Tällä kertaa blogikirjoitukseni aihe on naisen vartalo ja ennen muuta vyötärö: missä se on, millainen siitä on pukeutumalla ja muilla keinoilla tehty ja miksi.  Puvun toiset yksityiskohdat jätän pienemmälle huomiolle, samoin kuin miehen vyötärön, koska muotivirtaukset eivät ole olleet samalla tavalla sen lumoissa. 1920-luvulla naisen vyötärö katosi lähes kokonaan, mutta tämä oli vain välisoitto vyötärön historiassa.

Muoti on siirrellyt naisen vyötäröä rintojen alta ”normaalikohtaan” ja lantiolle ja taas takaisin. Jos katsoo kehitystä keskiajalla, muodissa olivat sekä normaalit että korotetut vyötärölinjat. Ensin vyötäröön ei tosin kiinnitetty huomiota: varhaiskeskiajalla naisen puku oli väljä, harteilta suorana laskeutuva pitkä tunika. Jo 1200-luvulla puku kuitenkin alkoi korostaa naisen muotoja. Ylävartalo vyötärönpaikasta alkaen oli yleensä tiiviisti vartalonmyötäiseksi räätälöidyn vaatteen verhoama ja hihat samaten tiukat. Kankaat olivat niin paksuja, ettei alla tarvittu korsetin kaltaista tukivaatetta. Kaula-aukko saattoi olla antelias, mutta alavartalo piilotettiin pitkän, laajan hameosan alle. 1400-luvulla vyötärö kohosi rintojen alle, mutta puvun perusmalli pysyi muuten ennallaan.

Naisia ja miehiä shakkilaudan ääressä. Kuva kuvitetusta käsikirjoituksesta noin vuodelta 1350. Leningeissä on tiukka yläosa ja vyötärö ”kohdallaan”.

Naisten leninkejä vuodelta 1450. Vyötärö on nyt korkeammalla.

1500-luvun lopulla ylemmän luokan muoti alkoi vaatia entistä tiukempaa vyötärönkohtaa ja miehustaa, joka kapeni yhtenäisen litteänä ja V:n muotoisena kohti vyötäröä. Tämä tyylitelty vartalomalli edellytti korsettia puvun alla sekä naisilla että miehillä. Korsetin kaltaisia vaatteita on säilynyt melko vähän. Ne olivat kovassa käytössä eikä niitä pidetty arvokkaina, koska ne olivat koruttomia ja huokeaa materiaalia. Nehän eivät näkyneet muiden vaatteiden alta. Muoti on tuttua Tudorien elämää kuvaavista elokuvista ja sarjoista ja Shakespeare-sovituksista.

Vanha vartaloliivi vuodelta 1603.

vanha-elizabeth1england

Kuningatar Elisabet I kaikessa komeudessaan.

vanha-180px-francois_clouet_004

Francois Clouet’n maalauksessa näkyy paremmin renessanssiajan V:n muotoinen miehusta.

Korsetti tuettiin yleensä valaanluilla ja ommeltiin hyvin tukevasta kankaasta. Vaatteet eivät vaikuta kovin mukavilta, mutta niiden tarkoitus olikin ylhäisen aseman korostaminen. Alemmat luokat eivät pitäneet korsetteja, vaan tyytyivät keskiajan tapaan tiukkaan räätälöintiin. Barokin aikana korsetin kaltaisella liivillä jäykistetty yläosa salli hiukan leveämmän vyötärön, mutta rokokoon hovimuoti suosi siroutta, joten naiset saivat taas kuroa korsettejaan tiukemmalle.

Vallankumouksen ja romantiikan aikakausi vapautti hetkeksi naisen vartalon kireistä vaatteista, kun palattiin antiikin ajan väljään tyyliin. Antiikin Roomasta ammentava muoti pelkistyi 1800-luvun alussa empiretyyliksi, joka Englannissa sai nimen regency. Vyötärö nousi rintojen alle, josta alkoi vapaasti laskeutuva hameosa. Yksinkertaisen näköinen puku koostui useista kerroksista: pitkän aluspaidan päälle puettiin lyhyt liivikorsetti ja sen päälle koko vartalon mittainen hihaton alushame, jonka helmat saivat näkyä varsinaisen hameen alta.

Nykyajan naiselle puku näyttää pienin muutoksin miellyttävältä pitää yllä. Erikoista on naisten alushousujen harvinaisuus: kerrospukeutuminen teki ne tarpeettomiksi ja naisten pukeminen housuihin, vaikka vain puvun alla, oli tabu: housut olivat miesten vaate. Erilaisia empirepukuja voi ihailla ennen muuta Jane Austen -filmatisoinneissa.

Lyhyt korsetti 1800-luvun alusta.

regency-1-1806-opera-and-drawing-room-full-dress-la-belle-assemblee-july

Naisten hienoja iltapukuja 1800-luvun alusta.

Paul Sandbyn piirros esittää alemman luokan naisväkeä samalta ajalta.

Bennettin sisarukset Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin tv-sarjaversiossa vuodelta 1995.

regency-2-austen-darcyanslizzie

Elizabeth Bennet ja Mr Darcy, samasta tv-sarjasta.

1800-luvun jatkuessa muoti alkoi jälleen suosia toisenlaista vartaloa. Naisella piti olla selkeät naisen muodot, mikä edellytti alas palautetun vyötärön kuromista tiukaksi. 1800-luvun loppupuoli onkin korsetin valta-aikaa. Korsetit muuttuivat yhä taidokkaammiksi viritelmiksi ja niissä alettiin käyttää ohuempia kankaita ja luita, jolloin korsetti ei ollut enää yhtä raskas ja jäykkä kuin ennen. Helppoa sen kantaminen ja pukeminen ei silti ollut: nyörien kiristämiseen tarvittiin palveluskuntaa tai muuta apua.

Korsetti sinistä silkkiä noin vuodelta 1890.

1800-luvun lopun korsetti naisen yllä. Vartalo on tiimalasin muotoinen.

Ihanne oli tiimalasin muotoinen vartalo. Naisen solakkuus keskittyi vyötäröön, joka saattoi olla hyvin kapea muun vartalon täyteläisyyteen verrattuna. Hienolla naisella ei saanut olla näkyviä lihaksia, vaan käsivarret olivat pullean putkimaiset. Ihanteen takana voi nähdä miesten pelon naisten lisääntyvää näkyvyyttä ja vapautta kohtaan, kaupunkiprostituution lisääntymisen ja entistä jyrkemmän jaon ”kunniallisiin” ja ”huonoihin” naisiin. Korsetit ja paksut, peittävät vaatekerrokset erottivat kunnon naisen lutkasta, jonka vartalon löysät vaatteet päästivät hillittömästi valloilleen.

Korsetti teki ihmeitä keskivartalolle, ja ajan kaunottaret ylpeilivät kapeilla vyötäröillään. Tuulen viemää -romaanin sankarittaren Scarlett O’Haran vyötärön mitta on vain 17 tuumaa eli 47 senttiä kapea. Vielä kapeampiakin mittoja löytyi. Joissain valokuvissa naisen vyötärö on samanlevyinen kuin kaula.

Lillie Langtry, yksi 1800-luvun lopun lumoojattarista. Hän tuli tunnetuksi Englannin kuningas Edward VII:n rakastajattarena.

Ranskalainen laulaja ja näyttelijätär Polaire, oikealta nimeltään Emilie Marie Bouchaud. Hän oli Coletten ystävä. Hän sai mainetta huikean kapeasta ampiaisvyötäröstään (41 cm). Toisaalta hänellä oli mittava rinnanympärys (97 cm). Pituutta hänellä oli 160 cm.

Usein valokuvia retusoitiin, mutta korsetti kykeni kyllä jatkuvasti käytettynä kaventamaan pysyvästi naisen vyötäröä. Sen voi kuvitella aiheuttaneen keuhkojen, sisäelinten ja koko rintakehän puristumista ylöspäin. Ei ole tarkkoja tietoja siitä, missä määrin tämä heikensi korsettia pitkään käyttäneen terveyttä.

Korsetin vaikutusta oli ainakin se, että hienot naiset hengittivät kevyesti vain yläkeuhkoillaan eivätkä pystyneet liikkumaan nopeasti. Aluspukineen syvempi tarkoitus olikin korostaa miehen ja naisen eroa: nainen on herkkä, hengästynyt ja pyörtymiselle altis, ja vahva mies tarjoaa hänelle hajusuolaa ja käsivarren ja suojelee ja holhoaa häntä. Korsetin likistämät vartalot kiihottivat myös tuhmia valokuvia kerääviä miehiä.

Korsetti oli suosiossa paitsi muodin, myös terveysvaikutusten johdosta. Lääkärien mukaan se paransi ryhtiä, koska se pakotti selän suoraksi. Myös ajan vauvat paketoitiin suoraselkäisiksi. Korsetit olivatkin heikkojen ja skolioottisten selkärankojen tärkein hoitokeino, myös sen jälkeen, kun ne poistuivat kuvasta tavallisten ihmisten pukineena.

Tämä uudistus ei ainakaan ollut selälle hyväksi. Jossain vaiheessa muotiin tuli korsetti, joka oli edestä suora, jolloin naisen selkä painui notkolle ja takamus nousi pystyyn.

1800-luvun lopulla alettiin puhua laihduttamisesta. Aluksi aktiivinen laihdutus oli vain harvojen suosiossa, sillä korsetit pitivät huolta vartalon hoikkuudesta. Mutta kun muoti taas muuttui 1900-luvun alussa, muunlainenkin laihuuden tavoittelu lisääntyi. Vaikka kireistä korseteista luovuttiin, 1920-luvun muoti oli sekin armoton naiselle. Vyötärö sulautui lanteisiin, jolloin laatikon muotoisen puvun rinnanympärys ja lantio olivat lähes tasakapeat vyötärön kanssa. Naisvartalon esikuvana oli litteä ja kapeaharteinen poika. Korsetin tilalla oli kevyt putkialushame. Muoti viesti vapautumisesta. Jos nainen oli kyllin hoikka pukuunsa, hän saattoi väljässä mekossaan tanssia läpi koko yön ja tehdä melkein kaikkea mitä miehetkin tekivät.

1920-luvun kevyt korsettialushame.

1920-luvun flapper-tyttöjä kapeissa laatikkohameissaan ja kellohatuissaan.

Artikkeli Kotiliedessä no 9 vuodelta 1928: ”Miten saisin vartaloni solakaksi?”

Alemmilla luokilla ei ollut huolta lihomisesta, mutta vaurastunut keskiluokka löysi itsensä vartalo-ongelmien keskeltä. Kun hoikkaa vartta ei voinut enää saavuttaa vaatteiden avulla, piti ottaa muut keinot käyttöön.

Ruokavalion avulla laihduttaminen oli tehnyt tuloaan 1800-luvun mittaan. Monet historiikit mainitsevat lordi Byronin, joka oli ulkonäöstään tarkka ja taisteli pyylevöitymistä vastaan etikkajuomalla. USA:ssa William Banting, joka antoi suorastaan nimensä dieetin avulla laihduttamiselle (ruotsinkielessä laihdutusta merkitsevä verbi on edelleen banta), markkinoi Atkins-tapaista proteiinirikasta ja vähähiilihydraattista dieettiä, jolla hän itse oli pudottanut kilojaan. Horace Fletcher puolestaan julisti ponnekkaan leukojen jauhamisen ilosanomaa: joka palaa pureksittiin, kunnes suun sisältö oli nestemäinen, jolloin se syljettiin pois. Ajatus oli, että tällä tavoin ruoasta ei imeydy kuin pieni osa ja sekin muodossa, joka ei rasita elimistöä. Kasvissyönti tuli muotiin erilaisten kansallisten aatteiden sivussa pyrittäessä menneisyyden luonnonmukaisempaan elämäntapaan. Kun 1910-luvulla päästiin selville ruoansulatuksen tarkemmista mekanismeista, alkoi kalorien laskeminen.

Kirja ”Kasvisruuat ravintona ja lääkkeenä” vuodelta 1912 pitää kasvissyöntiä paitsi terveyden, myös moraalin ja etiikan kannalta ainoana kestävänä vaihtoehtona.

Liike-elämä huomasi heti markkinaraon ja teki laihdutuksesta kannattavan bisneksen. Mainokset lupasivat hoikentumista hikoiluttavien kumivaatteiden, saippuoiden, kaulinten tai pillereiden avulla.

mainos-laihduttavat-kumivaatteet

mainos-laihdutussaippua-mainos-1920-lmainos-kl-no-1-vuosi-1927-uusi-laihdutuskonemainos-ihmelaake-1909

Liikunnan merkitys painon kurissapitämiselle oli valjennut joillekin jo varhemmin. Itävallan keisarinna Elisabeth, joka lempinimellään Sissi muuttui elokuvien sankarittareksi, oli koko elämänsä intohimoinen laihduttaja. Hän oli melko pitkä, mutta ei painanut koskaan enempää kuin 50 kiloa. Toisin sanoen hän pysyi mallin mitoissa kuolemaansa saakka. Hänellä piti olla käytössään voimistelusali, ja lisäksi hän ratsasti ja patikoi. Laihduttava ruokavalio koostui raa’asta lihasta ja maidosta.

Keisarinna Elisabet eli Sissi.

Tieteestä ja mekaniikasta innostunut aikakausi kehitti myös ensi kerran kuntolaitteita. Ne näyttävät meistä usein kidutusvälineiltä, mutta joissakin on selvästi idullaan nykyisten laitteiden mekanismi.

Ei vielä kuntopyörää, mutta kuntohevonen kotijumppaa varten.

Ruotsalaisen Gustav Zanderin 1800-luvun lopussa kehittämä punnerruslaite.

Toinenkin Zanderin suunnittelema voimailuväline.

Muoti on tosiaan jatkuvaa heiluriliikettä. 1930-luvulla naisvartalo sai taas hiukan pyöristyä, ja 1940- ja 1950-luvut esittelivät jälleen tiimalasivartalon ihanteen. Korsetti ja muotoileva aluspukeutuminen ovat viime aikoina palanneet käyttöön. Koska vaurastuminen on jatkunut ja levinnyt länsimaissa laajemmalle ja ruokatuotanto muuttunut suurteollisuudeksi, hoikkuus on yhä vaikeampaa ja yhä tavoiteltavampaa. Ruokavaliot, kuntosalit ja koko elämän mittaiset laihdutusprojektit ovat jääneet keskuuteemme eivätkä varmaankaan helpolla katoa.

Myönteisempi ilmiö on ollut tavallisten ihmisten liikuntaharrastuksen lisääntyminen. Varsinkin työväestö haki kansalaissodan jälkeen itsetuntoa ja yhteenkuuluvuutta urheiluseuroista. Niissä toimiessa oli myös helpompaa välttää syytökset kapinan hautomisesta. Nuoret alkoivat pelata, urheilla ja voimistella toden teolla. Naisetkin pääsivät mukaan.

Ylioppilasnuorukaiset voimistelevat 1920-luvulla. Tuntematon kuvaaja. Helsingin kaupunginmuseo.

Naisvoimistelijoita metsässä. Kuva Greta Elmgren (?), noin 1910. Helsingin kaupunginmuseo.

Erkki Pihkala kehitti 1910-luvulla amerikkalaisesta baseballista ja kotimaisesta kuningaspallosta pesäpallon. Siitä tuli pian kansallispelimme.

Painijoiden ulkomuotoa on aina ihailtu. Tässä Helsingin Jyryn painija Emil Forsström, jonka vartaloa kehuttiin jumalaiseksi.

Myös omassa suvussani on ollut jo sata vuotta sitten urheilevia naisia. Isotätini Selma Joutsenlinna (o.s. Wendelin) kuului Otalammen työväenyhdistyksen joukkueeseen, joka voitti Vihdin työväenyhdistysten väliset hiihtokilpailut kolme kertaa peräkkäin vuosina 1908-1910. Samassa joukkueessa hiihti myös hänen aviomiehensä Emil.

Hiihtäjänä kunnostautunut isotätini. Hän pitää sylissään yhtä kolmesta lapsestaan.