Vietin joulukuun ensimmäisen viikon Edinburghissa. Se on intiimin ja vanhanaikaisen oloinen kaupunki. Totta kai siellä on tornitalojakin, mutta onneksi ne eivät pilaa kaupungin vanhan keskustan profiilia. Kaupunki leviää laajalle alueelle melko matalana, ja vihreitä keitaita on paljon.

Se luo rauhallisen tunnelman, joka puuttuu Lontoon tai Pariisin keskustasta, joissa vanhojen rakennusten sekaan tungetut wow-arkkitehtuurin ilmentymät, liikenteen ruuhkaisuus ja melu, kiireen tuntu ja tungos häiritsevät. Ahtaus ei jatkossa edes helpota, vaan kasvaa: viimeksi Lontoossa käydessäni tuntui, että joka paikassa levisi sotkuisia rakennustyömaita, joita piti vaivalla kiertää. Olihan sellainen Edinburghissakin yliopiston lähettyvillä, mutta se oli jotenkin ystävällinen ja vaatimaton sekin…

img_3581

Edinburgh nähtynä sen vieressä kohoavilta vuorilta (Salisbury Crags)

img_3585

Edessä Holyroodin palatsi, takana Leithin kaupunginosa ja Forthin vuono.

img_3670

Edinburghin vanhaa rakennuskantaa: Writers’ Housen piha.

Tästä varmasti huomaa, etten pidä pilvenpiirtäjistä. Kauhulla olen seurannut suunnitelmia istuttaa Hakaniemen rantaan kolossaalista hotellia, joka tukkii näkymän merelle. Ehdolla olevat rakennukset eivät näytä ottavan ympäristöä huomioon. Se on mielestäni tärkeintä kaupunkikuvaa luotaessa. Rakentaminen ei saa toimia vain ahneiden liikemiesten ja kaupunkilaisten tarpeille vierasta visiotaan hellivien arkkitehtien ehdoilla. Uutta voi tehdä toisellakin tavalla (ks. edellisen päivän blogikirjoitukseni).

Romantisoin tietenkin Edinburghia, jossa on, kuten kaikissa suurissa kaupungeissa, myös ikäviä nuhruisia lähiöitä huumeongelmineen. Niihin olen tutustunut lukemalla Ian Rankinin Edinburgh-dekkareita. 1800-luvun Edinburghin alamaailmasta kertovat puolestaan sekä monet fiktiiviset tarinat, kuten Robert Louis Stevensonin novellit Tohtori Jekyll ja Mr Hyde ja The Body Snatcher , että tositarinat, joihin jälkimmäisen novellin juoni pohjautuu. Ruumiinryöstäjät Burke ja Hare ovat osa kaupungin folklorea ja useat turistikierrokset hyödyntävät heitä, muita tunnettuja rikollisia kuten Deacon Brodieta sekä kaupungissa havaittuja kummituksia. Jos tahtoo tutustua nojatuolissaan vanhaan rikolliseen Edinburghiin, voi lukea esimerkiksi Geoff Holderin kiehtovan kirjan aiheesta.

250px-jekyll-and-hyde-ch4-drawing1

Hyde käy uhrinsa kimppuun. Kuva Stevensonin tarinan laitoksesta vuodelta 1904. Lähde Wikipedia.

Vanhan Edinburghin pimeät kadut ja korttelit salaperäisine pihoineen ja ovineen tulevat karmeasti tutuksi Stevensonin yllättävän modernissa tarinassa ihmisen sisällä piilevistä ristiriitaisista voimista. Ehkä moraliteetin teemaa entisestään vahvistaa ajatus, että päivänvalossa samat kadut näyttävät maalauksellisilta. Samaa uhkan ja salamyhkäisyyden tuntua tahtoisin luoda 1920-luvun Helsinkiin, jonka yössä dekkarieni päähenkilö Björk kulkee sulautuen pimeyteen ja varjoihin kuin kissa, johon häntä romaanissa vertaankin.

Joulun odotusta oli luonnollisesti kovasti ilmassa Edinburghissa. Kaikkialla soivat joululaulut, ulkona ja sisällä oli koristeltuja joulukuusia ja kaupoissa myytiin joulutavaraa. Princes Street Gardensissa, Grassmarketissa ja muuallakin oli joulutoreja, joista sai hyvää syötävää ja juotavaa ja erilaista hurmaavaa tai mautonta rihkamaa.

Harmittelin erityisesti, etten voinut ostaa kojuista tai kaupoista tuoksunauhoja tai -pusseja, joihin oli valikoitu kuivattuja mandariineja, sitruunoja, vaniljatankoja, neilikoita ja muita jouluisia mausteita. Tilaa ei ostoksille juuri ollut. Minulla oli vain lentolaukku, ja se oli sullottu täyteen villavaatteita kylmien sisätilojen varalle. Olen vilukissa ja villapaitojen ja villasukkien suurkuluttaja.

Sisällä ei sitten ollutkaan kovin kylmää, koska putkimies tuli korjaamaan patterivian. Villahousut olivat turhaan mukana. Voikohan meiltä ostaa mistään valmiita joulun tuoksuisia potpurreja? Olen ollut liian kiireinen tehdäkseni niitä itse.

img_3761

Jouluvaloja Victoria Streetillä.

img_3692

National Portrait Galleryn aula.

img_3595

Joulutavaraa myyvä kauppa Royal Milen varrella.