Napsin intohimoisesti talteen leikkeitä. Tarvitsisin vain enemmän aikaa niiden perkaamiseen ja järjestelyyn. Tällainen pikkujuttu ilmestyi Helsingin Sanomissa pari viikkoa sitten. Fiskarsin ikonimaiset sakset täyttävät 50 vuotta ja sen kunniaksi Designmuseo järjestää syksyllä saksien inspiroiman taidenäyttelyn.
Näillä saksilla, joiden perusmallissa on oranssinväriset kahvat, on siis takanaan 50 vuotta. Näin ollen minun pitäisi muistaa ne lapsuudestani: muovikahvaisten Fiskarsin saksien tullessa markkinoille vuonna 1967 olin 8-9-vuotias. Niitä ei kuitenkaan hankittu meille silloin eikä myöhemminkään, ei koko sinä aikana kun asuin kotona. Muistan, että keittiössä meillä oli vanhempi Fiskarsin malli, jossa kahvassa oli samankokoiset sormenreiät. Eli suunnilleen tällaiset:
Kuva Kansalliskirjasto.
Tämän mallisia saksia on käytetty jo 1920-luvulla, ja ne ovat nykyään antiikkia. Jossain ne lienevät vieläkin kotonani varasaksina. Ehkä työkalupakissa? Täytyypä etsiä.
Lapsuudenkotini tavaravarasto uudistui hyvin hitaasti. Pääosa keittiökalustosta oli 1940- ja 1950-luvuilta. Muovitavaraa alkoi ilmestyä keittiöömme vasta 1970-luvulla. Vaikka juuri ”niitä saksia” en muista, näin uudempaa designia kavereitteni kodeissa. Asuimme Tapiolassa, jossa lähes kaikkien kodit olivat uudenaikaisempia kuin meidän.
Äitini oli kotoisin maalta, isäni oli stadilainen, mutta molemmilla oli köyhä työväenluokkainen tausta. Meillä ei heitetty mitään pois, ja uuden hankkiminen oli epäilyttävää. Lapsena se harmitti. Nykyään periaate alkaa tuntua varsin ajankohtaiselta, etenkin sen jälkiosa. Jos meillä olisi vähemmän tavaraa, arvostaisimme sitä enemmän. Vaan miten vaikea minunkaan on käytännössä pitää mielessäni tätä viisasta ajatusta. Säilyttämisen tarve on yhä selkäytimessä, mutta yhteiskunnan muuttuminen kulutusyhteiskunnaksi on saanut aikaan sen, että uutta tunkee sisään enemmän kuin entistä poistuu käytöstä.
Fiskarsin muovikahvaiset sakset tulivat minulle tutuiksi vasta 1980-luvulla, kun muutin omilleni ja hankin omia tavaroita. Olin niin tottumaton uusiin saksiin, että ostin vasenkätisen version. Koska olen jossain määrin molempikätinen, en tullut ajatelleeksi tätä ennen kuin ostin toiset. Sittemmin Fiskarsin saksien lukumäärä on noussut kolmeen.
Usein tuntuu siltä, että jokin hyvin tutunmallinen esine on ollut olemassa iät ajat. Saksimuistojen penkominen toi minut sen tosiasian eteen, että ”sakset” eivät ole minulle automaattisesti ”ne Fiskarsin sakset”, kuten ehkä monille muille. Mielessäni risteilee kaikenmoisia saksia ja ”ne sakset” ilmestyivät elämääni yllättävän myöhään.
Kodin tavaroihin kätkeytyy monitasoisia yleisen ja yksityisen historian vaiheita.
Kadonnutta 20-lukua etsimässä 
Kimmo Servo said:
Hei, olimme vaimoni kanssa seuraamassa puhettasi Björk-sarjastasi Euran Kauttuan Sanat! -kirjallisuustapahtumassa huhtikuun lopulla, ja esittelemäsi yksityisetsivä Björk teki allekirjoittaneeseen suuren vaikutuksen. Hankinkin ensi töikseni kaikki siihen mennessä ilmestyneet kolme kirjaa vaimolleni äitienpäivälahjaksi. Itse onnistuin löytämään ”Yön sydän on jäätä” äänikirjana, jota kuuntelin pitkillä automatkoilla (vaikkakaan mielestäni luenta ei ehkä teekään täyttä oikeutta tekstillenne). Täytyy myöntää, en tähän saakka ole ollut innostunut suomalaisesta nykykirjallisuudesta ja kirjalliset sankarini ovatkin 1900-l. alun ikoneita: Waltari, Paavolainen, Hemingway, Fitzgerald, Kawabata Yasunari (Japanista). Olin siksi äärimmäisen kiinnostunut sukeltamaan syvemmälle Björkin maailmaan, eritoten kun olitte luonut hänen seikkailuilleen niinkin tyylikkäät olosuhteet (huomiotani kiinnitti erityisesti miesten muodin ja pukeutumisen yksityiskohtainen kuvaaminen), melkein pystyin tuntemaan tuoksun tapahtumien keskellä. Historian harrastajana nuoren tasavaltamme ensiaskeleetkin oli kuvattu erittäin seikkaperäisesti. Vaikkakaan en ole aiemmin lukenutkaan tuotantoanne, yritän löytää nopeasti aikaa käydä läpi loput Björkin seikkaluista. Niin, olisin Kauttualla halunnut kuulla lisää mykkäelokuvaharrastuksestanne (itsekin elokuvia koko ikäni harrastaneena). Ystävällisin terveisinja onnitellen uuden Björkin johdosta, Kimmo Servo
TykkääTykkää
virpihameenanttila said:
Hei, kiitos pitkästä kommentista. Blogi on ollut kesälomalla, ja siksi vastaus tulee myöhässä. Hienoa, jos Björk-kirjat kiinnostavat: historia, Suomen historia ja Helsingin historia ovat intohimojani ja siksi näitä kirjoja on ollut hauska kirjoittaa. Mykkäelokuvia olin harrastanut jo ennen Björk-kirjojen tekoa ja tämä harrastus oli yksi innoittajistani. Keräilen niitä, vaikka hyvien nauhoitteiden löytäminen on todella vaikeaa. Parhaiten olen löytänyt Yhdysvaltain, ja Saksan filmiarkistojen restauroimia mykkäelokuvia, USAssa on restauroitoitu myös saksalaisia ja ranskalaisia filmejä. Suomessa Kavi on viime aikoina alkanut myös entistää myökkäfilmejä ja jossain määrin myös tarjota niitä kaupalliseen levitykseen, mutta näiden elokuvien kiinnostus on yleensä aika pientä ja erikoistunutta. Hieno piirre on se, että musiikkiin kiinnitetään nykyään huomiota: filmithän eivät olleet oikeastaan mykkiä, vaan niillä oli taustalla aina musiikki, joka monien filmien kohdalla oli erityisesti sävelletty niitä varten tuomaan esille draaman vivahteita. Meillä on myös kesäisin mykkäelokuvafestivaalit. Harrastajat vaihtavat omilla sivuillaan tietoja filmeistä ja niiden saatavuudesta, sieltä olen tehnyt löytöjä, ja jotkut henkilökohtaiset linkit ovat tuoneet minulle yksityisiä nauhoitteita hyvin harvinaisista filmeistä. Tämä on tosiaan harvojen harrastus, ja Suomesta käsin onneksi nykyään helpompaa kuin ennen, kiitos netin. Ystävällisin terveisin Virpi H-A
TykkääTykkää