Seikkailuja Vilhovuoressa

Pian ilmestyvässä Björk-romaanissa Synnin jäljet Björk ja Valkama käyvät tiedustelumatkalla Kallion ja Sörnäisten raja-alueella, jonka maamerkkejä ovat Kurvi (Hämeentien ja Helsinginkadun kulmaus, jossa Hämeentie kääntyy Vilhovuoren kiertäen oikealle) ja Vaasanpuistikko eli kansanomaisemmin Piritori. Hämeentien nimi oli 1920-luvulla Itäinen Viertotie ja Kurvin ja Vaasanpuistikon tienoota kutsuttiin Kinaporin portiksi tai stadilaisittain Kinkan portiksi. Kinkan portilla oli tuolloin jo rauhaton maine: lähellä oli Sörnäisten vankila, joka toi paikalle rikollisia, ja kaduilla ja sisätiloissa myytiin luvattomasti alkoholia.

Aion kirjoittaa lähiaikoina lisää Kurvista ja Kinaporista, mutta tällä kertaa keskityn Vilhovuoreen. Tulevassa romaanissa Björkiä kiinnostaa muuan hämäräperäinen liike korttelissa, jota rajasivat Itäinen Viertotie, Vilhelmsperinkatu, Sibyllankatu ja Kulmalankatu. Nykyiset nimet ovat Hämeentie, Vilhovuorenkatu, Pääskylänrinne ja Kulmavuorenkatu. Nimien ohella ovat kadonneet myös lähes kaikki talot, jotka olivat korttelissa sata vuotta sitten. Ainoa muisto tuolta ajalta on Kulmavuorenkatu 7:n kivitalo, joka on rakennettu vuonna 1911.

Vasemmalla Kulmavuorenkatu 7. Punainen talo on Kulmavuorenkatu 5, sekin on pian satavuotias: se valmistui vuonna 1927.

1920-luvulla sekä Vilhovuorenkadulle että Kulmavuorenkadulle saattoi ajaa autolla tai kärryillä Hämeentieltä, mutta nykyään kummankin pää on suljettu autoilta Hämeentien puolelta. Se onkin viisasta ajatellen sitä, mikä määrä liikennettä kulkee Kurvin läpi.

Korttelin komein rakennus ja itse asiassa koko Sörnäisten kaunein talo oli Itäisen Viertotien ja Vilhelmsperinkadun risteyksessä. Se oli apteekkari K. A. Aschanin 1902 rakennuttama Apteekin talo, jossa hän avasi Söörnäisten Uuden Apteekin. Talo oli valkoinen, jugendtyyliä ja soma kuin koru. Sen oli suunnitellut arkkitehti Selim A. Lindqvist. Apteekkarin perhe asui toisessa kerroksessa ja aluelääkäri kolmannessa.

Apteekin talo pian valmistumisensa jälkeen. Sen vasemmalla puolen näkyy Kulmavuorenkatu 3, jonka pihassa oli paljon puita. Kuva: Helsingin Kaupunginmuseo.

Apteekin sisätilat olivat myös esteettisesti tyydyttävät. Seinällä oli latinankielisiä aforismeja, jotka liiittyivät lääketieteeseen. Niissä oli sörkkalaisilla ihmettelemistä.

Sörnäisiin ajavan raitiovaunun päätepysäkki oli apteekin kohdalla.

Raitiovaunu ja sen kuljettaja ja rahastaja. Kuva 1900-luvun alusta. Helsingin Kaupunginmuseo.

Sörnäisten kaunein rakennus joutui 1960-luvulla Helsingin villinneen purkamisvimman kohteeksi. Se revittiin maan tasalle ja sen korvasi Kansa-Yhtiöiden 1962 rakennuttava Kansatalo, jonka matala jalustarakennus on sisältänyt monenlaisia liikkeitä ja toimistoja.

Näin hajotettiin surutta hyväkuntoinen vanha rakennus, jolla ei ollut enää mitään arvoa uuden ajan silmissä. Kuva Helsingin Kaupunginmuseo.

Tämä rakennus nousi tilalle ja muuttui sekin alueen maamerkiksi. Sen katolla sijainnut säätorni ilahdutti ihmisiä vuoteen 1997 asti. Kansa-talosta on tehty asuintalo ja hinnat ovat tietenkin korkeat. Kuva B. Möller 1966, Helsingin Kaupunginmuseo.

Kansa-talon tieltä sai lähteä myös Hämeentien ja Kulmavuorenkadun kulmassa ollut nelikerroksinen kivitalo. Sekin oli uusi tulokas: Björkin aikana Kulmavuorentie 3:n tontilla oli puutalo, jossa oli suutarinliike ja kangaskauppa. Sen edustalla kasvoi komeita vaahteroita, joista muutama piti pintansa puutalon hävittyäkin.

Vilhelmsperinkadun puolella oli myös puutaloja sekä numerossa 4 että numerossa 6. Jälkimmäinen oli samalla Sibyllankatu 1.

Vilhovuorenkatu (2 eli Apteekin talo, 4 ja 6) näytti vielä 1950-luvulla tältä. Kuva Helsingin Kaupunginmuseo.

Vilhovuorenkatu 6 – Pääskylänrinne 1 vuonna 1960. Kuvaaja Constantin Grünberg. Kuva Helsingin Kaupunginmuseo. Tämä talo oli Björkin ja Valkaman kiinnostuksen kohteena. Sijoitin sinne romukaupan, jota siellä ei todellisuudessa ole ollut.

Pääskylänrinteen ja Kulmavuorenkadun risteyksessä oli tällainen viehättävä puutaloviritelmä pihatorneineen. Siinä asusti ajuri Johan Petäjä. Kuvaaja on Ivan Timisiarow ja kuva Helsingin Kaupunginmuseon kokoelmissa.

Vuonna 1933 Pääskylänrinne 3:n puutaloidyllin tilalle nousi Elannon toimitalo. Se on edelleen paikallaan. Kuva Helsingin Kaupunginmuseo.

Vilhovuoren eli Vilhelmsperin nimi on tullut Wilhelmsberg-nimisestä huvilasta. Sen rakennutti Gabriel Wilhelm Andsten (1818-1894), jolla oli kaakeli- ja fajanssitehdas Söörnäisissä Itäisen Viertotien, Lintulahdentien ja Käenkujan rajaamalla alueella. Tehtaan pohjoispuolista kallioista aluetta oli kutsuttu Hörnebergiksi (Kulmavuoreksi) ja suomalaisittain Höörneperiksi, mutta sitäkin alettiin nimittää huvilan ja tehtailijan mukaan Wilhelmsbergiksi eli Vilhelmsperiksi. Vielä näitä vanhempi nimi oli Kauraholma. Kaikki nimet viittavat siis samaan alueeseen. Marjatankallio eli Marjatanbärtsi, jolla sijaitsee Katri Valan puisto, on korkein osa tästä kallioisesta alueesta Käenkujan ja Pääskylänkadun välillä. Marjatan henkilöllisyydestä ei ole varmaa tietoa. Marjatan talo on puolestaan vuonna 1927 rakennettu suurikokoinen kivitalo Vilhovuorenkatu 7-9 – Vilhovuorenkuja 20, jossa on parhaimmillaan (tai pahimmillaan) asunut yli kaksituhatta henkilöä.

Vilhovuorenkuja kiertää korttelin ja laskeutuu Marjatankalliolta Vilhovuorenkadulle numero 7-9:n edessä.

Katri Valan puisto näkyy Vilhovuorenkadulta numeroiden 7-9 ja 11 välissä.

Kuljettaessa Vilhovuorenkatua Sörnäisten rantatietä kohti vastaan tulee vielä Suvilahdenkatu, jonka nimi on ollut myös Etelälahdenkatu. Sen varrella on sijainnut aikoinaan surullisen kuuluisa Suvilahden kasarmi, jonne ahtautui 1920-luvulla vuokrasäännöstelyn purkamisen jälkeen satamäärin asunnoistaan häädettyjä ihmisiä tilapäismajoitukseen. Björk-sarjan ensimmäisessä osassa Yön sydän on jäätä Björk vierailee tässä valtavassa vuokrakasarmissa tapaamassa rikollisjohtaja Atamaania, kohtalokkain seurauksin.

Suvilahden kasarmi. Kuva Yngve Wikström 1974, Helsingin Kaupunginmuseo.

Suvilahden kasarmin asukkaita 1920-luvulla. Kuva Eric Sundström, Helsingin Kaupunginmuseo.

Suvilahden kasarmin toisella puolen oli Helsingin kaasu- ja sähkölaitoksen suuri kortteli. Laitosrakennusten (1909, 1912) ja pienemmän kaasukellon (1908) arkkitehtina oli sama mies, joka oli suunnitellut Apteekin talon, eli Selim A. Lindqvist. Suuremman kaasukellon suunnitteli 1927 A. Palmgren. Suvilahden sähkövoimala toimi 1970-luvun alkuun saakka, jonka jälkeen sähköntuotannon keskus siirtyi Hanasaareen. Vanhan Suvilahden voimalan kaasukellot ja tehdasrakennukset on onneksi säilytetty arvokkaana muistona Helsingin energiatuotannon historiasta.

Suvilahden kaasulaitoksen rakennuksia. Kuva Signe Brander 1912, Helsingin Kaupunginmuseo.

Kaisaniemen puistossa tapahtuu lokakuussa 1922…

Uusi Björk-romaani, Synnin jäljet, on kohta menossa taittoon, ja jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, se on kaupoissa kesäkuun ensimmäisenä. Ajattelin kirjoitella siitä hiukan blogiin, niin että sarjaa seuraavat Helsingin historian ystävät saavat esimakua siitä, missä kaikkialla romaanissa tällä kertaa liikutaan.

Yksi paikoista, joihin sijoittuu jännittävää toimintaa, on Kaisaniemen puisto. Lokakuisena yönä Björk, hänen apulaisensa Frans Valkama ja etsivä Rossi järjestävät puistoon väijytyksen. Kaikki ei kuitenkaan mene aivan suunnitelmien mukaan.

1920-luvun alussa puisto oli jonkin verran erilainen kuin nykyään. Suurin ero oli ehkä se, että siellä oli suuri lammikko, ns. Joutsenlampi. Se oli jäänyt kuin muistoksi paikalla aiemmin lainehtineesta Kluuvinlahdesta. Pensaat eivät olleet niin tarkasti leikattuja ja niitä oli enemmän. Ravintola Kaisaniemi oli suosittu ja täynnä asiakkaita.

Lampi tulvi runsaasti keväisin ja syksyisin, ja sitä pidettiin ongelmana. Se poistui vuonna 1927, kun sen tilalle tuli nykyinen betoniallas. Ehkä se on käytännöllisempi, mutta kauniiksi sitä ei voi kehua.

Alla joitain kuvia Kaisaniemen puistosta 1900-luvun alusta. Kaikki kuvat ovat Signe Branderin vuonna 1912 ottamia ja Helsingin kaupunginmuseon kokoelmista, paitsi viimeinen kuva Vapaamuurarin haudasta, joka on I. K. Inhan kuva vuodelta 1908 ja Suomen valokuvataiteen museon kokoelmista.

Joutsenlampi. Taustalla Kansallisteatteri.

Puistokäytävää ja puita Joutsenlammen vieressä.

Lammen keskellä oli saari.

Puiston urheilukenttä.

Vapaamuurarin hauta, jolla on keskeinen rooli Synnin jälkien Kaisaniemi-jaksossa. Taustalla Töölönlahti.

Pitkästä aikaa: Vuoden johtolanka, 20 vuotta kirjailijuutta ja muita uutisia

Onnellinen voittaja! Kuva: Päivi Remes, Dekkariseura

Edellisestä päivityksestä onkin aikaa. Blogi on ollut pitkän aikaa lomalla valtavan työkiireen ja henkisen paineen takia. Viimeksi kerroin kroonisesta masennuksesta, joka minua on vaivannut nuoresta alkaen. Se alkoi muhia korona-aikana ja muuttui viime vuonna pysyväksi seuralaiseksi. Myös keho on ottanut osansa stressistä. Tämän vuoden olenkin aloittanut sillä mielellä, että on aika rauhoittaa elämä.

Kaikenlaista kivaa on onneksi osunut vuoden alkuun tuomaan hyvää mieltä. Tammikuun lopulla oli Antiikintutkimuksen päivät, jossa sain pitää esitelmän tutkimusaiheestani, kehyskertomuksista Intian vanhassa kirjallisuudessa, ja kuunnella joukon toisten pitämiä mielenkiintoisia esityksiä. Helmikuu alkoi juhlavasti, kun sain vastaanottaa Dekkariseuran myöntämän Vuoden Johtolanka -palkinnon viime vuoden parhaasta dekkarista. Vapauden vahdit katsottiin palkinnon arvoiseksi. Olin todella iloinen palkinnosta, jota arvostan suuresti!

Palkintoraadin puheenjohtaja Elo Lammi kertoo perusteet palkitsemiseeni.

Otavan kaunokirjallisen osaston kustannusjohtaja Antti Kasper kuvailee pitkää yhteistyötäni kustantajan kanssa.

Palkintoperusteet.

Björk-sarjan yhdeksäs osa toi voiton.

Tämä vuosi on kahdella tavalla minulle JUHLAVUOSI!

Vietän 20-vuotiskirjailijajuhliani. Keväällä 2003 ilmestyi esikoisromaanini Suden vuosi, joka menestyi yllättävän hyvin. Siitä tehtiin 2006 elokuva, joka soi kirjallekin uuden elämän ja Kultapokkari-palkinnon. Kirja on edelleen saatavissa ainakin e-kirjana.

Tänä keväänä ilmestyy Björk-sarjan kymmenes osa, joten Björk viettää 10-vuotisjuhliaan. Aion juhlia näitä merkkipäiviä yhdellä kertaa, mutta en vielä ole varma miten. Pysykää kuulolla!

Kevättalvi on ollut myös kiireistä aikaa Vaarallisille naisille. Vaaralliset naiset on konsepti, jonka Ansu Kivekäs, Tiina Raevaara, Pauliina Susi ja minä kehitimme viisi vuotta sitten. Idea lähti siitä, että asumme kaikki lähellä toisiamme, olemme ystäviä ja kirjoitamme jännittävää kirjallisuutta. Mietimme, miksi Suomessa ei lueta proosaa kirjailijatapahtumisssa kuten esimerkiksi Saksassa, ja keksimme Aikuisten satutunti – nimisen tapahtuman, jossa me neljä luemme otteita kirjoistamme, haastattelemme toisiamme ja keskustelemme kirjoista ja kirjoittamisesta toistemme ja yleisön kanssa. Meidät voi tilata kirjastoon tai muuhun tapahtumaan eikä tarvitse itse suunnitella ohjelmaa tai haastattelua.

Korona hiukan haittasi Vaarallisten naisten starttia, mutta viime syksynä toimintamme lähti taas vauhdilla eteenpäin, ja kevät on täynnä esiintymisiä. Viime viikolla vierailimme Nurmijärven pääkirjastossa, ja 15.3. suuntaamme Heinolaan. Eilen istuimme Pauliinan luona pohtimassa, mitä voimme tehdä markkinointimme eteen.

Pauliina, Ansu, minä ja Tiina. Kuvan otti Pauliinan tytär (edessä), jonka kuvaajan taitoja ajattelimme käyttää jatkossakin.

Pauliinalla oli lisäksi helmikuussa Järvenpään kirjastossa kirjajulkkarit. Nyt ilmestynyt Yksityisalue esittelee lentoemäntä Tuulia Rajan, josta sukeutuu oivallinen yksityisetsivä. Teos aloittaa sarjan ja seuraava osa on tulossa jo syksyllä. Jännityksen lisäksi Yksityisalueesta löytyy huumoria ja mutkaisia ihmissuhteita. Suosittelen!

Pauliina ja Yksityisalue julkkareissa. Tunnelma oli hilpeä!

Helmikuussa minun piti myös mennä neurologin puheille, koska sairastamani vestibulaarimigreeni tuotti tammikuussa erityisen vakavan kohtauksen. Sairastin ennestään jo kaksikymppisenä puhjennutta lievää, lähes särytöntä auramigreeniä, mutta huonosti tunnettu, voimakasta kiertohuimausta aiheuttava migreenin muoto liittyi seuraan vuonna 2015. Sen oireet ovat sen verran rajut ja tuskalliset, että olen miettinyt siihen parempaa hoitoa, ja siksi päädyin helmikuun alussa lääkärille.

Neurologi oli tarkka poika ja tahtoi tutkia kaiken. Aivoista otettiin MRI-kuva, josta löytyikin yhtä ja toista lisätutkimuksia vaativaa, kuten pikkuaivojen pieni vanha infarkti ja harvinainen verenkierron anomalia, josta en ollut ikinä kuullut. Mitenkä minussa onkin kaikki niin eriskummallista? Siispä keuhkot kuvattiin, sydämestä mitattiin lepopulssi ja verikokeetkin olivat kattavat. Lisäksi sain kantaa kaksi päivää mukanani holter-laitetta, joka mittasi koko ajan sydämeni toimintaa. Tutkimusten perusteella yleisterveyteni on onneksi kaikin puolin erinomainen, joten hoitoa on mietittävä monelta kannalta.

Holter-laitteen toiminta.

Omakuva aivoistani. Tässä on näkyvissä niiden synnynnäinen erikoisuus: persistentti trigeminaalinen valtimo.

Holter-laitteen mittaustuloksia: maksimi- ja minimisykkeet.

Lääkärillä ja kokeissa ramppaamisen lomassa olen piristänyt itseäni kiipeilemällä. Aloin kiipeilyn vuonna 2019 ja siitä on koitunut monia terveydellisiä etuja. Tasapainoni on parantunut paljon, mistä on apua migreeninkin hoidossa. Lisäksi olen saanut notkeutta ja koko kehon lihaksistoon enemmän voimaa.

Kiipeily on kivaa!

Vuoden Johtolanka oli todella mukava yllätys, mutta laakereilla ei sovi levätä. Björkin tarina jatkuu: tekeillä on kymmenes Björk-romaani nimeltään Synnin jäljet. Eletään syksyä 1922 ja Björk selvittelee outoa kuolemantapausta papin perheessä. Romaani ilmestyy edeltäjiensä tapaan touko-kesäkuun vaihteessa. Muutakin on tulossa, mutta siitä kuulette myöhemmin.

Masennuksen monet kasvot

Albrecht Dürer, Melankolia

Blogini on ollut pitkään tauolla.

Minulle on sanottu, että blogia pitäisi päivittää säännöllisesti, vähintään kerran viikossa, jotta se saisi seuraajia. Eli ei saisi syntyä tällaista kahdeksan kuukauden mittaista hiljaisuutta.

Sitä ennenkin blogimerkinnät harvenivat. Ei hyvä. Ei lainkaan hyvä.

Mutta elämä ei toimi kuten some.

Minun kuten monen muunkin taakkana on taipumus masennukseen. Kärsin siitä jo 7-vuotiaana. Lapsuudessa koettu masennus kroonistuu helposti. Siihen altistavat myös traumatisoivat kokemukset. Pahin masennusjaksoni oli kaksikymppisenä. Sittemmin olen tullut paremmin toimeen ”mustan koiran” kanssa. Masennuksesta on vaikea parantua, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Sitä voi oppia ennakoimaan, ryhtymään ajoissa vastatoimenpiteisiin.

Masennusta ei useinkaan näe päältä. Masentunut voi olla täysin toimintakykyinen ja vaikuttaa myönteiseltä ja iloiselta. Kun tiedän tämän, en ole erityisen innokas tekemään päätelmiä toisten onnellisuudesta. Koskaan ei voi olla varma siitä, mitä on kuoren sisällä tai someläsnäolon takana, ellei tunne toista erittäin hyvin.

Tietyt ajanjaksot ja historian hetket aiheuttavat laajemmissa ihmisjoukoissa masennusta. 1920-luvun alku oli masennuksen aikaa. Takana oli pitkä ja raskas sotiminen ja espanjantauti, joka surmasi miljoonittain ihmisiä. Puhutaan iloisesta 20-luvusta, mutta ilonpito ja juhlinta oli usein tapa paeta todellisuutta.

Pelkoa ja surua ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa.

Veli veljeä vastassa Suomessa.

Pahinta oli, ettei masennusta saanut näyttää. Sodan alussa lääkärit tunnistivat ”kranaattikauhun” (shell shock), joka oli modernin sodankäynnin välitön seuraus. Melko pian kuitenkin sotasensuuri kielsi ilmiön olemassaolon, ja sitä alettiin pitää pelkkänä heikon moraalin osoituksena.

Kranaattikauhun oireita: lasittunut katse, tärinä, käsien ja jalkojen kylmyys ja aistien turtumus.

Vielä vähemmän tiedettiin siitä järkyttävien kokemusten jälkivaikutuksesta, jota nimitetään posttraumaattiseksi oireyhtymäksi (PTSD). Kuitenkin sisällissodan jälkeisessä Suomessa lainkäyttäjät olivat kyllin viisaita nähdäkseen, mikä oli sodan kokeneiden miesten järjettömien väkivaltatekojen takana. Rikoksentekijöitä, jotka humalatilan seurauksena olivat palanneet mielessään sotatantereelle, kohdeltiin oikeudessa lempeästi. Toisin oli jatkosodan jälkeen 1940-luvulla. Silloin jälleenrakennus vaati kaikki voimat eikä tappiota ja menetyksiä tahdottu muistella. Traumat eivät saaneet julkista tunnustusta. Vaikeneminen maksettiin yksityisinä tragedioina.

Olen vaiteliaiden jälleenrakentajien lapsi.

Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että olen tehnyt rikosromaanieni päähenkilöstä miehen, joka kantaa sisällään traumoja ja kärsii masennuksesta. Karl Axel Björk on monella tavalla rikkinäinen ihminen. Hänen lapsuutensa ei ole ollut onnellinen. Hän on menettänyt isoveljensä sisällissodassa ja hän on vihaväleissä isänsä kanssa. Hän on kokenut eurooppalaisen suursodan vaikutukset Englannissa, jossa veteraanit ovat palanneet rintamalta todetakseen olevansa kiusallinen ilmiö, ja Saksassa, jossa sodan häviöstä tunnettu häpeä on purkautunut väkivaltaisuuksina. Björk on sairastunut vakavasti ja jäänyt morfiinilääkityksen seurauksena huumekoukkuun.

Edvard Munch, Huuto. Taide heijasti ajan tuntoja.

Palattuaan Berliiniin vuoden 1922 alussa Björk kohtaa köyhyyden ja kurjuuden siittämän rikollisuuden kauheimmat muodot, jotka runtelevat hänen mieltään lisää. Koko kevään 1922 hän potee syvää, hiljaista masennusta. Hän kärsii synkkämielisyydestä ja painajaisista ja hänen on vaikea iloita mistään. Kuitenkaan hän ei mene lääkäriin eikä edes uskoudu kenellekään.

Goyan etsaus: Järjen uni tuottaa hirviöitä.

Ympäröivä maailmantilanne ruokkii Björkin ahdistusta. Hänen esimiehensä, sisäministeri Heikki Ritavuori, kuolee poliittisen salamurhan uhrina helmikuussa 1922. Björkillä on vahva aavistus siitä, ketkä ovat murhan takana, mutta häntä kielletään tutkimasta tapausta. Kesällä 1922 hän seuraa huolissaan tapahtumia Euroopassa. Inflaatio on aloittanut Saksassa päätähuimaavan laukan ja koettelee Weimarin tasavallan vakautta. Italiassa on myös poliittinen kriisi, jota Benito Mussolini ja hänen mustapaitansa käyttävät hyväkseen.

Mussolini marssii kannattajineen Roomaan loppuvuodesta 1922 ja ottaa vallan haltuunsa.

Seuraavana vuonna Saksassa tapahtuu ”olutkellarivallankaappaus”, joka tuo Adolf Hitlerin ensi kertaa politiikan näyttämölle.

”Olutkellarivallankaappauksen” puuhamiehet.

Vallankaappaus epäonnistui, mutta sen taustavoimat eivät hävinneet minnekään, vaan vahvistuivat koko ajan.

Hitler oli liittynyt 1921 Saksan Työväenpuolueeseen (Deutsche Arbeiterpartei, DAP). Hän nousi lähes saman tien sen johtoon ja alkoi muokata sitä mieleisekseen. Samana vuonna perustettiin virallisesti puolueen aktivistisiipi SA (Sturmabteilung), jonka Mussolinin joukkoja jäljittelevät ”ruskeapaidat” alkoivat terrorin keinoin edistää puolueen asiaa. Terrori oli tosin Saksassa tullut jo tutuksi ”vapaajoukkojen” (Freikorps) myötä, joita Weimarin tasavalta oli käyttänyt sosialistisen vallankumousyrityksen tukahduttamiseen.

Ennen pitkää Saksan Työväenpuolueesta tulisi Saksan Kansallissosialistinen Puolue (Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei, NSDAP) ja SA:sta SS (Schutzstaffel). Nämä tuskin esittelyä kaipaavat.

Sturmabteilung marssilla.

Björkin pelokkaat aavistukset eivät ole siis turhia: Euroopassa kylvetään uuden sodan siemeniä, vaikka edellisestäkään ei ole toivuttu.

Björkin keino lievittää masennusta on antaa ajatuksilleen askarreltavaa. Hän lukee paljon, mutta tärkeää on myös rikosten ratkaiseminen. Etsiväntyöllä on kuitenkin varjopuolensa. Vaikka Björk ei enää kohtaa yhtä kauheita rikoksia kuin Berliinissä, hän ei voi olla säälimättä uhreja ja heidän läheisiään. Hän kokee vaarallisia tilanteita ja häntä uhkaillaan. Ahdistus, masennus ja painajaiset palaavat.

Heinä- ja elokuun vaihteessa Björk saa eteensä rikossarjan, joka lisäksi koskettaa häntä läheltä. Onko hänen pikkuveljensä osallinen kolmen ihmisen murhaan?

Vapauden vahdit, Björk no. 9, ilmestyy lähiaikoina.

Niin kuin edellä mainitsin, Björkin masennus on myös minun masennukseni. Sen syntymekanismitkin ovat samannäköiset. Lapsuuden ahdistavuus, yksinäisyys, addiktiot. En ole ollut koukussa morfiiniin, mutta olen kärsinyt syömishäiriöistä, joihin liittyy obsessioita ja addiktiivista käytöstä. Korona-aika on ollut monella tavalla erittäin koettelevaa. Eristyminen ja sulut ovat karsineet elämästä elämykset ja ihmisten läheisyyden. Samaan aikaan olen usean taidejärjestön luottamushenkilönä joutunut paiskimaan töitä järjestörintamalla uupumukseen asti. Julma sattumakin on puuttunut peliin. Tuntuu, että kriisi seuraa toistaan. Tänä keväänä olin erityisen rasittunut. Töitä oli valtavasti ja ne kasaantuivat. Ukrainan sota alkoi helmikuussa. Sairastuin maaliskuun lopulla koronaan: se oli yllättävän rankka ja aiheutti peruskunnon laskun ja pitkän väsymyksen. Hampaistossani on pitänyt ja pitää vielä tänä kesänä ja tulevana syksynä tehdä useita leikkauksia. Jostakin syystä hammasoperaatiot masentavat minua erityisen paljon.

Masennus on koko ajan hiipinyt kantapäilläni. Raahaudun sitä pakoon. Jos se saa minut kiinni, se lamaannuttaa minut kokonaan.

Toistaiseksi se on jäänyt kulman taakse. Mutta se hidastaa minua. Se häiritsee unia ja aiheuttaa lihaksistoon jännitystiloja. Se vaikeuttaa kirjoittamista. Toisinaan en pysty lainkaan kirjoittamaan. Näin vaikeaa ajanjaksoa ei ole ollut pitkiin aikoihin.

Van Goghin maalaus.

Masennuksen takia blogissa on ollut hiljaista.

Toivon, että parempaa on luvassa.

Uuden Björkin käsikirjoitus sentään valmistui huhtikuussa lukijoiden iloksi. Se tuottaa minullekin iloa.

1920-luku Tampereella

Museo Milavida.

Torstaina 9.9. kävin Tampereella puhumassa Björk-kirjojeni 1920-luvusta Museo Milavidassa, jossa on ollut helmikuun lopusta saakka näyttely ”Paluu 1920-luvulle”. Näyttely on auki aina 13.3. 2022 asti. Nähtävänä on asuja ja asusteita, tavaroita ja kirjallista materiaalia sekä elokuvia 1920-luvun maailmasta. Esillä on kaunis ja turhamainen, hilpeä ja juhliva, urheileva ja aurinkoa ottava, tanssimista ja eläviä kuvia rakastava vuosikymmen.

Esitelmän jälkeen sain katsoa läpi näyttelyn yksityisopastuksen kera. Sunnuntaisin on yleisölle opastus. Yötä vietin tyylikkäässä hotelli Tammerissa, jotta sadan vuoden takainen tunnelma olisi säilynyt. Aion palata Tampereelle uudelleen joulukuussa, kun museossa on joulukoristelu.

Ihana beigenvärinen puku ja punaiset kengät.

Sisään astuessa näkyviin tulee suurennos 1920-luvun Pariisin huvielämää kuvaamasta postikortista. Halussa juhlia, tanssia, seurustella, näyttää kauniilta ja juoda alkoholia oli mukana vimmaista pyrkimystä unohtaa menneen suursodan kauheus ja hävitys. Juuri Pariisissa sorvattiin käsite ”Menetetty sukupolvi”, joka usein yhdistetään kieltolain aikaiseen Amerikkaan ja F. Scott Fitzgeraldin romaaniin The Great Gatsby. Fitzgerald sai vaikutteensa kuitenkin 1920-luvun Euroopasta.

Pukuja ja hattuja.

Näissä tamineissa kelpaisi lähteä juhliin tanssimaan foxtrottia!

1920-luvun naisten leningeille oli tyypillistä laatikkomainen leikkaus ja runsas applikointi ja kirjonta langoilla tai lasi-tai metallihelmillä. Kankaat olivat yleensä yksivärisiä, mutta koristelu oli sitäkin runsaampaa. Väreistä musta, kulta, kermanvaalea ja jalokivensävyinen vihreä ja sininen olivat suosittuja.

1920-luvun kengissä oli puolikorkeat korot.

Gramofonit olivat kalliita ja ne yleistyivät Suomessa vasta 1920-luvun lopussa.

Museossa sai katsella videota, jolla luodaan 1920-luvun meikki: vihreä tai sininen luomiväri ja voimakas rajaus silmissä, ohuet kaartuvat kulmakarvat ja vahvan punainen suppusuu.

Monissa puvuissa leikkaus jäljittelee antiikin vaatteita. Korsetit oli korvannut kevyt alushame. Taustalla Hämeensilta 1920-luvulla.

Kellohattuja pidettiin päivällä, iltapuvun kanssa turbaani oli sopiva päähine.

Sinivihreä egyptiläistyylinen leninki oli mielestäni näyttelyn kaunein. Egypti tuli muotiin, kun Tutankhamonin hauta löytyi 1922.

Näyttelyssä saattoi katsella palasia 1920-luvun mykkäfilmeistä. Tässä pyörii Erkki Karun hupaisa komedia Runoilija muuttaa. 1920-luvun elokuvat saattoivat olla melko uskallettuja ja sensuelleja. Moraali kiristyi kuitenkin seuraavalla vuosikymmenellä. Samaan aikaan helmat ja hiukset pitenivät jälleen ja tanssit muuttuivat hillitymmiksi.

Näyttelyluettelon kansi. Siinä on kuvattuna Pariisista tuotu yöpukupussi, joka on koristettu höyhenillä ja salonki- eli budoaarinuken kasvoilla.

Katalogin kuvitusta.

Seinälle oli koottu elokuvamainoksia ajan lehdistä. Uutuudet tulivat Suomeen nopeasti, ja elokuvateattereita oli suurissa kaupungeissa paljon.

Näyttelyn materiaali on koottu Vapriikista ja muista Tampereen historiallisista museoista ja Haiharan museosäätiön kokoelmista. Monet puvut ja esineet ovat suomalaisten tuomisia ja ostoksia ”suoraan Pariisista”, mikä antaa kokonaisuudelle erityisen viehättävän leiman.

Näyttely on asiantuntevasti koottu, kaunis, runsas ja antoisa. Näyttelyluettelon on laatinut tutkija Katri Pyysalo. Kaikki 1920-luvun ystävät, tulkaa ihmeessä katsomaan tämä ihana näyttely! Milavida on vajaan vartin kävelyn päässä keskustasta kauniin puiston keskellä. Samalla voi tutustua huvilassa asuneen Nottbeckin suvun kosmopoliittiseen ja traagiseen elämään.