Kuva 1 b kyyhky

Kyyhkyset yhdistyvät rakkauteen ja parisuhteeseen. Kiiltokuva: http://birgitmummu.vikki.fi/index.htm.

Karl Axel Björk on nuori mies 1920-luvun alun Helsingissä, jossa ovat alkaneet puhaltaa varovasti uuden ajan tuulet. Häntä kiinnostavat luonnollisesti naiset, ja hänen tähtäimessään on useampikin kiintymyksen kohde. Miehenä hänellä on suurempi vapaus liikkua sukupuoliseurustelun areenalla. Samalla kun hän kosiskelee siveästi ylä- ja keskiluokan kunniallisia tyttöjä, hän voi käyttää eritasoisten prostituoitujen palveluksia, solmia vapaita suhteita ja siittää lapsia. Jos hän on kyllin varovainen, mikään näistä ei vahingoita hänen asemaansa tai kunniaansa. Suurin ongelma ovat taudit, jotka liittyvät vapaaseen seksiin.

Hänen lemmityillään on toisenlainen tilanne. Ylemmissä luokissa yksikin lankeemus saattoi pilata naisen mahdollisuudet avioitua kunniallisen (!) miehen kanssa. Avioton lapsi piti useimmiten luovuttaa pois. Työtätekevät kaupungissa ja maalla elivät vapaammin, mutta maaseutuyhteisö vahti tarkasti jäseniään, etenkin naisia, ja jos piika alkoi odottaa lasta isännälleen tai jollekin muulle, hän sai potkut aivan kuten kaupunkilainen vastineensa. Tällaisia tilanteita ovat vanhat Suomi-filmit pullollaan.

kuva 2 niskavuori

Juhani Niskavuori (Tauno Palo) koettelee maitotyttö Malviinan (Kirsti Hurme) polvea elokuvassa Loviisa, Niskavuoren nuori emäntä (1946). Malviina saa myöhemmin aviottoman pojan ja joutuu lähtemään talosta. Kuva Ylen verkkosivuilta.

Nykyisessä sallivassa ilmapiirissä elävän on vaikea kuvitella, millaisia sääntöjä ja sudenkuoppia vuosisadan alun rakastavaiset joutuivat kohtaamaan ja sietämään. Siksi menneisyyden ihmisten seksisuhteiden kuvauksessa on vaarana joko liian vapauden seurausten unohtaminen tai kauhisteleva, tirkistelevä asenne, johon liittyy sensaatiomainen julmuudella ja perversioilla mässäily. Entisajan ihmiset eivät olleet avaruudesta tulleita alieneita, vaan haluineen ja pyyteineen melko samanlaisia — ja keskenään erilaisia — kuin me. Toisaalta täytyy ottaa huomioon, mikä kunakin aikana oli sallittua, mahdollista ja todennäköistä.

1800-luvun nuorten pariutuminen tapahtui länsimaissa samaan tapaan kuin nykyään Aasian perinteisissä yhteiskunnissa. Niille, joilla oli omaisuutta, avioliitot olivat suvun asia, ja niillä säädeltiin rahan periytymistä. Romanttinen rakkausihanne kärsi ja kitui käytännön vaatimusten puristuksessa. Tämä kuvio jatkui 1900-luvun puolelle ja sen sitkeyteen ja sen rappioon voi tutustua mukavasti esimerkiksi lukemalla Thomas Mannin esikoisromaanin Buddenbrookit (1901).

kuva 3 buddenbrookit

Kuva elokuvasta Buddenbrookit (2008). Thomas Buddenbrookin ja Gerda Arnoldsenin häät.

Aateli oli hallinnut Euroopassa pitkään suuria maaomaisuuksia, mutta sen rinnalla kasvoi koko 1800-luvun ajan uusi vauras porvaristo, jonka omaisuuden lähde oli teollinen toiminta. Porvaristo ei pitänyt asemaansa itsestään selvänä, ja siksi sen oli tärkeämpi vartioida moraalia kuin aatelin, jonka käytös jätti välillä toivomisen varaa. Teollistuminen synnytti myös kaupunkien työläisväestön, jonka sukupuolisesta löyhyydestä tuli porvariston silmätikku ja erilaisten reformien kokeilukenttä.

1900-luvun alussa tapahtui länsimaissa useita yhteiskunnallisia ja kulttuurisia muutoksia, jotka vaikuttivat seurustelun ja avioliiton sääntöihin. Suurin harppaus otettiin naisen asemassa. Maailmansodan aiheuttama mieskato ja taloudellinen ahdinko toivat suuria määriä naisia uusiin töihin, ja heille avautui koko ajan uusia koulutusväyliä. Näin poistuivat Jane Austenin kuvaamat säätyläisnaisten ongelmat, perinnön ja koulutuksen puute ja kielto tehdä työtä, joka pakotti heidät hyvien aviomiesehdokkaiden fanaattiseen metsästykseen.

kuva 4 jane a macmillan1895

Kuvitusta vuoden 1895 laitokseen Austenin romaanista Ylpeys ja ennakkoluulo. Elizabeth Bennet ja Fitzwilliam Darcy kohtaavat ensi kerran ja tunnelma on hyinen. Herra Darcy ei pidä Elizabethiä kauniina eikä kiinnostavana ja lausuu mielipiteensä tämän kuullen. Luin romaanin ensi kerran suomalaisena laitoksena, jossa olivat nämä kuvat, ja ne sopivat mielestäni hyvin kirjoitustyyliin. Darcyn katse kertoo paljon.

Myös köyhemmät naiset saattoivat saada kaupungissa siistejä sisätöitä konttoristeina ja sihteereinä. Kun naisella oli omia tuloja, aviomiehen hankinta ei ollut välttämätöntä. Tosin ”vanhanpiian” ja ”ikäneidon” leima ei ollut mukava.

1900-luvun alussa lääketiede ja psykiatria kehittyivät vauhdilla, ja tällä oli vaikutuksia seurusteluun. Vanhoista moraalikäsityksistä ei silti päästy hetkessä eroon. Freudin käsitys ihmismielestä sisältää irrationaalisen elementin, primitiivisten viettien hallitseman alitajunnan, joka voi kriittisellä hetkellä jyrätä ihmispolon järjen ja säällisyyden tunteen alleen ja johtaa moraalittomiin tekoihin. Yleisiin mielikuviin ilmestyi erilaisia atavistisia petoja tai jakautuneita persoonia. Niitä oli tosin käsitelty jo 1800-luvun puolella mestarillisesti esimerkiksi Mary Shelleyn romaanissa Frankenstein (1818) ja R. L. Stevensonin pitkässä novellissa The Strange Case of Dr Jekyll and Mr Hyde (1886). Molempien päähenkilöistä on tullut käsitteitä.

kuva 5bdoctor-jekyll-and-mister-hyde-theredlist

Kunniallisen tohtori Jekyllin ja pahan herra Hyden tarinasta on tehty monia elokuvia. Suosikkini on mykkäversio vuodelta 1920. Pääosassa on John Barrymore, jonka muutos kauniista kirkasotsaisesta nuorukaisesta hirviöksi tapahtuu lähes ilman meikkiä. Vaikutus on shokeeraava.

kuva 5c john-barrymore

Barrymoren luoma outo hämähäkkimäinen, pitkäkalloinen ja hapsutukkainen Hyde on mielestäni aidompi kuin muiden versioiden hullut apinat ja tuo hahmon moraalisen pahuuden ja ambivalenttiuden paremmin esille.

kuva 5 a hyde

Hyde kähmii naista kapakassa. Hänessä on merkillistä charmia…

Uusi vapaus ja individualismi ahdisti, varsinkin jos mieleen oli juurtunut lapsena kristillinen kasvatus, ja monet 1920-luvun romaanihenkilöt kieriskelevät synnintunnossa ja kokevat siveellisen rappion ruumiissaan elämänvoiman kuihtumisena. Taustalla kummitteli myös ajalle tyypillinen kulttuuripessimismi.

kuva 6a bileet lontoo

Kauniit ihmiset juhlivat lontoolaisessa ravintolassa.

kuva 6 b berliini pinterest billyjane, tumblr.,com

Dekadenttia menoa 1920-luvun Berliinissä. Kuva Pinterestistä, alkuperäislähde billyjane.tumblr.com.

”Menetetty sukupolvi” -eetos johti yläluokan nuorison ja boheemien taiteilijapiirien hillittömään bailaamiseen Berliinin, Pariisin ja Lontoon kaltaisissa metropoleissa. Rappion maaperään lankesi otollisesti se puhtauden ja fyysisen voiman ihanne, joka 1930-luvulla muuttui totalitaristiseksi systeemiksi. Mika Waltarin Suuri illusioni (1928) kuvaa loistavasti 1920-luvun nuorten väsähtäneisyyden ja päämäärättömyyden tunnetta ja kulisseissa odottavaa kulttuurin uudelleensyntymää. Näin puhuu romaanin älyllinen keskus, maisteri Hellas (s 77 vuoden 1978 laitoksessa):

Meidän nuorisomme käyttää mieluummiin vapaa-aikansa ruumiinsa kehittämiseen kuin henkisiin harrastuksiin. Ja ehkä se on juuri hyvä merkki, sillä totisesti, meillä on ollut jo kylliksi henkistä saivartelua ja tyhjäsanaisia teorioita. (…) Me vanhemmat, me olemme skeptillisiä ja puhumme maailman perikadosta, mutta nämä nuorimmat, he toimivat todella. He hylkäävät sen, mikä on tarpeetonta elämän terveydelle, — he luovat uuden renessanssin.

Mistäpä Waltari olisi voinut tietää, mihin anti-intellektuaalinen ruumiin ja voiman palvonta johtaisi.

Waltarin romaanin ja sen sankarittaren Caritaksen innoittaja oli anglosaksisen maailman 1924 valloittanut kulttiromaani, Michael Arlenin The Green Hat (Vihreä hattu). Se on Waltarin teoksen lailla erinomainen kuva aikansa esteettisestä ja moraalisesta maisemasta. Päähenkilö on moraalin ulkopuolelle luiskahtanut ”uusi nainen”, vihreän hatun omistaja ja keltaisella Hispano-Suizalla hurjasteleva Iris Storm, jonka paheellisuus kätkee kipeän salaisuuden. Romaanissa puhutaan huumeista ja sukupuolitaudeista melko suoraan ja se näyttää haastavan vanhan sukupolven käsityksen suvun, miehen ja naisen maineesta ja kunniasta. Vanhanaikaiset asenteet näkyvät silti Iriksen kuvauksessa ja romaanin lopussa, jossa kunnia, mikäpä muu, vaatii sitä uhmanneen kuoleman.

Vihreää hattua ei enää juuri lueta, ehkä siksi, että sen kieli on konstikasta ja samalla tavalla presiöösiä kuin Waltarin nuoruudentyön. Suosittelen silti näkemään vaivan, ensimmäisten 50 sivun kiertelyn jälkeen juoni saa vauhtia. Kirjasta on julkaistu uusia painoksia.

kuva 7 green hat amazon

The Green Hat (Capuchin Classics), kansikuva. Kuva: verkkokauppa Amazon.

Sekä Vihreässä hatussa että Suuressa Illusionissa käsitellään ajan suurta sukupuolista ongelmaa, kuppaa eli syfilistä. Tämä ilkeä sukupuolitauti, johon vihjattiin usein verhotusti vanhemmassakin kirjallisuudessa, raunioitti monen elämän, ennen kuin sen parannettavuutta edistivät 1900-luvun alussa kehitellyt suolayhdisteet kuten salvarsaani ja 1950-luvulta alkaen antibiootit. Vanhempi elohopeahoito tepsi toisinaan hyvin, mutta sillä oli sivuvaikutuksia, elohopea kun on varsin myrkyllistä. Kuppa kantoi samaa ”synnin palkka” -leimaa kuin aids 1980-luvulla, koska se tarttui useimmiten nuorena, kun mies kävi yleisten naisten luona, ja puhkesi vakavaksi vasta vuosia myöhemmin, kun olisi pitänyt elää aikuista, kunnioitettavaa perheenisän elämää.

Suomi oli 1920-luvun alussa vielä vanhanaikainen yhteiskunta, jossa maatalous oli pääelinkeino ja ainoa suurempi kaupunki Helsinki. Maaseutu hallitsi myös suomenkielisen väestön mielikuvia: se asetti selvät moraaliset rajat ja oli muutenkin puhdas ja aito. Kaupungin vapaus ilmeni petollisuutena ja moraalittomuutena. Joutilas luokka, jota kuvaa esimerkiksi elokuva Rikas tyttö (1939), juhlii, ikävystyy ja solmii kyynisiä, hengettömiä ihmissuhteita. Maalta kaupunkiin lähteneitä kohtasi 1950-luvulle saakka kirjoissa ja elokuvissa siveellinen tuho. Miehistä tuli juoppoja luusereita, naiset joutuivat viettelijöiden kynsiin ja makean elämän kääntöpuolina olivat yksinäinen äitiys, luisuminen katunaiseksi ja surkea kuolema tuberkuloosin tai oman käden kautta.

3-sellaisena-kuin-sinc3a4-minut-halusit

Sellaisena kuin sinä minut halusit (Teuvo Tulio, 1944). Saaristolaistyttö Maijasta (Marie-Louise Fock) on tullut satamissa luuhaava prostituoitu.

Vaikka nainen kaikesta huolimatta onnistuisi etenemään miesten maailmassa ja saavuttamaan korkean aseman, hän joutuu valitsemaan perheen ja uran välillä. Sisukas, älykäs ja arvonsa tunteva Martta Kaataja on elokuvassa Tuomari Martta (1943) valmistumassa varatuomariksi, kun hänen pojalleen tapahtuu onnettomuus. Martta keskeyttää käräjien istumisen maaseudulla, palaa kotiinsa ja lupaa panna uransa jäihin, kunnes lapset ovat kasvaneet. Tämä on ollut pitkään monen koulutetun naisen ratkaisu. Martan elokuvassa aiemmin pitämä tulinen puhe naisen oikeuksista unohtuu, kun lopussa julistetaan: ”Äidit, älkää koskaan jättäkö pieniä lapsianne!”. Isien poissaolon ei ajateltu haittaavan perheen onnea. Nykyään isätkin ovat onneksi saaneet oikeuden ja velvollisuuden näkyä lastensa elämässä.

kuva 8 tuomari martta

Nimihenkilö elokuvassa Tuomari Martta, filmin alkupuolella varsin miehisessä hahmossa — kauluspaidassa ja solmiossa ja savuke kädessä. Marttaa esitti iki-ihana Helena Kara.