Tänään on ruotsalaisuuden päivä. Ruotsinkielen ja ruotsinkielisten asema on muuttunut paljon viimeisen sadan aikana paljon. 1920-luvun alussa Helsingissä suomenkielisten osuus ylitti ensi kerran ruotsinkielisten osuuden. Mutta nyt tahdon palata vielä sata vuotta taaksepäin. Toivon, että suomenruotsalaista kulttuuria muistaessa esille nostettaisiin muiden merkittävien hahmojen rinnalle myös Zachris Topelius (1818-1898). Tänä vuonna on kulunut 200 vuotta hänen syntymästään: on siis hänen juhlavuotensa!
Albert Edelfeltin maalaus Topeliuksesta vanhemmalla iällä.
Topelius on ollut minulle aina läheinen. Ensin hänen satunsa tulivat tutuksi, sitten hänen kertomuksensa, jotka osaltaan vaikuttivat siihen, että rakastuin historiaan. Usein on tuntunut, että Topeliusta tarkastellaan hätäisesti tai vain yhdestä kulmasta. Stereotypia ”satusedästä” ja moderni epäluulo kansallistunnetta kohtaan on vääristänyt suhdetta hänen persoonaansa ja tuotantoonsa. Hänet täytyy nähdä omaa aikaansa vasten. Siinä maisemassa Topelius on ennakkoluuloton ja uudistusmielinen. Ja hänestä on moneksi.
Lähes aina hänestä nousee mieleen kuva vanhana valkohiuksisena ja valkopartaisena setänä. Edelfeltin maalaus on tosin sikäli kiinnostava, että se vangitsee Topeliuksen tarkan ja kriittisen katseen. Topelius eli pitkän elämän, jota rytmittivät oman elämän myrskyt ja tyvenet, surut ja ilot, ja Suomen historian, kielen ja kansan yleneminen asemaan, jota ei enää tarvinnut hävetä. Topeliuksella oli jälkimmäisessä kehityksessä tärkeä rooli.
Historian professori Helsingin yliopistossa: keski-ikäinen Topelius.
Topelius valmistui tohtoriksi historia pääaineenaan 1847 ja sai vuonna 1856 Helsingin yliopistosta Suomen historian ylimääräisen professuurin, joka oli ensimmäinen laatuaan. Hän oli jo sitä ennen aloittanut suuren projektinsa Suomen historian parissa lehdessä, jota hän oli toimittanut vuodesta 1841. Helsingfors Tidningar julkaisi mahtavan määrän hänen artikkeleitaan, jotka kertoivat Helsingin sivistyneistön kulttuuri- ja seuraelämästä, mutta myös köyhien oloista. Lehti sai Topeliuksen päätoimittaja-aikana vahvan kirjallisen luonteen, ja siinä julkaistiin jatkokertomuksina monet Topeliuksen historiallisista tarinoista sekä pitkä romaani Välskärin kertomukset.
Välskärin kertomusten kirjana ilmestyneen laitoksen kansi. Teoksen kuvittivat Carl Larsson ja Albert Edelfelt.
Novelleillaan ja romaaneillaan Topelius kirjoitti Suomelle historiaa. Niin niissä kuin tieteellisissä artikkeleissaankin hän korosti Suomen historian yhtenäisyyttä, joka ei ollut katkennut siihen, että Suomi siirtyi Ruotsilta Venäjälle 1809. Topelius näki Suomen ruotsalaiset ja suomalaiset tasavertaisina toimijoina ja tekijöinä sekä historiassa että omassa ajassaan. Hänestä ruotsalaiset kirjailijat, kuten Runeberg, kuuluivat ilman muuta Suomen kirjallisuuden suureen tarinaan: he pitivät sitä yllä, selitti Topelius, kunnes suomenkielellä kirjoittaminen vahvistuisi niin paljon, että suomenkielinen kirjallisuus nousisi vetovuoroon. ”Kaksi kieltä, yksi kansa”, oli hänen tunnuslauseensa.
Topeliuksen sovittava kanta toi hänelle vihollisia sekä suomalaisella että ruotsalaisella puolella. Helsingfors Tidningarissa hän sai puolustautua hyökkäyksiltä, joita voimakkaamman suomalaistumisen ajaja J. W. Snellman kohdisti häneen Saima-lehdessään. Myös ruotsalaiset historiantutkijat arvostelivat hänen näkemyksiään ankarasti. Suurin virhe Topeliuksen historiavisiossa oli heidän mielestään väittää, että Suomi edistyisi kansakuntana paremmin Venäjän kuin Ruotsin alaisuudessa. Ruotsista katsottuna venäläinen Suomi ei ollut enää paljon mitään. Tästä Topelius oli aivan toista mieltä eikä hän arastellut höykyttää värikkäällä kielellä niitä, jotka hänen mielestään juuttuivat poteroihin.
Topelius näki historian oman uskontokäsityksensä ja ajatusmaailmansa läpi, ja häntä on syytetty puolueellisuudesta, kun hän Välskärin kertomuksissa esittää jesuiittaisä Hieronymuksen murhanhimoisena juonittelijana ja kuningas Kustaa II Aadolfin puhdasmielisenä uskonsoturina. Runsaaseen tuotantoon mahtuu kuitenkin monia näkökulmia ja ääniä, ja esiin nousee toistuvasti ja vanhemmiten yhä vahvempana sellaisia teemoja kuin sosiaalinen oikeudenmukaisuus, naisasia ja pasifismi. Topeliuksen merkitys lastenkirjallisuudelle ja luonnonsuojeluaatteelle oli myös erittäin suuri.
Nuori Topelius.
Topeliuksen juhlavuotena mieleen on syytä palauttaa myös nuori Topelius. Siinä tarkoituksessa kirjoitin Yliopistomuseolle draaman, jonka näytökset ovat marras- ja joulukuussa. Tarkemmat tiedot näytelmästä ovat infoliitteessä blogikirjoituksen lopussa.
Miksi ”Nuori Topelius”? Koska Topeliuksen nuoruus näyttää hänestä uuden puolen. Topelius tuli Helsinkiin 14-vuotiaana, ja hänen opiskeluvuotensa olivat varsin railakkaat. Hän juoksi teatterikappaleita katsomassa, luki sensaatioromaaneja ja kauhukirjallisuutta, riehui kadulla kiusaamassa porvareita, joi liikaa ja poti krapulaa, piti tulisia puheita osakunnassa ja rakastui yhä uudelleen ”ihaniin neitoihin”. Tämä kaikki kertoo hänestä paljon.
Nuori Topelius Emilie-vaimonsa ja tyttärensä Ainan kanssa.
Näytelmässä tahdoin tuoda ilmi sen, että Topelius ei ollut mikään tylsä hissukka vaan intohimoinen ihminen. Hän kykeni suureen iloon ja riehakkuuteen, ja hän nautti elämän hyvistä puolista täysin rinnoin. Hän sai osakseen paljon rakkautta, mutta hän kohtasi myös monia suruja. Isä menehtyi, kun Zachris oli 12-vuotias, ja kuudesta lapsesta, joita hän rakasti suuresti, kuoli kolme hyvin nuorena. Murheesta, jonka pikku Rafaelin kuolema aiheutti, syntyi tuttu joululaulu Varpunen jouluaamuna.
Pieni Rafael Topelius, joka kuoli tasan vuoden ikäisenä isänsä käsivarsille.
Lisään tähän pari linkkiä Topeliuksen ystävien iloksi. Svenska Litteratursällskapet on huolehtinut siitä, että Topeliuksen kirjallista tuotantoa on toimitettu ja saatettu digitaaliseen muotoon. Tässä nettiosoitteessa on muutakin kivaa, mm. Maamme-kirja suomeksi: http://www.topelius.fi/
Finna-palvelusta löytyy haulla ”Topelius” nyt 150 kuvaa, jotka Topeliuksen suvun arkisto lahjoitti Svenska Litteratursällskapetille. Niiden joukossa on tämäkin viehättävä tuokiokuva, jossa Topelius paahtaa leipää kakluunin tulessa Björkuddenissa eli Koivuniemessä, jossa hän vietti elämänsä kaksikymmentä viimeistä vuotta.
Björkudden kuuluu Östersundomin kartanon kokonaisuuteen. Se ei valitettavasti ole auki yleisölle. Sensijaan Topeliuksen synnyinkoti Kuddnäs Uusikaarlepyyssä on museona. Käykää siellä, jos saatte mahdollisuuden.
Tässä virallinen tiedote Yliopistomuseon ”Nuori Topelius” -näytelmästä.
Ylioppilas Topelius Helsingissä marraskuussa 2018
Kaikkien suomalaisten tuntema satusetä herää eloon yliopistomuseossa marraskuussa. Tule kuulemaan, millaista oli Topeliuksen opiskelijaelämä, miten hän sai Emiliansa, mitä paheita satusedällä oli nuorena ylioppilaana? Ja mitä hän tarkoitti kutsuessaan Helsinkiä kananpojaksi ilman siipiä ja pyrstöä?
Vain 15-vuotiaana ylioppilastutkinnon suorittanut Topelius opiskeli Helsingin yliopistossa eri aineita eivätkä opinnot aina maistuneet. Topelius saattoi olla välillä jyrkkä mielipiteissään ja hurjastella kovastikin vapaa-aikanaan, ja koska hän oli parantumattoman romanttinen, ihastui hän toinen toistaan viehättävimpiin neitokaisiin.
Topelius rakasti historiaa ja perinteitä, mutta hän oli myös aikaansa edellä oleva ajattelija, joka ajoi naisten kouluttautumismahdollisuuksia ja lasten oikeuksia, puolusti luonnon arvoja ja edisti suomen kielen asemaa yhteiskunnassa. Hänet tunnetaan erityisesti satukirjailijana, mutta myös Maamme-kirjastaan, Välskärin kertomuksistaan ja lukuisista runoistaan.
Helsingin yliopistomuseo on tuottanut näytelmän yliopiston entisen opiskelijan, professorin ja rehtorin, Zachris Topeliuksen 200-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Se toteutetaan kahden näyttelijän voimin, vaikka henkilögalleria onkin laajempi. Pääroolin esittäjä, Kim Gustafsson vaihtaa hahmoa keski-ikäisestä Topeliuksesta Runebergiin ja kotiopettaja Blankiin. Nuoren Topeliuksen ja Henrik Backmanin rooleissa nähdään Antti Saarikallio (TeaK). Näytelmän on käsikirjoittanut kirjailija Virpi Hämeen-Anttila, ohjannut näyttelijä Krista Putkonen-Örn ja kääntänyt kustannustoimittaja (SLS) Märtha Norrback.
Näytelmä on kestoltaan noin 45 minuuttia, ja se esitetään Helsingin yliopistomuseon tiloissa (Fabianinkatu 33, 3. krs).
Ensi-ilta on keskiviikkona 28.11., esityksistä neljä on suomeksi ja kaksi ruotsiksi. Suomenkieliset esitykset: 30.11. ja 4.12. klo 18.00, 1.12. matinea-näytös klo 13.00.. Ruotsinkieliset esitykset: 12.12. klo 18.00 ja matinea-näytös 15.12. klo 13.00.
Liput 20/10 e (alennettu hinta: opiskelijat, eläkeläiset, Helsingin yliopiston henkilökunta). Varaa ja osta liput Yliopistomuseon verkkosivuilta (https://www.helsinki.fi/fi/helsingin-yliopistomuseo/ajankohtaista) tai infopisteeltä (Fabianinkatu 33. 3. krs). Lisätiedot: näyttelypäällikkö, näytelmän tuottaja Pia Vuorikoski (pia.vuorikoski@helsinki.fi), 050-415 6760.
Hanketta on tukenut Helanderin säätiö.
Kadonnutta 20-lukua etsimässä 