71alInKQc9L._SL1115_

Viiltäjä-Jackin tapaus ei ollut ainoa rikos, joka kiehtoi Viktorian ajan yleisöä. Vajaat kolmekymmentä vuotta aiemmin, vuoden 1860 kesällä, lehdistö seurasi kiihkeästi kolmivuotiaan pojan murhan tutkintaa, ei vähiten siksi, että tapaukseen liittyi ajan tunnetuin englantilainen rikostutkija Jonathan ”Jack” Whicher (1814-1881).

kuva 2 220px-Jack_Whicher_CDV

Jack Whicher. Kuva Wikipedia.

Whicher oli astunut konstaapelina Lontoon Metropolitan-poliisin palvelukseen vuonna 1837. Metropolitan tunnettiin myös lyhenteellä The Met. Nimi Scotland Yard tuli puolestaan alkuperäisistä toimitiloista osoitteessa 4 Whitehall Palace, jotka rajautuivat katuun nimeltä Great Scotland Yard. 1842 Whicher liittyi Metropolitanin vastaperustettuun kahdeksanhenkiseen etsiväosastoon, joka jatkoi edellisellä vuosisadalla toimineen etsivän poliisin Bow Street Runnersin jalanjäljissä.

Jack Whicherin maine kasvoi näyttävien rikosjuttujen myötä. 1854 hän otti kiinni varkaat, jotka olivat ryöstäneet kymmenen arvokasta maalausta Suffolkin jaarlin kodista. 1858 hän osallistui Ranskan keisaria Napoleon III:a vastaan tehdyn murhayrityksen tutkintaan. Juuri ennen tunnetuinta juttuaan rikostarkastajaksi ylennetty Whicher tutki lapsenmurhaa sekä jalokivivarkautta. Jälkimmäinen rikos selvitettiin, mutta, kuin tulevaa enteillen, lapsenmurhasta syytetty pariskunta vapautettiin todisteiden puutteessa.

road hill house murder

Road Hill House. Piirros 1860-luvulta.

Heinäkuussa 1860 Wiltshiren maaseudulla Rode-nimisessä pikkukylässä tapahtui raaka murha. Road Hill Housessa asuvan Kentin perheen kolmivuotias poika löytyi teräaseella surmattuna palveluskunnalle tarkoitetun ulkokäymälän säiliön ”roiskeläpän” päältä. Paikallinen poliisi epäili lastenhoitajaa. Tämä olisi tappanut pojan, kun tuli yllätetyksi rakastajansa kanssa. Tutkinta tapahtui kuitenkin niin kömpelösti, että poliisi koki tarpeelliseksi jopa piilottaa todisteita, ettei olisi joutunut syytteeseen huolimattomuudesta. Kun valmista ei tullut, paikalliset viranomaiset kutsuivat avuksi kuulun lontoolaisetsivä Whicherin.

Whicherin odotettiin ratkaisevan murhan tuossa tuokiossa. Hänestä oli tullut jo käsite. Hänen etsivänkykyjään ihailivat kollegat, toimittajat ja kirjailijat. Charles Dickensiin hänen mietteliäs, salaperäinen olemuksensa teki suuren vaikutuksen, ja Whicherin hahmo toimi innoituksena Kolean talon tarkastaja Bucketille. Myös Wilkie Collins otti Whicherin tutkimista tapauksista mallia omissa jännityskertomuksissaan. Whicher käytti ajalleen epätavallisia keinoja, jotka toimivat hyvin, mutta eivät aina saavuttaneet esimiesten hyväksyntää.

Road Hill Housen tapaus oli kuitenkin hankala. Kentin perheen ihmissuhteet olivat solmuiset. Ensimmäinen rouva Kent oli ollut mielisairas ja vielä hänen eläessään aviomies Samuel Kent oli ottanut lastenhoitaja Maryn rakastajattarekseen. Kun Marysta tuli vaimon kuoltua seuraava rouva Kent, talossa asui kaksi sisarussarjaa, jälkimmäisen liiton kolme pientä lasta ja edellisen liiton neljä lasta, jotka olivat aikuisia tai teini-ikäisiä. Kävi ilmi, että Samuel Kent oli käytökseltään raaka ja rietas, jonka vuoksi perhe oli muuttanut koko ajan paikasta toiseen.

Tutkintaa seurannut Dickens oli varma, että Samuel Kent oli itse tappanut poikansa peittääkseen suhteensa lastenhoitajaan. Whicher kohdisti sen sijaan epäilynsä surmatun sisarpuoleen, 16-vuotiaaseen Constance Kentiin, jolla oli voimakas ja impulsiivinen luonne. Whicherillä oli useita aihetodisteita, jotka viittasivat Constanceen. Johtolangat olivat kuitenkin sotkeutuneet ja todistajat puhuivat ristiin. Perhe sulki rivinsä ja kieltäytyi yhteistyöstä, ja Samuel Kent palkkasi lakimiehen puolustamaan tytärtään. Constance vapautettiin. Juttu jäi ratkaisematta, mikä löi pysyvän lommon Whicherin sädekehään mestarisalapoliisina.

kuva 4 constance kent

Constance Kent.

Viisi vuotta myöhemmin Constance tuli vapaaehtoisesti tunnustamaan murhan. Hän selitti tekonsa syyksi kaunan äitipuoltaan kohtaan. Hän sai kuolemantuomion, joka muutettiin elinkautiseksi. 20 vuotta myöhemmin hän vapautui vankilasta 41 vuoden iässä, muutti nuoremman veljensä Williamin luo Australiaan ja kuoli siellä satavuotiaana.

Constancen tunnustus ei vakuuttanut kaikkia. Monet epäilivät hänen suojelleen tunnustuksella isäänsä. Whicherin ura ei tunnustuksesta kohentunut: hän jatkoi vähemmän näyttävien juttujen parissa, jäi eläkkeelle ja kuoli pian sen jälkeen. Hän pysyi kuitenkin mallina monille omalaatuisille ja sinnikkäille komisaarioille kirjallisuudessa. Sekä R. D. Wingfieldin Jack Frost että Colin Dexterin Morse ovat hänen jälkeläisiään.

kuva 3 kirjan kansi

Vuonna 2008 Kate Summerscale kaivoi vanhan jutun uudelleen esiin kirjoittamalla siitä teoksen The Suspicions of Mr Whicher. Siinä hän esitti oman ratkaisunsa mysteeriin. Nojaten sekä todistusaineistoon että myöhempiin tapahtumiin hän päätteli, ettei Constance suojellut isäänsä vaan nuorempaa veljeään, johon hänellä oli hyvin läheinen suhde. Sisarukset olivat ehkä tehneet murhan yhdessä. Vaikka teoriaan ei uskoisi, Summerscalen kirja on kiinnostava kuvaus 1800-luvun etsivän työstä ja ennen kaikkea sen rajoituksista.

kuva 1 the_suspicions_of_mr_whicher

The Suspicions of Mr Whicher. Kuva tv-sarjasta. Oikealla Paddy Considine.

Summerscalen kirja muokattiin 2011 samannimiseksi tv-elokuvaksi, jossa Jack Whicheriä esitti Paddy Considine. Kolmen jatko-osan jälkeen tuotanto lopetettiin. Monia katsojia kiusasi, kun Whicherin tutkimukset olivat niin vaivalloisia eikä Road Hill Housen tapaukseen saatu selvää ratkaisua. Itse pidin sarjasta. Sitä ei ole tietääkseni esitetty Suomessa, mutta se on saatavissa dvd:nä.

Realistisesti kuvattu etsiväntyö näyttää olevan osalle nyky-yleisöä liian tylsää. Rikosjuonen pitäisi olla värikäs, mutkikas ja yllättävä kuten Agatha Christiellä ja rikospaikkojen ja johtolankojen tutkinnan yhtä tyylikästä ja dramaattista kuin C.S.I:ssä. Todellisuudessa poliiseilla ei ole käytössä sellaista ultramodernia laitteistoa kuin tv-sarjoissa, eivätkä laboratorioon tuodut todisteet ole useinkaan selkeitä ja yksiselitteisiä. Näytteeksi kelpaavan DNA:n löytäminen on esimerkiksi vaikeaa eikä koetulos ole sataprosenttisen oikea. Puhutaan jopa C.S.I.-efektistä: se tarkoittaa, että sarjoissa esitellyt toimintatavat samoin kuin taianomainen teknologia, jota ei ole oikeasti olemassa, saavat suuren yleisön vaatimaan poliisilta mahdottomia.