Joulu sata vuotta sitten

Jopa nopeasti muuttuvassa nykyajassa joulu on säilyttänyt asemansa muistojen ja perinteiden juhlana. ”Lapsuuden joulu” on kaunis kuva, johon monet tahtovat jouluvalmisteluissaan palata. Lauletaan vanhoja tuttuja lauluja, otetaan esille rakkaat vanhat koristeet, syödään vakiintuneita jouluruokia, vähintäinkin kinkkua, riisipuuroa ja piparkakkuja. Kirkossa käydään kuuntelemassa joululauluja. Pitää olla kuusi kynttilöineen ja lahjoja, ja lapsiperheessä joulupukki. Aika vähän on joulumme muuttunut sadan vuoden aikana.

Olen lueskellut arkkitehti ja muotisuunnittelija Aili-Salli Ahde-Kjäldmanin viehättävää muistelmakirjaa, joka kertoo hänen lapsuudestaan 1800-luvun lopun Helsingissä. Aili-Sallin isäkin oli arkkitehti ja perhe kuului kaupungin vauraaseen porvaristoon. Kuten Suomessa on ollut pitkään tapana, Aili-Sallin perhe aloitti juhlimisen aattona, eikä joulupäivänä, kuten monissa Euroopan maissa.

Aamulla kello viisi (aivan kuin laulun Juhani ja Liisi) Aili-Salli lähti perheineen Saksalaiseen kirkkoon jumalanpalvelukseen. Matka kotoa Iso-Roobertinkadulta kirkolle oli kaunis: puut Observatorion mäellä olivat huurteessa ja taivaalla tuikkivat tähdet. Päivän seuraava kohokohta oli jouluateria ruokasalissa. Ensin syötiin lipeäkalaa perunan ja voisulan kera ja sitten kylmää, ruisleipätaikinakuoreen käärittyä  ”sinkkua” sinapin, omenamuussin, plommonien ja linssien kanssa. Paistinpannuun jäänyt rasva ja hyytelöitynyt liemi nautittiin suolan kanssa mustan leivän päällä. Sitten pöydään kannettiin riisipuuro, jota syötiin maidon, sokerin ja kanelin kanssa. Lopuksi oli vielä tarjolla joulutorttuja. Juomana oli joulukaljaa ja punaviiniä, jota lapsille annettiin vedellä leikattuna.

Kuusen kynttilöitä sytytetään. Noin 1930. Kuva: Hyvinkään museo, kuvaaja Peltonen

Aterian loppupuolella isä katosi siihen asti tiukasti suljettuun ja vartioituun saliin sytyttämään kuusenkynttilät. Vasta sitten lapset pääsivät näkemään kuusen. Se oli korkea ja koristeltu kulta- ja hopeatähdillä ja ”hyvällä syötävällä”. Siinä oli suklaakaramelleja hopeapaperissa, amerikkalaisia punaisia omenoita, marsipaaniporsaita, suklaapupuja, sydämiä sekä kullekin lapselle ”smällkaramell” eli englantilaistyylinen paukkukaramelli, josta sai vetämällä esille yllätyksen. Kuusen huipulla oli suuri kultapaperitähti ja kiiltokuvaenkeli.

Toki ei heti rynnätty ahmimaan kuusen herkkuja eikä salin pöydälle kuppeihin ja vateihin katettuja namuja, ruukkurusinoita, krakmanteleita, pähkinöitä, marmelaatia, viikunoita ja taateleita. Äiti asettui pianon eteen ja kaikki lauloivat yhdessä joululauluja. Itsestään selvästi repertuaarissa olivat ”Enkeli taivaan”, O Tannenbaum” ja ”Joulupuu on rakennettu”. Silmiä oli kuitenkin vaikea saada irti eteisen ovesta. Sen takana oli pyykkikori, jonka joulupukki oli jättänyt. Mutta lopulta koitti odotettu hetki jakaa lahjat ja syödä makeata mahan täydeltä.

Näin kului aatto. Joulupäivänä mentiin vieraisiin sedän ja tädin luo ja nämä tulivat seuraavana päivänä vastavierailulle. Serkukset saattoivat silloin leikkiä keskenään. Koko jouluajan syötiin herkkuja, ja kinkkua riitti loppiaiseen saakka.

Aili-Sallin kertomus lapsuutensa joulusta, joka hänen sanojensa mukaan ”ei ollut sen erikoisempi kuin muidenkaan”, tuo mieleeni Astrid Lindgrenin Marikki-kirjat, jotka kuluivat lapsena käsissäni. Ne sijoittuvat 1920-luvun alkuun ja perustuvat Lindgrenin hyvän ystävän Anne-Marie Ingeströmin elämään. Anne-Marie oli pankinjohtajan tytär ja kuvaus Marikin perheen joulunvietosta suuressa huvilassa herätti 1960-luvun ahtaassa kerrostalohuoneistossa kasvavassa suomalaistytössä ihmetystä ja kateutta. Lipeäkalan syönti oli  poikkeus: vaikka olen kalan ystävä, tämä perinneruoka ei ole minua koskaan houkutellut.

Perinteinen joulu Suomessa on ollut yleensä yksinkertaisempi kuin Ruotsissa, Englannissa, Saksassa tai muissa vauraammissa maissa. Mutta siitä ei puutu tunnelmaa. Kannattaa katsoa Ylen Arkistosta rakastettujen tv-kokkien Veijo Vanamon ja Jaakko Kolmosen jouluohjelma vuodelta 1977. Siinä on mukana myös joulusauna, joka on tärkeä osa maaseudun joulunviettoa.

Oikein hyvää joulua 2015 kaikille!

Lähteenä Aili-Salli Ahde-Kjäldman, Kotini vuosisadan lopun Helsingissä. WSOY 1964.