Napsin intohimoisesti talteen leikkeitä. Tarvitsisin vain enemmän aikaa niiden perkaamiseen ja järjestelyyn. Tällainen pikkujuttu ilmestyi Helsingin Sanomissa pari viikkoa sitten. Fiskarsin ikonimaiset sakset täyttävät 50 vuotta ja sen kunniaksi Designmuseo järjestää syksyllä saksien inspiroiman taidenäyttelyn.

Näillä saksilla, joiden perusmallissa on oranssinväriset kahvat, on siis takanaan 50 vuotta. Näin ollen minun pitäisi muistaa ne lapsuudestani: muovikahvaisten Fiskarsin saksien tullessa markkinoille vuonna 1967 olin 8-9-vuotias. Niitä ei kuitenkaan hankittu meille silloin eikä myöhemminkään, ei koko sinä aikana kun asuin kotona. Muistan, että keittiössä meillä oli vanhempi Fiskarsin malli, jossa kahvassa oli samankokoiset sormenreiät. Eli suunnilleen tällaiset:

Kuva Kansalliskirjasto.

Tämän mallisia saksia on käytetty jo 1920-luvulla, ja ne ovat nykyään antiikkia. Jossain ne lienevät vieläkin kotonani varasaksina. Ehkä työkalupakissa? Täytyypä etsiä.

Lapsuudenkotini tavaravarasto uudistui hyvin hitaasti. Pääosa keittiökalustosta oli 1940- ja 1950-luvuilta. Muovitavaraa alkoi ilmestyä keittiöömme vasta 1970-luvulla. Vaikka juuri ”niitä saksia” en muista, näin uudempaa designia kavereitteni kodeissa. Asuimme Tapiolassa, jossa lähes kaikkien kodit olivat uudenaikaisempia kuin meidän.

Äitini oli kotoisin maalta, isäni oli stadilainen, mutta molemmilla oli köyhä työväenluokkainen tausta. Meillä ei heitetty mitään pois, ja uuden hankkiminen oli epäilyttävää. Lapsena se harmitti. Nykyään periaate alkaa tuntua varsin ajankohtaiselta, etenkin sen jälkiosa. Jos meillä olisi vähemmän tavaraa, arvostaisimme sitä enemmän. Vaan miten vaikea minunkaan on käytännössä pitää mielessäni tätä viisasta ajatusta. Säilyttämisen tarve on yhä selkäytimessä, mutta yhteiskunnan muuttuminen kulutusyhteiskunnaksi on saanut aikaan sen, että uutta tunkee sisään enemmän kuin entistä poistuu käytöstä.

Fiskarsin muovikahvaiset sakset tulivat minulle tutuiksi vasta 1980-luvulla, kun muutin omilleni ja hankin omia tavaroita. Olin niin tottumaton uusiin saksiin, että ostin vasenkätisen version. Koska olen jossain määrin molempikätinen, en tullut ajatelleeksi tätä ennen kuin ostin toiset. Sittemmin Fiskarsin saksien lukumäärä on noussut kolmeen.

Usein tuntuu siltä, että jokin hyvin tutunmallinen esine on ollut olemassa iät ajat. Saksimuistojen penkominen toi minut sen tosiasian eteen, että ”sakset” eivät ole minulle automaattisesti ”ne Fiskarsin sakset”, kuten ehkä monille muille. Mielessäni risteilee kaikenmoisia saksia ja ”ne sakset” ilmestyivät elämääni yllättävän myöhään.

Kodin tavaroihin kätkeytyy monitasoisia yleisen ja yksityisen historian vaiheita.