Björk muuttaa!

Korona on hiljentänyt blogin toimintaa, mutta syksyn myötä Björk palaa ajatuksiin ja työpöydälle ja samalla blogissakin alkaa tapahtua.

Uusi Björk-romaani on tekeillä ja Björk kääntää uuden lehden elämässään. Hän on vaurastunut saatuaan paremman työn ja palkankorotuksen ja edessä on muutto pois Nikolainkadun asunnosta. Lähtö on vaikea, koska pikkuruinen vuokra-asunto on Björkin ensimmäinen oma koti, ja hän on kiintynyt siihen Kruununhaan kulmaan, jossa asuu.

Snellmaninkatu 15 (entinen Nikolainkatu 15) nykyasussaan. Talo on Snellmaninkadun ja Vironkadun kulmassa. Björk asui Snellmaninkadun puolella.

Snellmaninkatu 15:n porraskäytävä.

Nikolainkatu / Snellmaninkatu 15 on vanhimmilta osiltaan korttelin iäkkäin talo. Snellmaninkadun puoli on valmistunut 1860-luvulla, Vironkadun puoli 1907. Kokonaisuuden puolesta korttelin vanhin talo on Rauhankatu 13 (1897-1898).

Björkin asuntoon on Nikolainkadulla kuulunut kapea eteinen, kamari, jossa Björk on nukkunut, ja siihen liitetty pieni keittiö, jonka toiseen päähän Björk on sijoittanut peltisen vannan kylpemistä varten. Peltiamme ja pieni vedenlämmitin ovat hänelle ainainen harmi. Käymäläkin on kuivakäymälä, jonka sisältö viedään ämpärissä pihan perälle. Tästä huolimatta hän on viihtynyt asunnossaan.

Pitkän epäröinnin jälkeen Björk kuitenkin päättää lähteä. Helpommaksi muuton tekee se, että uusi vuokra-asunto on samassa korttelissa, poikittain vastapäätä entistä asuntoa. Rauhankadun ja Mariankadun kulmaan oli valmistunut 1900-luvun alussa komea jugendlinna, jonka piirsi Gustav Estlander. Sen lopulliseksi valmistumisvuodeksi on merkitty 1911, mutta se näkyy jo Signe Branderin vuonna 1907 ottamissa valokuvissa. Rauhankatu 11 on Björkin uusi osoite.

Rauhankatu 11 – Mariankatu 16 siinä asussa, jossa se oli Björkin aikana. Kuva M. L. Carstens, Museovirasto.

Rauhankatu 15, 13, 11 vuonna 1907. Kuva Signe Brander, Helsingin kaupunginmuseo.

Mariankadun puoli: edessä numero 18, sen takana numero 16 Rauhankadun kulmassa. Numero 18:n kaksikerroksinen puutalo oli ennen korttelin ikäpresidentti vuodelta 1828. Sen omisti Svenska Litteratursällskapet i Finland. Puurakennuksen tilalle nousi kivitalo vuonna 1928. Kuva Signe Brander, Helsingin kaupunginmuseo.

Rauhankadun ja Mariankadun kulmatalon yläkerrokset tuhosi jatkosodassa palopommi, ja se rakennettiin 1940-luvun lopulla uudelleen. Viisikerroksen talon kerroksia madallettiin, jolloin saatiin kaksi kerrosta lisää. Samalla poistui koristeellisia yksityiskohtia. Kuva on vuodelta 1991. Helsingin kaupunginmuseo.

Talossa on asunut muitakin rikostutkijoita. Kaasua, komisaario Palmu -elokuvan perusteella on päätelty, että Palmun koti löytyy Rauhankatu 11:sta, ja talon seinässä on myös tästä kertova laatta. Koska elokuvat on sijoitettu sotien jälkeiseen aikaan, Palmu asuu kuitenkin aika erilaisessa talossa kuin Björk 1920-luvun alussa: sen näkee valokuvista.

Keväällä ilmestyvän Björk-romaanin alussa Björkistä tulee siis Rauhankatu 11:n asukas. Hän vuokraa kaksion, jossa on kauan kaivattu posliininen kylpyamme ja vesiklosetti. Parempi asumistaso heijastaa hänen sosiaalista nousuaan. Hänen tunteensa ovat ristiriitaiset. Hän on iloinen uusista mukavuuksista – mutta kuuluuko hän oikeasti sinne, mihin hän on menossa?

Vuokrasopimus on kuitenkin allekirjoitettu…

Vielä tutkimuksellinen loppunootti. En ole löytänyt kovinkaan paljon tietoa Rauhankatu 11:n talon sotia edeltävästä historiasta. Jos joku lukijoistani voi auttaa minua ja tuntee entisen talon hyvin, olisin kovin kiitollinen!

Björk tutkii jälleen!

 

Björk ja Valkama (Joel Mäkinen ja Miro Apostolakis). Näyttämökuvat ovat Iloisten sielujen hotellin kenraaliharjoituksesta viime keväältä.

Björk-sarja on edennyt seitsemänteen osaansa, joka ilmestyy ensi kesänä. Romaanien sisäisessä ajassa on edetty maaliskuusta 1921 vuoden 1922 huhtikuun alkuun. Reaaliaikaa ensimmäisen romaanin ilmestymisestä vuonna 2014 on kulunut kuusi ja puoli vuotta.

Tein jo ensimmäistä romaania kirjoittaessani päätöksen, että työnnän tapahtuma-aikaa harkitun hitaasti eteenpäin. Näin pääsen tarkastelemaan historiallista ajankohtaa huolellisesti ja syventämään päähenkilön ja muiden henkilöiden kuvausta kyllin paljon. Voin näyttää Karl Axel Björkin elämän läheltä ja tuoda lukijan sisälle hänen ajatuksiinsa, tekoihinsa ja valintoihinsa. Tämä on toki riski, jos lukijat eivät kiinnostu päähenkilöstä tai pidä hänestä kyllin paljon. Mutta olen huomannut, että Björkillä on ystäviä, jotka odottavat uusia kirjoja innokkaasti.

Voin ennakkoon kertoa, että Björkin on romaanin aikana pakko tehdä isoja päätöksiä.  Hän on eri tavoin kiintynyt kolmeen naiseen. Nämä ovat hänen pikkuserkkunsa Lisbet, hänen ystävänsä Antonin pikkusisar Ida ja kaksoisvakooja Katja, jonka hän on tavannut Berliinissä uudelleen.

Philip Axelskiöld (Janne Marja-aho) ja Björk kilpailevat Lisbetin (Heljä Heikkinen) suosiosta.

Björk ja Ida (Minja Koski). Käynnissä on mielenosoitus naisten yliopistovirkojen puolesta.

Björk on myös huolissaan mielenterveydestään. Nykyajan kielellä sanottaisiin, että hän on traumatisoitunut. Hän on kohdannut rikoksia ja rikollisia, jotka ovat järkyttäneet häntä syvästi. Hänellä on ennestään muistissaan väkivallan aika kaaottisessa Berliinissä, ja hänen on vaikea vieroittaa itseään morfiinista, johon hän jäi sairaalassa koukkuun.

Björk on kohdannut arkkivihollisensa Vahanaaman (Janne Marja-aho), joka tietää hänen morfiiniriippuvuudestaan.

Vahanaama piikittää Björkiä.

Björk kuvittelee harhojen vallassa, että demonit riepottavat häntä…

… ja repivät sitten hänet kappaleiksi.

1920-luvulla tiedettiin toki, että ihmiseen vaikuttavat järkyttävät tapahtumat. Sanottiin, että yhdessä yössä jonkun hiukset saattoivat muuttua harmaiksi tai valkoisiksi.

Silti odotettiin, että varsinkin nuoret miehet ovat vankkoja ja lujahermoisia. Suomessa on kriisien jälkeen vaadittu ihmisiä kokoamaan itsensä ja reipastumaan. Näin on kävi sotien jälkeen 1940-luvulla ja näin kävi sitä ennen, kun oli koettu maailmansodan taantuma ja repivä sisällissota.

1920-luvun alussa elettiin siten kansallisestikin tukahdutetun trauman aikaa. Voittajat olivat uhittelevia, häviäjät katkeria: heikkous oli kielletty kummallakin puolen. Ei ollut varaa tai tilaa päästää nuorisoa sellaisen hermoherkkyyden, hysteerisen huvittelunhalun tai kyynisen elämänväsymyksen valtaan, joka leimasi sodan runteleman keskieurooppalaisen kulttuurin tilaa. Sen aika tulisi vasta vuosikymmenen lopussa, kun Mika Waltari julkaisee romaanin Suuri illusioni (josta tässä yksi nykylukijan arvio) ja Tulenkantajat kirjoittavat levottomasti sykkivästä modernista kaupunkielämästä.

 

 

Tulevassa romaanissa sivutaan ajan kiinnostusta henkimaailmaan ja spiritismiin. Sherlock Holmesin luoja, Sir Arthur Conan Doyle, harrasti innokkaasti okkultismia siitä huolimatta, että hänen kertomustensa päähenkilö oli ankaran looginen eikä uskonut yliluonnollisiin ilmiöihin.

Spiritistinen istunto. Still-kuva Fritz Langin elokuvasta Tohtori Mabuse – ihmispeto (1922).

1920-luku oli tanssin aikakausi. Nuoriso tahtoi huvitella, ja joka viikonloppu järjestettiin Helsingissä tansseja ravintoloissa tai ylioppilaiden tilaisuuksissa kieltolaista ja huviverosta huolimatta. Foxtrotin ohella Suomeen tuli uskaliaampi tanssi tango, joka koituu eräällä tavalla Björkin kohtaloksi.

Björk tangon pyörteissä.

Musiikki soi myös elokuvissa, salakapakoissa ja ilotaloissa. Koska gramofonit olivat toistaiseksi harvinaisia, muusikoilla oli runsaasti työtilauksia.

Vuonna 1922 syntyi USA:ssa afroamerikkalaisen tanssiperinteen pohjalta charleston, jonka nopea tahti ja jalkojen ja käsien villit liikkeet olivat jotakin aivan uutta: aiemmin oli tanssittu melko hitaasti ja hillitysti. Sen saapuminen kaukaiseen Suomeen kesti  melko kauan. Iloisten sielujen hotellin kohtaus, joka tapahtuu Ketunhännän salakapakassa, sisältää kuitenkin runsaasti charleston-tanssin muunnelmia.

Missä nalle luuraa?

Blogini herää nyt talviunestaan, koska elämää loppukesästä asti häirinnyt ja minut kodistani karkottanut putkiremontti on päättymässä ja olen jälleen saanut asettua rakkaan työpöytäni ääreen. Käsistäni on myös poistunut edellinen työprojekti ja keskityn seuraavaan Björk-romaaniin. On siis otollinen hetki virvoittaa myös blogi ja postata sinne jatkossa kaikkea sellaista, mitä tulee mieleen kaivellessa esiin materiaalia 1920-luvun Helsingin ja Suomen kuvaamista varten.

Ihan aluksi kuitenkin esitän jälleen Helsingin katukuvaan liittyvän arvoituksen. Mistä löytyy kuvan esittämä nallekarhu?

Vastaukset entiseen tapaan kommentteina blogiin, kiitos!

Arkkitehtuuriarvoitus ja testi

Tällä kertaa kysyn, mikä on tämä talo ja millainen rikos siinä tapahtui ja missä Björk-romaanissa. Vastaukset tähän blogiin.

 

Arkkitehtuuriarvoitus no 14

Videopäiväkirjani Iloisten sielujen hotelli -musikaalista on edennyt jo osaan 9. Tänne en ole vielä ehtinyt päivittämään tapahtumia, mutta voitte seurata itse päiväkirjoja sekä Iloisten sielujen hotellin Facebook-sivun että YouTuben kautta (haulla ”the making of Iloisten sielujen hotelli” tai käyttäjänimelläni damescholar).

Tällä kertaa vuorossa on taas arkkitehtuuriarvoitus, koska edellinen selvisi niin nopeasti. Valitan kuvan hämäryyttä, valo tuli huonosta suunnasta.

Mikä on tämä rakennus?