sanalla on eri kielissä eri merkitys. Komisario on poliisi, komissaari politrukki, tai nykyään EU:n komission jäsen.

Lähteitä: Kimmo Keskinen ja Oula Silvennoinen, Helsingin poliisilaitoksen historia 1826-2001 (Helsingin kihlakunnan poliisilaitos 2014); Tuija Hietaniemi, Lain vartiossa: poliisi Suomen politiikassa 1917-1948 (Suomen Historiallinen Seura, Historiallisia tutkimuksia 166, 1992).