Masennuksen monet kasvot

Albrecht Dürer, Melankolia

Blogini on ollut pitkään tauolla.

Minulle on sanottu, että blogia pitäisi päivittää säännöllisesti, vähintään kerran viikossa, jotta se saisi seuraajia. Eli ei saisi syntyä tällaista kahdeksan kuukauden mittaista hiljaisuutta.

Sitä ennenkin blogimerkinnät harvenivat. Ei hyvä. Ei lainkaan hyvä.

Mutta elämä ei toimi kuten some.

Minun kuten monen muunkin taakkana on taipumus masennukseen. Kärsin siitä jo 7-vuotiaana. Lapsuudessa koettu masennus kroonistuu helposti. Siihen altistavat myös traumatisoivat kokemukset. Pahin masennusjaksoni oli kaksikymppisenä. Sittemmin olen tullut paremmin toimeen ”mustan koiran” kanssa. Masennuksesta on vaikea parantua, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Sitä voi oppia ennakoimaan, ryhtymään ajoissa vastatoimenpiteisiin.

Masennusta ei useinkaan näe päältä. Masentunut voi olla täysin toimintakykyinen ja vaikuttaa myönteiseltä ja iloiselta. Kun tiedän tämän, en ole erityisen innokas tekemään päätelmiä toisten onnellisuudesta. Koskaan ei voi olla varma siitä, mitä on kuoren sisällä tai someläsnäolon takana, ellei tunne toista erittäin hyvin.

Tietyt ajanjaksot ja historian hetket aiheuttavat laajemmissa ihmisjoukoissa masennusta. 1920-luvun alku oli masennuksen aikaa. Takana oli pitkä ja raskas sotiminen ja espanjantauti, joka surmasi miljoonittain ihmisiä. Puhutaan iloisesta 20-luvusta, mutta ilonpito ja juhlinta oli usein tapa paeta todellisuutta.

Pelkoa ja surua ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa.

Veli veljeä vastassa Suomessa.

Pahinta oli, ettei masennusta saanut näyttää. Sodan alussa lääkärit tunnistivat ”kranaattikauhun” (shell shock), joka oli modernin sodankäynnin välitön seuraus. Melko pian kuitenkin sotasensuuri kielsi ilmiön olemassaolon, ja sitä alettiin pitää pelkkänä heikon moraalin osoituksena.

Kranaattikauhun oireita: lasittunut katse, tärinä, käsien ja jalkojen kylmyys ja aistien turtumus.

Vielä vähemmän tiedettiin siitä järkyttävien kokemusten jälkivaikutuksesta, jota nimitetään posttraumaattiseksi oireyhtymäksi (PTSD). Kuitenkin sisällissodan jälkeisessä Suomessa lainkäyttäjät olivat kyllin viisaita nähdäkseen, mikä oli sodan kokeneiden miesten järjettömien väkivaltatekojen takana. Rikoksentekijöitä, jotka humalatilan seurauksena olivat palanneet mielessään sotatantereelle, kohdeltiin oikeudessa lempeästi. Toisin oli jatkosodan jälkeen 1940-luvulla. Silloin jälleenrakennus vaati kaikki voimat eikä tappiota ja menetyksiä tahdottu muistella. Traumat eivät saaneet julkista tunnustusta. Vaikeneminen maksettiin yksityisinä tragedioina.

Olen vaiteliaiden jälleenrakentajien lapsi.

Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että olen tehnyt rikosromaanieni päähenkilöstä miehen, joka kantaa sisällään traumoja ja kärsii masennuksesta. Karl Axel Björk on monella tavalla rikkinäinen ihminen. Hänen lapsuutensa ei ole ollut onnellinen. Hän on menettänyt isoveljensä sisällissodassa ja hän on vihaväleissä isänsä kanssa. Hän on kokenut eurooppalaisen suursodan vaikutukset Englannissa, jossa veteraanit ovat palanneet rintamalta todetakseen olevansa kiusallinen ilmiö, ja Saksassa, jossa sodan häviöstä tunnettu häpeä on purkautunut väkivaltaisuuksina. Björk on sairastunut vakavasti ja jäänyt morfiinilääkityksen seurauksena huumekoukkuun.

Edvard Munch, Huuto. Taide heijasti ajan tuntoja.

Palattuaan Berliiniin vuoden 1922 alussa Björk kohtaa köyhyyden ja kurjuuden siittämän rikollisuuden kauheimmat muodot, jotka runtelevat hänen mieltään lisää. Koko kevään 1922 hän potee syvää, hiljaista masennusta. Hän kärsii synkkämielisyydestä ja painajaisista ja hänen on vaikea iloita mistään. Kuitenkaan hän ei mene lääkäriin eikä edes uskoudu kenellekään.

Goyan etsaus: Järjen uni tuottaa hirviöitä.

Ympäröivä maailmantilanne ruokkii Björkin ahdistusta. Hänen esimiehensä, sisäministeri Heikki Ritavuori, kuolee poliittisen salamurhan uhrina helmikuussa 1922. Björkillä on vahva aavistus siitä, ketkä ovat murhan takana, mutta häntä kielletään tutkimasta tapausta. Kesällä 1922 hän seuraa huolissaan tapahtumia Euroopassa. Inflaatio on aloittanut Saksassa päätähuimaavan laukan ja koettelee Weimarin tasavallan vakautta. Italiassa on myös poliittinen kriisi, jota Benito Mussolini ja hänen mustapaitansa käyttävät hyväkseen.

Mussolini marssii kannattajineen Roomaan loppuvuodesta 1922 ja ottaa vallan haltuunsa.

Seuraavana vuonna Saksassa tapahtuu ”olutkellarivallankaappaus”, joka tuo Adolf Hitlerin ensi kertaa politiikan näyttämölle.

”Olutkellarivallankaappauksen” puuhamiehet.

Vallankaappaus epäonnistui, mutta sen taustavoimat eivät hävinneet minnekään, vaan vahvistuivat koko ajan.

Hitler oli liittynyt 1921 Saksan Työväenpuolueeseen (Deutsche Arbeiterpartei, DAP). Hän nousi lähes saman tien sen johtoon ja alkoi muokata sitä mieleisekseen. Samana vuonna perustettiin virallisesti puolueen aktivistisiipi SA (Sturmabteilung), jonka Mussolinin joukkoja jäljittelevät ”ruskeapaidat” alkoivat terrorin keinoin edistää puolueen asiaa. Terrori oli tosin Saksassa tullut jo tutuksi ”vapaajoukkojen” (Freikorps) myötä, joita Weimarin tasavalta oli käyttänyt sosialistisen vallankumousyrityksen tukahduttamiseen.

Ennen pitkää Saksan Työväenpuolueesta tulisi Saksan Kansallissosialistinen Puolue (Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei, NSDAP) ja SA:sta SS (Schutzstaffel). Nämä tuskin esittelyä kaipaavat.

Sturmabteilung marssilla.

Björkin pelokkaat aavistukset eivät ole siis turhia: Euroopassa kylvetään uuden sodan siemeniä, vaikka edellisestäkään ei ole toivuttu.

Björkin keino lievittää masennusta on antaa ajatuksilleen askarreltavaa. Hän lukee paljon, mutta tärkeää on myös rikosten ratkaiseminen. Etsiväntyöllä on kuitenkin varjopuolensa. Vaikka Björk ei enää kohtaa yhtä kauheita rikoksia kuin Berliinissä, hän ei voi olla säälimättä uhreja ja heidän läheisiään. Hän kokee vaarallisia tilanteita ja häntä uhkaillaan. Ahdistus, masennus ja painajaiset palaavat.

Heinä- ja elokuun vaihteessa Björk saa eteensä rikossarjan, joka lisäksi koskettaa häntä läheltä. Onko hänen pikkuveljensä osallinen kolmen ihmisen murhaan?

Vapauden vahdit, Björk no. 9, ilmestyy lähiaikoina.

Niin kuin edellä mainitsin, Björkin masennus on myös minun masennukseni. Sen syntymekanismitkin ovat samannäköiset. Lapsuuden ahdistavuus, yksinäisyys, addiktiot. En ole ollut koukussa morfiiniin, mutta olen kärsinyt syömishäiriöistä, joihin liittyy obsessioita ja addiktiivista käytöstä. Korona-aika on ollut monella tavalla erittäin koettelevaa. Eristyminen ja sulut ovat karsineet elämästä elämykset ja ihmisten läheisyyden. Samaan aikaan olen usean taidejärjestön luottamushenkilönä joutunut paiskimaan töitä järjestörintamalla uupumukseen asti. Julma sattumakin on puuttunut peliin. Tuntuu, että kriisi seuraa toistaan. Tänä keväänä olin erityisen rasittunut. Töitä oli valtavasti ja ne kasaantuivat. Ukrainan sota alkoi helmikuussa. Sairastuin maaliskuun lopulla koronaan: se oli yllättävän rankka ja aiheutti peruskunnon laskun ja pitkän väsymyksen. Hampaistossani on pitänyt ja pitää vielä tänä kesänä ja tulevana syksynä tehdä useita leikkauksia. Jostakin syystä hammasoperaatiot masentavat minua erityisen paljon.

Masennus on koko ajan hiipinyt kantapäilläni. Raahaudun sitä pakoon. Jos se saa minut kiinni, se lamaannuttaa minut kokonaan.

Toistaiseksi se on jäänyt kulman taakse. Mutta se hidastaa minua. Se häiritsee unia ja aiheuttaa lihaksistoon jännitystiloja. Se vaikeuttaa kirjoittamista. Toisinaan en pysty lainkaan kirjoittamaan. Näin vaikeaa ajanjaksoa ei ole ollut pitkiin aikoihin.

Van Goghin maalaus.

Masennuksen takia blogissa on ollut hiljaista.

Toivon, että parempaa on luvassa.

Uuden Björkin käsikirjoitus sentään valmistui huhtikuussa lukijoiden iloksi. Se tuottaa minullekin iloa.

1920-luku Tampereella

Museo Milavida.

Torstaina 9.9. kävin Tampereella puhumassa Björk-kirjojeni 1920-luvusta Museo Milavidassa, jossa on ollut helmikuun lopusta saakka näyttely ”Paluu 1920-luvulle”. Näyttely on auki aina 13.3. 2022 asti. Nähtävänä on asuja ja asusteita, tavaroita ja kirjallista materiaalia sekä elokuvia 1920-luvun maailmasta. Esillä on kaunis ja turhamainen, hilpeä ja juhliva, urheileva ja aurinkoa ottava, tanssimista ja eläviä kuvia rakastava vuosikymmen.

Esitelmän jälkeen sain katsoa läpi näyttelyn yksityisopastuksen kera. Sunnuntaisin on yleisölle opastus. Yötä vietin tyylikkäässä hotelli Tammerissa, jotta sadan vuoden takainen tunnelma olisi säilynyt. Aion palata Tampereelle uudelleen joulukuussa, kun museossa on joulukoristelu.

Ihana beigenvärinen puku ja punaiset kengät.

Sisään astuessa näkyviin tulee suurennos 1920-luvun Pariisin huvielämää kuvaamasta postikortista. Halussa juhlia, tanssia, seurustella, näyttää kauniilta ja juoda alkoholia oli mukana vimmaista pyrkimystä unohtaa menneen suursodan kauheus ja hävitys. Juuri Pariisissa sorvattiin käsite ”Menetetty sukupolvi”, joka usein yhdistetään kieltolain aikaiseen Amerikkaan ja F. Scott Fitzgeraldin romaaniin The Great Gatsby. Fitzgerald sai vaikutteensa kuitenkin 1920-luvun Euroopasta.

Pukuja ja hattuja.

Näissä tamineissa kelpaisi lähteä juhliin tanssimaan foxtrottia!

1920-luvun naisten leningeille oli tyypillistä laatikkomainen leikkaus ja runsas applikointi ja kirjonta langoilla tai lasi-tai metallihelmillä. Kankaat olivat yleensä yksivärisiä, mutta koristelu oli sitäkin runsaampaa. Väreistä musta, kulta, kermanvaalea ja jalokivensävyinen vihreä ja sininen olivat suosittuja.

1920-luvun kengissä oli puolikorkeat korot.

Gramofonit olivat kalliita ja ne yleistyivät Suomessa vasta 1920-luvun lopussa.

Museossa sai katsella videota, jolla luodaan 1920-luvun meikki: vihreä tai sininen luomiväri ja voimakas rajaus silmissä, ohuet kaartuvat kulmakarvat ja vahvan punainen suppusuu.

Monissa puvuissa leikkaus jäljittelee antiikin vaatteita. Korsetit oli korvannut kevyt alushame. Taustalla Hämeensilta 1920-luvulla.

Kellohattuja pidettiin päivällä, iltapuvun kanssa turbaani oli sopiva päähine.

Sinivihreä egyptiläistyylinen leninki oli mielestäni näyttelyn kaunein. Egypti tuli muotiin, kun Tutankhamonin hauta löytyi 1922.

Näyttelyssä saattoi katsella palasia 1920-luvun mykkäfilmeistä. Tässä pyörii Erkki Karun hupaisa komedia Runoilija muuttaa. 1920-luvun elokuvat saattoivat olla melko uskallettuja ja sensuelleja. Moraali kiristyi kuitenkin seuraavalla vuosikymmenellä. Samaan aikaan helmat ja hiukset pitenivät jälleen ja tanssit muuttuivat hillitymmiksi.

Näyttelyluettelon kansi. Siinä on kuvattuna Pariisista tuotu yöpukupussi, joka on koristettu höyhenillä ja salonki- eli budoaarinuken kasvoilla.

Katalogin kuvitusta.

Seinälle oli koottu elokuvamainoksia ajan lehdistä. Uutuudet tulivat Suomeen nopeasti, ja elokuvateattereita oli suurissa kaupungeissa paljon.

Näyttelyn materiaali on koottu Vapriikista ja muista Tampereen historiallisista museoista ja Haiharan museosäätiön kokoelmista. Monet puvut ja esineet ovat suomalaisten tuomisia ja ostoksia ”suoraan Pariisista”, mikä antaa kokonaisuudelle erityisen viehättävän leiman.

Näyttely on asiantuntevasti koottu, kaunis, runsas ja antoisa. Näyttelyluettelon on laatinut tutkija Katri Pyysalo. Kaikki 1920-luvun ystävät, tulkaa ihmeessä katsomaan tämä ihana näyttely! Milavida on vajaan vartin kävelyn päässä keskustasta kauniin puiston keskellä. Samalla voi tutustua huvilassa asuneen Nottbeckin suvun kosmopoliittiseen ja traagiseen elämään.

Vuosi vaihtuu – vai vaihtuuko?

Björk (Joel Mäkinen) Björk-kirjoihin perustuvassa musiikkinäytelmässä Iloisten sielujen hotelli (2019).

Kun kirjoittaa romaaneja, joista muodostuu sarja, ne voi liittää toisiinsa eri tavoilla. Yleisintä on valita samat henkilöt, jotka sitovat osat yhteen. Koska monilla lukijoilla on taipumusta kiintyä kirjan hahmoihin ja haluta kuulla heistä lisää, ratkaisulla on hyviä puolia.

Ongelmaksi voi kehittyä kuitenkin ajan kulumisen kuvaaminen ja romaanihenkilöiden vanheneminen. Seuraavassa pohdin lyhyesti kysymystä historiallisen romaanin ja rikosromaanin kannalta, koska niissä esiintyy lastenkirjojen ohella eniten sarjallisuutta.

1800-luvulla suositut kirjat julkaistiin usein ensin lehdissä osa kerrallaan. Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -tarinat syntyivät tällä tavalla vuosien 1887 ja 1927 välillä. Niissä kuvattiin Holmesin ratkomia rikostapauksia vuodesta 1881 vuoteen 1914, jolloin Holmesin sanotaan olevan 60-vuotias. Tapahtumat sijoittuivat siis kirjoittamista ja ilmestymistä aiempaan historian hetkeen. Holmesin elämäntarinassa on palasissa julkaisemisen vuoksi useita epäjohdonmukaisuuksia, mutta hän vanhenee tarinoiden mittaan luonnollisella tavalla.

Sherlock Holmes ja hänen toverinsa Watson Sidney Pagetin kuvaamina.

Conan Doyle tahtoi Holmesin kuolevan fiktiivisen ajanlaskun mukaan jo vuonna 1891 Reichenbachin putouksilla, mutta lukijoiden vaatimukset saivat salapoliisin virkoamaan, ja viimeisessä tarinassa hän jää henkiin. Niinpä kirjailija Laurie R. King on hyödyntänyt eläkkeelle jäänyttä Holmesia omassa Mary Russell -sarjassaan.

Toinen kuuluisa salapoliisi, Agatha Christien luoma Hercule Poirot, ei vanhentunut yhtä mallikkaasti. Syynä oli se, ettei Christie suunnitellut kovin pitkää jatkoa salapoliisinsa kirjalliselle elämälle. Ensimmäinen Poirot-romaani Stylesin tapaus ilmestyi vuonna 1920 ja sen tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen maailmansodan aikaan. Siinä kerrotaan, että belgialainen Poirot on jäänyt eläkkeelle 55-vuotiaana vuonna 1905 ja siirtynyt Belgian miehityksen takia Englantiin: hän on siis jo yli 65-vuotias.

Televisiosarjassa Poirot kuolee vuonna 1947. Pääosaa esitti David Suchet. Kuva: Ylen arkistot.

Sodan jälkeen Poirot alkaa toimia yksityisetsivänä ja matkustelee ahkerasti ympäriinsä. Viimeinen Poirot- kirja Esirippu ilmestyi vuonna 1975, mutta kirjoissa salapoliisin elämä näyttää ulottuvan vain 1960-luvulle saakka. Silti jo tämä antaa hänelle tuplasti ikää verrattuna tavallisiin kuolevaisiin.

Useimpia lukijoita ei haittaa, vaikka päähenkilön elämää venytetään normaalia pitemmäksi. Koska kirjat luetaan erillisinä, huomio ei kiinnity kuluviin vuosiin, ellei kirjailija erityisesti tuo henkilön ikää ja vanhenemista esille. Christie korostaa myöhemmissä kirjoissa Poirotin vanhuutta: hänellä on erilaisia vaivoja, nuoret eivät enää tunne häntä eikä hän itse ymmärrä modernin maailman ilmiöitä. Tämä pitää yllä illuusiota siitä, että Poirot on kaikesta huolimatta elävä ihminen eikä mytologinen henkilö.

Lastenkirjasarjoissa esiintyy myös ”ikuisesti nuoria” henkilöitä. Malliesimerkki on Enid Blytonin Viisikko-sarja (1942-1963), jossa päähenkilöt vanhenevat liian hitaasti suhteessa lomiin, joiden aikana he aina kokevat jonkin seikkailun. Kuten Christiellä, syynä oli kirjailijan alkuperäinen suunnitelma kirjoittaa sarjaan vain 6 tai 7 osaa. Kirjojen suosio oli kuitenkin niin suuri, että osia syntyi 21. Uudemmissa lasten sarjakirjoissa on pyritty välttämään tätä ajankulun hämärtymistä.

Viisikko seikkailee jälleen kerran…

Historiallisten romaanien kirjoittajat ovat varsin tarkkoja ajan kulumisen kuvaamisessa. Heitä pitää kurissa kirjojen aito historiallinen tausta, jota vasten reaaliaikaa hitaammin vanheneva henkilö näyttäisi epäaidolta. Siksi lajityypin sisällä julkaistaan sarjana harvempia mutta laajempia teoksia. Näin teki esimerkiksi Laila Hirvisaari Lehmusten kaupunki -sarjassaan, joka seuraa samoja henkilöitä seitsemän romaanin verran. Heidät kohdataan ensin vuonna 1929, ja loput romaaneista sijoittuvat tiheämmin välein tapahtumarikkaisiin sotavuosiin.

Toinen Suomen historiallisen romaanin suurista nimistä, Kaari Utrio, ei ole kirjoittanut romaanejaan varsinaiseksi sarjaksi, vaikka niissä voi esiintyä samoja henkilöitä. Sekä varhemmat keskiajalle tai renessanssiajalle sijoittuvat että myöhemmät 1800-lukua kuvaavat romaanit kertovat kukin erillisen tarinan, jolloin näkökulmaa ja maisemaa voi vaihtaa kätevästi.

Kaari Utrion esikoisromaani julkaistiin 1968 nimellä Kartanonherra ja kaunis Kirstin. Uudistetun laitoksen nimi heijastaa 2000-luvulla tapahtunutta asenteiden muutosta: Kirstin saa romaanin nimen itselleen, ilman miestä tai naiselle tyypillistä ulkonäköön liittyvää luonnehdintaa.

Väinö Linna, jonka juhlavuosi on meneillään, kirjoitti historiallisen Pohjantähti-sarjansa henkilöt tarkasti yksi yhteen aikansa historiallisten tapahtumien kanssa. Synkronisuus korostaa heidän riippuvuussuhdettaan historiasta. Koskelan Jussi ja hänen sukupolvensa Pentinkulmalla kuvastavat torppariluokan asemaa, Jussin poikien, Akselin, Aleksin ja Akustin kohtaloita muovaa puolestaan sisällissota. Sodasta selvinneet ja heidän jälkeläisensä vanhenevat realistisesti taustanaan 1930-luvun Lapuanliike, sotavuodet ja niitä seurannut sovinnon ja jälleenrakennuksen aika.

Koskelan pojat ja heidän ikätoverinsa punaisten joukkoon liittymässä Edvin Laineen ohjaamassa elokuvaversiossa. Kuva: Ylen arkistot.

Historiallinen salapoliisitarina on verraten uusi lajityyppi. Sille on ominaista samanlainen faktojen tarkkuus ja realistisen illuusion ylläpito kuin historialliselle romaanille. Aika voi kulkea hitaasti tai nopeasti. Esimerkiksi Indrek Harglan Apteekkari Melchior -kirjasarjassa, jonka osia on tällä hetkellä seitsemän, hypätään alkuosissa nopeasti nuoren Melchiorin elämästä vuonna 1409 (osa 1) vuosiin 1419 (osa 2) ja 1422 (osa 3). Seuraavassa neljässä kirjassa (1431-1434) Melchior on jo vanha mies ja leski ja hänen lapsensa ovat nousseet päähenkilöiksi hänen rinnalleen. Näyttää siltä, että sarjan menestys on saanut Harglankin hidastamaan ajan kulkua, jotta Melchior ei vanhenisi liian nopeasti.

Melchior-sarjan ensimmäinen osa.

Mustamäki-sarjassaan Timo Sandberg seuraa lahtelaista poliisietsivä Otso Kekkiä 1920-luvun alusta sotavuosiin viiden kirjan verran. Timo Saarto pysyttelee puolestaan kolmessa historiallisessa dekkarissaan tiukasti sisällissodan läheisyydessä (1917-1918), mikä lisää romaaneihin jännitteitä ja tasoja. Historia heittelee Helsinkiin sijoittuvan sarjan päähenkilöitä, punaista Leo Waaraa ja valkoista Anders Autiota sinne tänne, niin että Waara muuttuu etsivästä vangiksi ja vapaaksi päästyään rikoksesta epäillyksi.

Timo Saarron Leo Waara -sarjan kolmas osa (2019).

En vielä tiedä, teinkö viisaasti vai tyhmästi, kun päätin kuljettaa Björk-sarjani tarinaa hitaasti eteenpäin. Ensimmäinen romaani alkoi maaliskuusta 1921 ja parhaillaan tekeillä on kahdeksas osa, jossa eletään kesäkuuta 1922. Päähenkilön vanheneminen ja fiktiivisen ajan kuluminen on näin helppo saada täsmäämään. Toisaalta historian suuret käänteet haalenevat helposti, jos katse tarkentuu etualalla tapahtuvaan mikrohistoriaan.

Tuntui kuitenkin oikealta valita hidas tempo, kun kysymys on paitsi rikostarinoista, myös nuoren miehen ja toisten nuorten henkilöiden kehityksestä alkuaskeliaan ottavan itsenäisen Suomen tasavallan kansalaisina. 1920-luvun alku tunnetaan historiassa huonommin kuin sitä edeltävä tai seurannut aika, vaikka se on kiinnostava juuri vanhan ja uuden raja-alueena. Lähikuva tekee mahdolliseksi ajanjakson tarkan valaisemisen ja historiallisen Helsingin huolellisen rekonstruktion.

Björk (Joel Mäkinen) ja hänen sisällissodassa kaatunut isoveljensä Taneli (Miro Apostolakis), taustanaan Kallion naiset. Kuva musiikkinäytelmästä Iloisten sielujen hotelli.

On hankalaa, kun sarjaa alkaessaan ei useimmiten tiedä, kuinka pitkä siitä tulee. Toisinaan sarja on lähtenyt liikkeelle kirjasta, jonka ei koskaan pitänyt saada jatkoa. Kirjailija ei voi kuitenkaan muuttaa sitä, mitä on kertonut sarjan alussa, vaan hänen on rakennettava vanhan päälle. Sarjaa kirjoittaessa on apua siitä, että kirjan maailma ja henkilöt ovat pääosin jo valmiina. Hankaluutena on uudistuminen ja tason ja innostuksen säilyttäminen. Sekä Arthur Conan Doyle että Agatha Christie kyllästyivät päähenkilöönsä. Toivon, ettei minulle käy niin, ei ainakaan kovin pian!

Björk muuttaa!

Korona on hiljentänyt blogin toimintaa, mutta syksyn myötä Björk palaa ajatuksiin ja työpöydälle ja samalla blogissakin alkaa tapahtua.

Uusi Björk-romaani on tekeillä ja Björk kääntää uuden lehden elämässään. Hän on vaurastunut saatuaan paremman työn ja palkankorotuksen ja edessä on muutto pois Nikolainkadun asunnosta. Lähtö on vaikea, koska pikkuruinen vuokra-asunto on Björkin ensimmäinen oma koti, ja hän on kiintynyt siihen Kruununhaan kulmaan, jossa asuu.

Snellmaninkatu 15 (entinen Nikolainkatu 15) nykyasussaan. Talo on Snellmaninkadun ja Vironkadun kulmassa. Björk asui Snellmaninkadun puolella.

Snellmaninkatu 15:n porraskäytävä.

Nikolainkatu / Snellmaninkatu 15 on vanhimmilta osiltaan korttelin iäkkäin talo. Snellmaninkadun puoli on valmistunut 1860-luvulla, Vironkadun puoli 1907. Kokonaisuuden puolesta korttelin vanhin talo on Rauhankatu 13 (1897-1898).

Björkin asuntoon on Nikolainkadulla kuulunut kapea eteinen, kamari, jossa Björk on nukkunut, ja siihen liitetty pieni keittiö, jonka toiseen päähän Björk on sijoittanut peltisen vannan kylpemistä varten. Peltiamme ja pieni vedenlämmitin ovat hänelle ainainen harmi. Käymäläkin on kuivakäymälä, jonka sisältö viedään ämpärissä pihan perälle. Tästä huolimatta hän on viihtynyt asunnossaan.

Pitkän epäröinnin jälkeen Björk kuitenkin päättää lähteä. Helpommaksi muuton tekee se, että uusi vuokra-asunto on samassa korttelissa, poikittain vastapäätä entistä asuntoa. Rauhankadun ja Mariankadun kulmaan oli valmistunut 1900-luvun alussa komea jugendlinna, jonka piirsi Gustav Estlander. Sen lopulliseksi valmistumisvuodeksi on merkitty 1911, mutta se näkyy jo Signe Branderin vuonna 1907 ottamissa valokuvissa. Rauhankatu 11 on Björkin uusi osoite.

Rauhankatu 11 – Mariankatu 16 siinä asussa, jossa se oli Björkin aikana. Kuva M. L. Carstens, Museovirasto.

Rauhankatu 15, 13, 11 vuonna 1907. Kuva Signe Brander, Helsingin kaupunginmuseo.

Mariankadun puoli: edessä numero 18, sen takana numero 16 Rauhankadun kulmassa. Numero 18:n kaksikerroksinen puutalo oli ennen korttelin ikäpresidentti vuodelta 1828. Sen omisti Svenska Litteratursällskapet i Finland. Puurakennuksen tilalle nousi kivitalo vuonna 1928. Kuva Signe Brander, Helsingin kaupunginmuseo.

Rauhankadun ja Mariankadun kulmatalon yläkerrokset tuhosi jatkosodassa palopommi, ja se rakennettiin 1940-luvun lopulla uudelleen. Viisikerroksen talon kerroksia madallettiin, jolloin saatiin kaksi kerrosta lisää. Samalla poistui koristeellisia yksityiskohtia. Kuva on vuodelta 1991. Helsingin kaupunginmuseo.

Talossa on asunut muitakin rikostutkijoita. Kaasua, komisaario Palmu -elokuvan perusteella on päätelty, että Palmun koti löytyy Rauhankatu 11:sta, ja talon seinässä on myös tästä kertova laatta. Koska elokuvat on sijoitettu sotien jälkeiseen aikaan, Palmu asuu kuitenkin aika erilaisessa talossa kuin Björk 1920-luvun alussa: sen näkee valokuvista.

Keväällä ilmestyvän Björk-romaanin alussa Björkistä tulee siis Rauhankatu 11:n asukas. Hän vuokraa kaksion, jossa on kauan kaivattu posliininen kylpyamme ja vesiklosetti. Parempi asumistaso heijastaa hänen sosiaalista nousuaan. Hänen tunteensa ovat ristiriitaiset. Hän on iloinen uusista mukavuuksista – mutta kuuluuko hän oikeasti sinne, mihin hän on menossa?

Vuokrasopimus on kuitenkin allekirjoitettu…

Vielä tutkimuksellinen loppunootti. En ole löytänyt kovinkaan paljon tietoa Rauhankatu 11:n talon sotia edeltävästä historiasta. Jos joku lukijoistani voi auttaa minua ja tuntee entisen talon hyvin, olisin kovin kiitollinen!

Elämää virusten ja bakteerien kanssa

Kesäkuussa ilmestynyt uusi Björk-romaani, järjestyksessä seitsemäs, sai enteellisen nimen Kalman kevät. Romaanin nimi viittaa kirjan tapahtumiin, mutta tämä kevät ja koko vuosikin muistetaan varmasti koronavirusepidemiasta, joka on tällä hetkellä surmannut yli 500 000 ihmistä maailmassa. Suomessa tilanne on pysynyt hyvin hallinnassa ja kuolleita on vain 329, eli vähemmän kuin kausi-influenssan iskiessä.

Viruksiin eivät tehoa antibiootit, vaan niitä vastaan täytyy kehittää rokote. Siksi koronaviruksen edessä ollaan vielä neuvottomia. Hygienia on kuitenkin parantunut ja tehohoidon mahdollisuudet niin paljon kehittyneet, että pandemia ei tee enää samanlaista tuhoa kuin sata vuotta sitten. Björkin aikana hyvin moni sairaus saattoi olla kohtalokas.

Eniten kuolemaa kylvi ensimmäisen maailmansodan aikana levinnyt espanjantauti, johon koronavirusepidemiaa on usein verrattu. Nimestä huolimatta tauti ei lähtenyt liikkeelle Espanjasta. Espanja sattui vain olemaan maa, joka ei käynyt sotaa eikä lehdistö ollut siksi sensuurin alainen: tartunnoista sai kertoa vapaasti. On arveltu, että taudin aiheuttanutta H1N1-tyypin A-influenssavirusta liikkui jo vuonna 1916 sekä Englannissa että Yhdysvalloissa, mutta ei niin vakavana, että sitä olisi tunnistettu uudeksi taudiksi.

Taudin ensimmäinen aalto keväällä 1918 oli sekin maltillinen, eli kuolleisuus ei noussut kovin suureksi, mutta virus osoittautui helposti tarttuvaksi. Lisäksi sotasensuuri haittasi siitä tiedottamista, jolloin se levisi laajalle. Se roihahti ensinnä maaliskuussa USA:ssa sotilasleireissä ja siirtyi sotilaiden mukana erittäin nopeasti Englantiin ja Ranskaan ja sitten eteenpäin muualle Eurooppaan sekä Afrikkaan ja Aasiaan, jotka se saavutti viimeistään toukokuussa.

Viruksen toinen aalto oli sen sijaan murhaava, joko mutaation tai sopivien olosuhteiden takia. Se lähti käyntiin elokuussa 1918, levisi jälleen nopeasti ja nosti kuolleisuuden korkealle. Nyt taudille oli tyypillistä, että sitä seurasi bakteerinen keuhkokuume, joka oli erittäin vaarallinen. Uhreiksi joutuivat ennen kaikkea nuoret aikuiset, eivätkä hyvin nuoret ja hyvin vanhat, kuten tavallisesti. Tästä on päätelty, että kuolettavuuden aiheutti elimistön liian tehokas puolustusreaktio, ns. sytokiinimyrsky, joka heikensi kehoa ja altisti sen tappavalle jälkitaudille.

Kolmas aalto (1919) oli paljon heikompi ja neljäs aalto (1920) hyvin lievä. On arveltu, että koko influenssa-pandemian aikana kuoli jopa 50 miljoonaa ihmistä, ja 500 miljoonaa ihmistä eli kolmannes maapallon silloisesta väestöstä sairasti sen. Suomessa sairastui 200 000 ja kuoli 20 000. Suurin osa kuolemista tapahtui toisen aallon aikana. Septisen keuhkokuumeen hoitoon ei ollut vielä kehitetty antibiootteja, ja sen puhjettua ennuste oli useimmiten synkkä. Eniten apua oli tartuntaa ehkäisevistä toimista, kuten karanteeneista, kasvomaskeista ja kehotuksista välttää ihmisjoukkoja, pitää turvaväliä ja pidättyä yskimästä ja aivastamasta toisten läsnäollessa.

Sairaanhoitohenkilökuntaa maskeihin sonnustautuneena.

Espanjantauti ei ollut ainoa kuoleman tuoja 1920-luvulla. Keuhkotuberkuloosi oli yleinen ja pelätty sairaus, ja sekin surmasi nuoria ihmisiä. Ihmisiä kuoli erilaisiin bakteeritulehduksiin, sisäelinten toimintahäiriöihin ja syöpiin. Lapsikuolleisuus oli vielä 1920-luvulla korkea eikä keskosia voitu pelastaa. Harvoihin tartuntatauteihin oli rokotetta, ja kuten nykyäänkin, jälkitaudit olivat monesti itse sairautta pahempia.

Myös Björk tulee sairastaneeksi espanjantaudin, mutta hän saa sen taudin ensimmäisen, lievemmän vaiheen aikana keväällä 1918. Vaikka virus muuntui, sen sairastaminen tuolloin takasi immuniteetin espanjantaudin toisen ja kolmannen vaiheen aikana. Kuitenkin Björk on hyvin heikossa kunnossa ja käy kuoleman porteilla, koska hän on muiden sairauksien heikentämä. Romaaneissa näistä ei tarkasti kerrota, koska tauteja ei vielä tunnettu yhtä hyvin kuin nykyään. Voin tässä 2000-luvun tiedoin tarkentaa, mikä oikeastaan oli ”niveltulehdus”, jota hänen sanotaan sairastaneen.

Kysymys on reumaattisesta kuumeesta, joka aiemmin seurasi usein angiinan tai tulirokon sairastamisesta. Sitä esiintyy nykyäänkin siellä, missä ei ole saatavilla antibiootteja näiden tautien aiheuttajaa eli streptococcus pyogenesta vastaan. Björk sairastuu reumakuumeeseen saatuaan sitä ennen angiinan. Ajan lääketiede ei ymmärtänyt reumakuumeen mekanismia ja luonnetta – se tapahtui vasta 1940-luvulla – eikä mahtanut angiinalle mitään. Angiina sekoitettiin usein kurkkumätään tai mononukleoosiin: nämä kaikki aiheuttivat kurkun kipeyttä ja turpoamista ja nielurisojen päälle kertyvää valkoista tai harmaata katetta. Kurkkumädän ehkäisy hoituu onneksi nykyään rokotteella: se on varsin vaarallinen sairaus. Kaikista taudeista emme ole kuitenkaan päässeet eroon. Mononukleoosin aiheuttaa Epstein-Barrin virus, eikä siihen ole lääkettä. Tulirokkoonkaan ei ole rokotetta.

Angiinalle tyypillisiä valkoisia pilkkuja nielurisoissa.

Reumakuume iskee niveliin, mutta joskus myös sydämeen ja munuaisiin, jolloin se voi johtaa kuolemaan. Björk välttää sydämen komplikaatiot, mutta hänellä on muita reumakuumeen oireita, eli korkea kuume, ihottumaa, lihaskouristuksia ja ankaria nivelkipuja. Sairaalassa häntä lääkitään aspiriinilla eli asetyylisalisyylihapolla, joka on vanhimpia teollisia kipulääkkeitä, ja kiniinillä, joka oli paitsi malarialääke myös lihasrelaksantti, joka helpotti kouristuksia. Hän saa myös morfiinia, joka 1900-luvun alussa oli yleinen kipulääke. Sillä, samoin kuin oopiumilla ja heroiinilla ryyditettyjä lääkevalmisteita löytyi kotiapteekeistakin, ja sen aiheuttamaan riippuvuuteen suhtauduttiin kevyesti. Ajateltiin, että vain luonteeltaan heikot jäävät koukkuun. Björk on tämän ajattelutavan uhri.

Mainos kertoo, että morfiini on helppo ja turvallinen kipulääke.

Reumakuumeesta toivuttuaan Björk sairastuu espanjantautiin, joutuu takaisin sairaalaan ja saa lisää morfiinia. Koska hän on niin heikossa kunnossa, hän saa taistella selvitäkseen hengissä. Björk-kirjojen ystävien onneksi hän paranee eikä tämän jälkeen sairastu vakavasti. Maailmansodan aikana tosiaankin esiintyi paljon muitakin sairauksia kuin espanjantautia. Sodan aiheuttamat tuhot, puute, nälkä ja huono hygienia, ihmisten lisääntynyt liikkuminen, sotilaiden tiivis yhdessäolo ja kurjat olosuhteet sotakentällä takasivat bakteereille ja viruksille mukavat oltavat.

Kun olot tasaantuivat ja vauraus kasvoi, sairastaminen väheni. Merkittävintä oli kuitenkin lääketieteen kehitys, ennen kaikkea penisilliinin keksiminen vuonna 1928. Sitä seurasivat muut antibiootit. Ne ovat mahtava ase useimpia bakteereja ja myrkkyjä tuottavia eliöitä vastaan. Ainoa ongelma on liikakäyttö, jolloin bakteereista voi tulla resistantteja.

Alexander Fleming (1881-1955), penisilliinin kehittäjä.

Kuten koronan kohdattuamme tiedämme, virukset ovat edelleen keskuudessamme, ja aika ajoin niiden joukosta nousee esille jokin, joka voi olla hyvin tappava kuten Ebola. Useimmista virustaudeista, kuten tavallisesta nuhakuumeesta, selviämme vain oman vastustuskykymme voimin, ja paras tapa pitää ne loitolla on pestä käsiä ja pysyä hyvässä kunnossa. Viruksia piileksii koko ajan ihmisen elimistössä, ja niiden läsnäolon huomaa vasta, jos ne aktivoituvat ja muuttuvat vahingollisiksi. Virukset eivät ole samalla tavalla hyödyllisiä ja tarpeellisia meille kuin kehossamme elävät bakteerit, joista monet ovat tärkeitä etenkin suoliston toiminnalle. Lääketiede voi tosin valjastaa viruksen käymään bakteerin tai syöpäsolun kimppuun.