nuutinpukki 1928

Nuuttipukki tai Nuutinpukki, 1928. Kuva: Museovirasto, kuvaaja Toivo Kaukoranta.

Katsellessani 1920-luvulla tallennettua kansatieteellistä Nuuttipukin kuvaa tuumiskelin, olisiko romaanieni Karl Axel Björk voinut kiertää Nuuttipukkina ovelta toiselle. Perinnehän oli alkujaan nuorten miesten hallussa ja siinä on myös elementtejä, jotka heijastaisivat tuon ajan arvaamatonta väkivaltaisuutta. Mutta en ole varma, miten aitona tai vahvana Nuuttiperinne on elänyt suuremmissa kaupungeissa enää 1900-luvun alussa.

Nuutinpäivän vietto kuuluu tapoihin, jotka eivät ole koskaan vakiintuneet siinä määrin, että olisivat säilyneet osana perinteistä joulunviettoa. Tammikuun kolmannestatoista päivästä muistetaan yleensä sen verran, että se on ehdottomasti viimeinen jouluajan päivä. Joulukuusikin pitäisi viimeistään Nuutinpäivänä kantaa pihalle.

Mutta mikä ihme se Nuutti on? Nuuttipukki tuli Suomeen 1700-luvulla Ruotsista, jossa nuorten miesten oli ollut tapana pukeutua käännettyyn turkkiin ja pässinsarviseen naamioon ja kuukauden päästä koittavan laskiaiskarnevaalin tunnelmaa enteillen ilmestyä kunnon ihmisten pihaan häiriköimään. Tuhoteoilta vältyttiin vain, jos isäntäväki tarjosi Nuuttipukeille olutta.

Nuutinpäivä oli ennen 7.1. eli loppiaisena. Nimi Nuutti on suomalainen versio ruotsalaisesta Knutista, ja Nuutinpäivän rieha onkin johdettu niin kauas kuin erään 1100-luvulla eläneen Knud-herttuan nimipäivään, joka sattui tammikuun seitsemänneksi. Myöhemmäksi päivämäärä oli muutettu jo ennen kuin Nuutti siirtyi Suomeen. Edelleen pässinaamioiset vieraat voivat kuitenkin liikuskella ovia kolkuttamassa kumpanakin päivänä.

Nuuttiperinne heikkeni 1900-luvun mittaan samaa tahtia kuin monet muut kansanomaiset perinteet, kun kaupungistuminen ja teollistuminen muuttivat yhteiskunnan ja yhteisöjen rakenteita. Se sulautui Tiernapoika- ja pääsiäisnoitaperinteisiin, joissa lapset kiertävät laulamassa ovelta ovelle ja toivovat palkaksi namuja tai lantteja.

Nikolaus_krampus

Krampus ja Pyhä Nikolaus vierailevat 1800-luvun kodissa. Lapsia ei vieras miellytä. Kuva Wikipediasta.

Aikuiset ovat yrittäneet elvyttää Nuuttipukki-perinnettä niin, että hahmon alkuperäinen pelottavuus säilyisi. Sarvipäinen naamio tuo mieleen tietysti paholaisen. Pirun tai saunatontun (tai nykyaikaisen mafian) tavoin Nuuttipukit alun perin toimivatkin vaatiessaan palkkaa siitä, etteivät tee pahaa. Ne voi myös yhdistää germaaniseen Krampus-perinteeseen. Kun Pyhä Nikolaus kulkee ennen joulua varmistamassa, että lapset ovat käyttäytyneet kunnolla, hänen kannoillaan seuraa sarvipäinen hirviö Krampus, joka uhkailee vitsakimpulla ilkeitä lapsia. Krampus-hahmo on saanut jopa oman teemaviikkonsa.

Valtio- ja järjestysvalta ei ole Suomessa eikä muissakaan pohjoismaissa katsellut hyvällä silmällä liikaa vapautta sen enempää palkallisissa pyhissä kuin lain rajoja hipovassa juhlimisessakaan. Myös naamioitumista julkisella paikalla on pidetty rangaistavana. Siten Nuutinpäivän juhliminen on kadonnut tai muuntunut toiseksi. Mutta nuorten miesten remuaminen ja uhkailu ei liene muutenkaan perinne, jota tahtoisimme nykyajassa vaalia.