Arkkitehtuuriarvoitukseen tuli kaksi vastausta, molemmat oikein. Kuvan rakennus on Mariankatu 11, joka on samaa tonttia kuin Kirkkokatu 8. Uusrenessanssityyliä edustanut talo rakennettiin 1877 Ruotsalaisen reaalilyseon käyttöön, ja arkkitehtina oli Axel Hampus Dalström, joka ahkeroi monien julkisten rakennusten suunnittelussa 1860- ja 1870-luvulla. Hänen töitään ovat ravintola Kappeli (1867), Vanha Ylioppilastalo (1870) ja Kaartin maneesi (1877).
Mariankatu 11.
Lyseon siirryttyä muualle talossa toimi Teollisuuskoulu, Kolmas suomalainen tyttökoulu ja Kruununhaan keskikoulu. Sitten talon omistajaksi tuli Helsingin yliopisto, joka omisti alunperin myös Kirkkokadun ja Meritullinkadun kulmassa olleen talon (Kirkkokatu 4). Tiloissa oli luentosaleja. Kirkkokatu 4:n talo meni niin huonoon kuntoon, että se piti purkaa. Mariankatu 11:n otti puolestaan haltuunsa valtio, jonka ministeriöt ja virastot ovat vallanneet Kruununhaasta monia entisiä yliopiston rakennuksia. Yleensä nämä ovat olleet arvorakennuksia, joiden restaurointiin löytyi rahaa vasta kun niihin muuttivat virkamiehet.
Kyltti Mariankatu 11:n seinässä kertoo sen historiasta.
Minulle tulee aina haikea olo, kun näen, että kaunis julkinen rakennus muuttuu virastoksi, johon ei pääse enää sisälle muuten kuin erikoisluvalla. Onneksi samassa Pantterin korttelissa sijaitseva Kirkkokatu 6, jossa ovat majailleet Lisa Hagmanin koulu ja Helsingin lukio, on Yliopiston tiloina toimittuaan muuttunut Tieteiden taloksi, jossa tieteelliset seurat pitävät kokouksia ja seminaareja. Mutta se ei ole niin komea ja hyväkuntoinen kuin Mariankatu 11.
Eniten minua surettaa Arppeanum eli Snellmaninkatu 3-5, joka on mielestäni yksi Kruununhaan kauneimpia rakennuksia. Se valmistui 1866-1869 ja arkkitehti oli Carl Albert Edelfelt, taidemaalari Albert Edelfeltin isä. Siinä ovat toimineet mm. Helsingin yliopiston kemian laboratorio ja seologian laitos, fysiikan laitos ja slaavilainen kirjasto. Lopuksi se oli Yliopistomuseon käytössä. Mutta rakennuksen ylläpito kävi yliopistolle liian kalliiksi, joten siihen muutti 2015 osa valtioneuvoston kansliaa, ja sekin sulkeutui tavallisilta kävijöiltä.
Akateeminen Kruununhaka näyttää muuttuvan vähän kerrassaan byrokraattiseksi Kruununhaaksi. Se on sääli.
Arppeanumin sisätiloja käytettiin Suden vuosi -romaaniini perustuvan elokuvan kuvauksissa. Jos haluaa nähdä sen portaikon ja yhden sen luentosaleista, kannattaa katsoa filmi!
Edellisestä päivityksestä onkin aikaa. Blogi on ollut pitkän aikaa lomalla valtavan työkiireen ja henkisen paineen takia. Viimeksi kerroin kroonisesta masennuksesta, joka minua on vaivannut nuoresta alkaen. Se alkoi muhia korona-aikana ja muuttui viime vuonna pysyväksi seuralaiseksi. Myös keho on ottanut osansa stressistä. Tämän vuoden olenkin aloittanut sillä mielellä, että on aika rauhoittaa elämä.
Kaikenlaista kivaa on onneksi osunut vuoden alkuun tuomaan hyvää mieltä. Tammikuun lopulla oli Antiikintutkimuksen päivät, jossa sain pitää esitelmän tutkimusaiheestani, kehyskertomuksista Intian vanhassa kirjallisuudessa, ja kuunnella joukon toisten pitämiä mielenkiintoisia esityksiä. Helmikuu alkoi juhlavasti, kun sain vastaanottaa Dekkariseuran myöntämän Vuoden Johtolanka -palkinnon viime vuoden parhaasta dekkarista. Vapauden vahdit katsottiin palkinnon arvoiseksi. Olin todella iloinen palkinnosta, jota arvostan suuresti!
Palkintoraadin puheenjohtaja Elo Lammi kertoo perusteet palkitsemiseeni.
Otavan kaunokirjallisen osaston kustannusjohtaja Antti Kasper kuvailee pitkää yhteistyötäni kustantajan kanssa.
Palkintoperusteet.
Björk-sarjan yhdeksäs osa toi voiton.
Tämä vuosi on kahdella tavalla minulle JUHLAVUOSI!
Vietän 20-vuotiskirjailijajuhliani. Keväällä 2003 ilmestyi esikoisromaanini Suden vuosi, joka menestyi yllättävän hyvin. Siitä tehtiin 2006 elokuva, joka soi kirjallekin uuden elämän ja Kultapokkari-palkinnon. Kirja on edelleen saatavissa ainakin e-kirjana.
Tänä keväänä ilmestyy Björk-sarjan kymmenes osa, joten Björk viettää 10-vuotisjuhliaan. Aion juhlia näitä merkkipäiviä yhdellä kertaa, mutta en vielä ole varma miten. Pysykää kuulolla!
Kevättalvi on ollut myös kiireistä aikaa Vaarallisille naisille. Vaaralliset naiset on konsepti, jonka Ansu Kivekäs, Tiina Raevaara, Pauliina Susi ja minä kehitimme viisi vuotta sitten. Idea lähti siitä, että asumme kaikki lähellä toisiamme, olemme ystäviä ja kirjoitamme jännittävää kirjallisuutta. Mietimme, miksi Suomessa ei lueta proosaa kirjailijatapahtumisssa kuten esimerkiksi Saksassa, ja keksimme Aikuisten satutunti – nimisen tapahtuman, jossa me neljä luemme otteita kirjoistamme, haastattelemme toisiamme ja keskustelemme kirjoista ja kirjoittamisesta toistemme ja yleisön kanssa. Meidät voi tilata kirjastoon tai muuhun tapahtumaan eikä tarvitse itse suunnitella ohjelmaa tai haastattelua.
Korona hiukan haittasi Vaarallisten naisten starttia, mutta viime syksynä toimintamme lähti taas vauhdilla eteenpäin, ja kevät on täynnä esiintymisiä. Viime viikolla vierailimme Nurmijärven pääkirjastossa, ja 15.3. suuntaamme Heinolaan. Eilen istuimme Pauliinan luona pohtimassa, mitä voimme tehdä markkinointimme eteen.
Pauliina, Ansu, minä ja Tiina. Kuvan otti Pauliinan tytär (edessä), jonka kuvaajan taitoja ajattelimme käyttää jatkossakin.
Pauliinalla oli lisäksi helmikuussa Järvenpään kirjastossa kirjajulkkarit. Nyt ilmestynyt Yksityisalue esittelee lentoemäntä Tuulia Rajan, josta sukeutuu oivallinen yksityisetsivä. Teos aloittaa sarjan ja seuraava osa on tulossa jo syksyllä. Jännityksen lisäksi Yksityisalueesta löytyy huumoria ja mutkaisia ihmissuhteita. Suosittelen!
Pauliina ja Yksityisalue julkkareissa. Tunnelma oli hilpeä!
Helmikuussa minun piti myös mennä neurologin puheille, koska sairastamani vestibulaarimigreeni tuotti tammikuussa erityisen vakavan kohtauksen. Sairastin ennestään jo kaksikymppisenä puhjennutta lievää, lähes särytöntä auramigreeniä, mutta huonosti tunnettu, voimakasta kiertohuimausta aiheuttava migreenin muoto liittyi seuraan vuonna 2015. Sen oireet ovat sen verran rajut ja tuskalliset, että olen miettinyt siihen parempaa hoitoa, ja siksi päädyin helmikuun alussa lääkärille.
Neurologi oli tarkka poika ja tahtoi tutkia kaiken. Aivoista otettiin MRI-kuva, josta löytyikin yhtä ja toista lisätutkimuksia vaativaa, kuten pikkuaivojen pieni vanha infarkti ja harvinainen verenkierron anomalia, josta en ollut ikinä kuullut. Mitenkä minussa onkin kaikki niin eriskummallista? Siispä keuhkot kuvattiin, sydämestä mitattiin lepopulssi ja verikokeetkin olivat kattavat. Lisäksi sain kantaa kaksi päivää mukanani holter-laitetta, joka mittasi koko ajan sydämeni toimintaa. Tutkimusten perusteella yleisterveyteni on onneksi kaikin puolin erinomainen, joten hoitoa on mietittävä monelta kannalta.
Holter-laitteen toiminta.
Omakuva aivoistani. Tässä on näkyvissä niiden synnynnäinen erikoisuus: persistentti trigeminaalinen valtimo.
Holter-laitteen mittaustuloksia: maksimi- ja minimisykkeet.
Lääkärillä ja kokeissa ramppaamisen lomassa olen piristänyt itseäni kiipeilemällä. Aloin kiipeilyn vuonna 2019 ja siitä on koitunut monia terveydellisiä etuja. Tasapainoni on parantunut paljon, mistä on apua migreeninkin hoidossa. Lisäksi olen saanut notkeutta ja koko kehon lihaksistoon enemmän voimaa.
Kiipeily on kivaa!
Vuoden Johtolanka oli todella mukava yllätys, mutta laakereilla ei sovi levätä. Björkin tarina jatkuu: tekeillä on kymmenes Björk-romaani nimeltään Synnin jäljet. Eletään syksyä 1922 ja Björk selvittelee outoa kuolemantapausta papin perheessä. Romaani ilmestyy edeltäjiensä tapaan touko-kesäkuun vaihteessa. Muutakin on tulossa, mutta siitä kuulette myöhemmin.
Kadonnutta 20-lukua etsimässä 