Kahdeksas osa Björk-sarjaa etenee hyvää vauhtia kohti kirjapainoa. Jos kaikki sujuu kuten on suunniteltu, Juhannusyön painajainen on lukijoilla kesäkuun alussa. Tällä kertaa romaanin vuodenaika osuu kohdalleen ilmestymishetken kanssa: sen tapahtumat alkavat juhannusviikolla 1922, mystiset kuolemat ajoittuvat juhannusyöhön ja Björk pääsee tutkimaan niitä juhannuspäivänä 24.6. Kirjan lopussa ollaan vielä kesäkuun viimeisen päivän puolella.

Sarjani perusasetelman valitsin jo ensimmäisessä osassa. Se luo rikoksille ja niiden tutkinnalle määrätyt rajat.

Rikostutkijani Karl Axel Björk on amatöörisalapoliisi, joka toimii poliisin kanssa yhteistyössä. Tutkinnassa korostuu aivotyö, jossa etsitään motiiveja, tilaisuutta ja alibeja ja punnitaan todisteiden merkitystä. Tutkinnan tekninen puoli on sivussa, koska nykyajan hienouksia, kuten supervahvoja mikroskooppeja tai dna-analyysia ei ollut poliisin käytössä. Tosin nykyäänkin panostetaan aivotyöhön ja profilointiin, eikä dna-analyysiin luoteta yhtä paljon kuin ennen, koska siihen sisältyy näytteenotossa ja analyysissa erilaisia virheen mahdollisuuksia.

Koska rikoksetkin ovat Björk-sarjassa ajalleen tyypillisiä, tyylilajiksi on vakiintunut melko perinteinen salapoliisitarina, jossa todisteiden ja epäilyjen avulla edetään kohti rikoksen ratkaisua. Action ei ole etualalla eivätkä rikokset ole ylen raakoja. Poikkeuksen tähän tein romaanissa Tiergartenin teurastaja, jossa jahdataan sarjamurhaajaa Berliinissä. Se onkin sarjan synkein osa. Mutta Björkin palauttua kotimaahan rikostutkintakin palasi tuttuun kuka-sen-teki (whodunnit) -kaavaan.

Juhannusyön painajaisen päätin rakentaa perinnetietoisesti ”suljetun piirin” (closed circle of suspects) mallin mukaan. Sitä ei pidä sekoittaa ”suljetun huoneen” malliin: siinä rikos näyttää mahdottomalta, koska rikospaikalla on vain uhri ja se on ollut muilta lukittu. Suljetussa piirissä epäiltyjä on valmiiksi rajattu määrä. Mallin tunnetuin käyttäjä on Agatha Christie. Hänen kirjallinen läpimurtonsa Stylesin tapaus (The Mysterious Affair at Styles, 1920), joka esitteli salapoliisi Hercule Poirotin (ja myös Arthur Hastingsin ja tarkastaja Jappin), on ”kartanomysteeriksi” (the country house mystery) sittemmin nimetyn lajityypin perusteos. Rikos tapahtuu maalaiskartanossa, jossa tapahtuma-aikana oleskelleista sukulaisista, ystävistä ja palkollisista syntyy automaattisesti epäiltyjen joukko.

Christie käytti samaa asetelmaa myöhemmin useaan kertaan. Muiden käsissä kartanomysteeri on siksi näyttänyt usein valjulta Christie-jäljitelmältä. Kunnianhimoiset tekijät ovatkin muuntaneet formaattia uudenlaiseksi eri tavoin. Robert Altmanin elokuva Gosford Park (2001), jonka käsikirjoitti sittemmin Downton Abbeyn myötä kuuluisuuteen noussut Julian Fellowes, nosti etualalle englantilaisen yhteiskunnan luokkaerot ja niiden raakuuden. Rian Johsonin Veitset esiin (Knives out, 2019) ilkamoi taitavasti lajityypin ulottuvuuksilla.

Gosford Park (2001)
Knives Out (2019)

Suljettu epäiltyjen piiri voi syntyä myös junassa, laivalla tai saarella. Christie hyödynsi näistä jokaista. Idän pikajunan arvoitus (Murder at the Orient Express, 1934) on varmasti juna-varianteista kuuluisin. Hercule Poirot törmää harvinaisen ristiriitaiseen murhatapaukseen, jonka ratkaisu piileekin juuri ristiriidoissa. Mukana on myös Christielle tyypillisesti henkilöitä, jotka esiintyvät valeasussa tai väärällä nimellä.

Idän pikajunan arvoitus, 1974. Ohjaaja Sidney Lumet. Poirotin roolissa Albert Finney.
Lumetin elokuva on hyvin tyylikäs.
ITV:n Poirot-sarjan versio (2010) on lisännyt romaaniin ison annoksen uskonnollista ahdistusta ja syyllisyydentuntoa.
Uusimmassa versiossa vuodelta 2017 Poirot´n roolissa on Kenneth Branagh, joka on myös ohjannut elokuvan.

Rikos tapahtuu laivalla lähes yhtä kuuluisassa romaanissa Kuolema Niilillä (Death on the Nile, 1937). Jälleen mukana on muita Christielle ominaisia elementtejä, kuten rikoksentekijä, joka suuntaa epäilyt itseensä, mutta hankkii vesitiiviin alibin, ja ”valerikos”, jonka tarkoitus on myös johtaa tutkintaa harhaan.

Elokuvaversiossa vuodelta 1978 pääosassa on Peter Ustinov.
Tämäkin elokuva satsaa pukuihin ja lavastukseen. Tosin naisten iltapuvut ovat tapahtuma-aikaan nähden liian paljastavia.

Saarta Christie käytti erikoisella tavalla romaanissa Eikä yksikään pelastunut (And Then There Were None, 1939). Siinä saarelle tulleet murhataan yksi kerrallaan, ja epäiltyjen joukon vähetessä tunnelma kiristyy. Rikoksen ratkaisu on nerokas, mutta ei kovin uskottava.

Vuonna 2015 romaanista tehtiin kolmiosainen televisiosarja.

Tavanomaisempi saari-juoni on romaanissa Varjossa auringon alla (Evil under the Sun, 1941). Saarella lomailevat ovat kaikki epäilyttäviä, mutta syyllinen on tietenkin se, jota vähiten epäillään. Rikollinen on Christien tapaan turvautunut ovelaan hämäykseen, joka sotkee käsitystä siitä, miten rikos on tapahtunut.

Vuoden 1982 elokuvaversio sai nimen Rikos auringon alla. Hercule Poirot´n roolissa oli jälleen Peter Ustinov.

Juhannusyön painajaiseen valitsin suljettu piiri -teemasta saari-muunnelman, jota käsittelin kuten Christie Varjoja auringon alla -romaanissa. Juhannuksena huvilalle Helsingin itäisen saariston saareen kokoontuu joukko varakkaita helsinkiläisnuoria, jotka pitävät riehakkaat juhlat. Aamulla löytyy kaksi ruumista. Jokainen saarella ollut on epäilty, jokaisella on ollut tilaisuus tehdä rikos.

Käytin romaanissa myös joitain muita Christien mysteereille tyypillisiä piirteitä, joista voi lukea tarkemmin esim. tästä ja tästä. Näitä ovat mm. suuri epäiltyjen määrä, joka tekee tutkinnasta mutkikkaan. Samoin lukijaa hämmennetään esittelemällä runsaasti yksityiskohtia ja rinnakkain kulkevia tapahtumaketjuja sekä käyttämällä paljon dialogia. Koska useimmat epäillyistä lisäksi salaavat jotakin, kukin omista syistään, Björk joutuu etsimään totuutta sotkuisesta vyyhdestä kuin neulaa heinäsuovasta.

Tarjolla on siis kesäluettavaksi perinteinen rikosmysteeri!

Sidney Pagetin kuvitusta Sir Arthur Conan Doylen tarinaan Sir Eustacen kuolema (The Adventure of the Abbey Grange, 1904).