Viime viikolla osallistuin yliopistolliseen jatkokoulutusseminaariin, jossa monien kiinnostavien puheenaiheiden ohella keskusteltiin historiallisesta romaanista. Ensimmäisen päivän luennolla kirjallisuuden ja kulttuurin tutkija Mieke Bal (ks myös Balin kotisivu) esitteli uuden projektinsa, elokuvan Madame B. Sen saattoi myös nähdä yliopistolla edellisenä päivänä. Pienellä budjetilla kansainvälisin, myös suomalaisin voimin tehty elokuva pohjautuu Gustave Flaubertin romaaniin Madame Bovary.
Kuva elokuvasta Madame B. Päähenkilö Emmaa esittää suomalainen Marja Skaffari.
Luennossaan Bal valotti elokuvansa taustaa ja estetiikkaa. Hänen mukaansa historia on klassikkoromaanien filmatisoinneissa (Bovary-tulkinnat, Anna Karenina, Ylpeys ja ennakkoluulo) yleensä pinnalliseen autenttisuuteen naamioituvaa nostalgiaa, joka ei pureudu ihmisten sisäiseen elämään. Jälkimmäinen olisi parempi lähtökohta tulkinnalle, joka sitoo klassikon meidän aikaamme. Madame B on sijoitettu nykyaikaan, mutta siinä on kohtauksia, joita Bal nimitti anakronistisiksi. Ne ikäänkuin viittaavat Flaubertin klassikkoon rikkomatta tulkinnan tämänhetkisyyttä.
Elokuvamainos: Joe Wrightin ohjaama Anna Karenina (2012).
Balin esitys herätti monia ajatuksia. En ollut päässyt filmiesitykseen, joten ostin dvd:n tekijältä. Madame B ei ole julkisessa levityksessä.
Toisena päivänä kutsuluennon piti englantilainen historioitsija Ludmilla Jordanova. Hän on erityisen tunnettu ”julkisen historian” (public history) tutkija. Yksi Jordanovan aiheista oli historiallinen romaani. Hänen mielestään vakavat historiantutkijat tekevät väärin, jos sivuuttavat sen, koska sillä on suuri merkitys lukevan yleisön historiakuvan muovaamisessa. Hän mainitsi Hilary Mantelin esimerkkinä tärkeästä tutkimuskohteesta. Mantelin Susipalatsista tehty sarja pyörii parhaillaan Suomen televisiossa.
Susipalatsi. Thomas Cromwellia esittää Mark Rylance, Anne Boleynia Claire Foy. Kuva Ylen sivuilta, lähde Company Pictures/Playground Entertainment for BBC 2015.
Jordanova piti Mantelin historiakuvaa jossain määrin ongelmallisena. Hän kiinnitti huomiota erityisesti päähenkilö Thomas Cromwellin kuvaukseen, joka on ihannoivaa ja historian faktoja tukahduttavaa. Olen ajatellut itse samoin. Mantel luistelee erityisen liukkaalla jäällä, koska hän on niin hyvä kirjoittaja. Häneen Cromwelliinsa uskoo. Sama pätee sarjaan.
Jordanova toi esiin myönteisemmässä valossa toisen historiallisen romaanin tekijän, amerikkalaisen Lauren Belferin, joka ei ole meillä tunnettu. Belferin romaanit ovat viihdyttäviä, mutta hyvin taustoitettuja, ja ne kertovat lukijalle 1900-luvun alun ja sotien ajan amerikkalaisesta yhteiskunnasta, varsinkin keskiluokasta ja köyhemmästä väestä. Belferin päähenkilöt eivät ole oikeita historian henkilöitä, vaan keksittyjä. Tällä tavoin hän välttää hyvin tunnettuun ihmishahmoon liittyvän valmiin matriisin ja kuvausta mahdollisesti vääristävän glamourin.
Arkista historiaa Suomesta. Narinkka, Simonkatu. Kuva: Rafael Roos 1920, Helsingin kaupunginmuseo.
Itse seminaarissakin historia oli vahvasti läsnä, koska suurin osa osallistujista oli erilaisia historiantutkijoita. Omassa työryhmässäni kirjallisuuden historiakuva pompahti näkyvästi esiin. Yksi osallistujista esitteli laajaa työtään, jonka päätösosa analysoi Katri Lipsonin teosta Jäätelökauppias. Vuonna 2013 EU:n kirjallisuuspalkinnon saanut teos luotaa eri henkilöiden tajuntojen ja etenkin filmikuvauksen kautta Tšekkoslovakian tapahtumia toisen maailmansodan vaiheilla ja sen jälkeen. Sen intertekstuaalinen, sirpaleinen ja monin tavoin vääristynyt todellisuuskuva vastaa täysin ajan valheellista, naamioituvaa hengenmaisemaa, vaikka teoksen ”tarina” ei ole luotettava.
Juutalaiset karkotetaan Prahasta vuonna 1940.
Jäätelökauppias liittyy postmoderniin kirjoitustapaan, jota tutkija Linda Hutcheon nimittää historiografiseksi metafiktioksi. Se keskustelee painokkaasti ”oikean historiankirjoituksen” kanssa, joka on jo pitkään pohtinut sitä, kuinka todellista historiaa historiankirjoittajat oikeastaan kirjoittavat. Tästä varmaan tulee myöhemminkin puhetta blogissani.
Historia ja sen tutkimus on loputtoman kiintoisa aihe, ja tietenkin oli mieluisaa kuulla historioitsijan arvostavan historiallisia romaaneja. Tahdon itsekin uskoa, että jaan Björk-romaaneissa historiatietoutta. Siksi taustat on tutkittava tarkkaan ja tunnollisesti. Kuvitellun täytyy vastata sitä, mitä historiasta tiedetään.
Kadonnutta 20-lukua etsimässä 