Elämää virusten ja bakteerien kanssa

Kesäkuussa ilmestynyt uusi Björk-romaani, järjestyksessä seitsemäs, sai enteellisen nimen Kalman kevät. Romaanin nimi viittaa kirjan tapahtumiin, mutta tämä kevät ja koko vuosikin muistetaan varmasti koronavirusepidemiasta, joka on tällä hetkellä surmannut yli 500 000 ihmistä maailmassa. Suomessa tilanne on pysynyt hyvin hallinnassa ja kuolleita on vain 329, eli vähemmän kuin kausi-influenssan iskiessä.

Viruksiin eivät tehoa antibiootit, vaan niitä vastaan täytyy kehittää rokote. Siksi koronaviruksen edessä ollaan vielä neuvottomia. Hygienia on kuitenkin parantunut ja tehohoidon mahdollisuudet niin paljon kehittyneet, että pandemia ei tee enää samanlaista tuhoa kuin sata vuotta sitten. Björkin aikana hyvin moni sairaus saattoi olla kohtalokas.

Eniten kuolemaa kylvi ensimmäisen maailmansodan aikana levinnyt espanjantauti, johon koronavirusepidemiaa on usein verrattu. Nimestä huolimatta tauti ei lähtenyt liikkeelle Espanjasta. Espanja sattui vain olemaan maa, joka ei käynyt sotaa eikä lehdistö ollut siksi sensuurin alainen: tartunnoista sai kertoa vapaasti. On arveltu, että taudin aiheuttanutta H1N1-tyypin A-influenssavirusta liikkui jo vuonna 1916 sekä Englannissa että Yhdysvalloissa, mutta ei niin vakavana, että sitä olisi tunnistettu uudeksi taudiksi.

Taudin ensimmäinen aalto keväällä 1918 oli sekin maltillinen, eli kuolleisuus ei noussut kovin suureksi, mutta virus osoittautui helposti tarttuvaksi. Lisäksi sotasensuuri haittasi siitä tiedottamista, jolloin se levisi laajalle. Se roihahti ensinnä maaliskuussa USA:ssa sotilasleireissä ja siirtyi sotilaiden mukana erittäin nopeasti Englantiin ja Ranskaan ja sitten eteenpäin muualle Eurooppaan sekä Afrikkaan ja Aasiaan, jotka se saavutti viimeistään toukokuussa.

Viruksen toinen aalto oli sen sijaan murhaava, joko mutaation tai sopivien olosuhteiden takia. Se lähti käyntiin elokuussa 1918, levisi jälleen nopeasti ja nosti kuolleisuuden korkealle. Nyt taudille oli tyypillistä, että sitä seurasi bakteerinen keuhkokuume, joka oli erittäin vaarallinen. Uhreiksi joutuivat ennen kaikkea nuoret aikuiset, eivätkä hyvin nuoret ja hyvin vanhat, kuten tavallisesti. Tästä on päätelty, että kuolettavuuden aiheutti elimistön liian tehokas puolustusreaktio, ns. sytokiinimyrsky, joka heikensi kehoa ja altisti sen tappavalle jälkitaudille.

Kolmas aalto (1919) oli paljon heikompi ja neljäs aalto (1920) hyvin lievä. On arveltu, että koko influenssa-pandemian aikana kuoli jopa 50 miljoonaa ihmistä, ja 500 miljoonaa ihmistä eli kolmannes maapallon silloisesta väestöstä sairasti sen. Suomessa sairastui 200 000 ja kuoli 20 000. Suurin osa kuolemista tapahtui toisen aallon aikana. Septisen keuhkokuumeen hoitoon ei ollut vielä kehitetty antibiootteja, ja sen puhjettua ennuste oli useimmiten synkkä. Eniten apua oli tartuntaa ehkäisevistä toimista, kuten karanteeneista, kasvomaskeista ja kehotuksista välttää ihmisjoukkoja, pitää turvaväliä ja pidättyä yskimästä ja aivastamasta toisten läsnäollessa.

Sairaanhoitohenkilökuntaa maskeihin sonnustautuneena.

Espanjantauti ei ollut ainoa kuoleman tuoja 1920-luvulla. Keuhkotuberkuloosi oli yleinen ja pelätty sairaus, ja sekin surmasi nuoria ihmisiä. Ihmisiä kuoli erilaisiin bakteeritulehduksiin, sisäelinten toimintahäiriöihin ja syöpiin. Lapsikuolleisuus oli vielä 1920-luvulla korkea eikä keskosia voitu pelastaa. Harvoihin tartuntatauteihin oli rokotetta, ja kuten nykyäänkin, jälkitaudit olivat monesti itse sairautta pahempia.

Myös Björk tulee sairastaneeksi espanjantaudin, mutta hän saa sen taudin ensimmäisen, lievemmän vaiheen aikana keväällä 1918. Vaikka virus muuntui, sen sairastaminen tuolloin takasi immuniteetin espanjantaudin toisen ja kolmannen vaiheen aikana. Kuitenkin Björk on hyvin heikossa kunnossa ja käy kuoleman porteilla, koska hän on muiden sairauksien heikentämä. Romaaneissa näistä ei tarkasti kerrota, koska tauteja ei vielä tunnettu yhtä hyvin kuin nykyään. Voin tässä 2000-luvun tiedoin tarkentaa, mikä oikeastaan oli ”niveltulehdus”, jota hänen sanotaan sairastaneen.

Kysymys on reumaattisesta kuumeesta, joka aiemmin seurasi usein angiinan tai tulirokon sairastamisesta. Sitä esiintyy nykyäänkin siellä, missä ei ole saatavilla antibiootteja näiden tautien aiheuttajaa eli streptococcus pyogenesta vastaan. Björk sairastuu reumakuumeeseen saatuaan sitä ennen angiinan. Ajan lääketiede ei ymmärtänyt reumakuumeen mekanismia ja luonnetta – se tapahtui vasta 1940-luvulla – eikä mahtanut angiinalle mitään. Angiina sekoitettiin usein kurkkumätään tai mononukleoosiin: nämä kaikki aiheuttivat kurkun kipeyttä ja turpoamista ja nielurisojen päälle kertyvää valkoista tai harmaata katetta. Kurkkumädän ehkäisy hoituu onneksi nykyään rokotteella: se on varsin vaarallinen sairaus. Kaikista taudeista emme ole kuitenkaan päässeet eroon. Mononukleoosin aiheuttaa Epstein-Barrin virus, eikä siihen ole lääkettä. Tulirokkoonkaan ei ole rokotetta.

Angiinalle tyypillisiä valkoisia pilkkuja nielurisoissa.

Reumakuume iskee niveliin, mutta joskus myös sydämeen ja munuaisiin, jolloin se voi johtaa kuolemaan. Björk välttää sydämen komplikaatiot, mutta hänellä on muita reumakuumeen oireita, eli korkea kuume, ihottumaa, lihaskouristuksia ja ankaria nivelkipuja. Sairaalassa häntä lääkitään aspiriinilla eli asetyylisalisyylihapolla, joka on vanhimpia teollisia kipulääkkeitä, ja kiniinillä, joka oli paitsi malarialääke myös lihasrelaksantti, joka helpotti kouristuksia. Hän saa myös morfiinia, joka 1900-luvun alussa oli yleinen kipulääke. Sillä, samoin kuin oopiumilla ja heroiinilla ryyditettyjä lääkevalmisteita löytyi kotiapteekeistakin, ja sen aiheuttamaan riippuvuuteen suhtauduttiin kevyesti. Ajateltiin, että vain luonteeltaan heikot jäävät koukkuun. Björk on tämän ajattelutavan uhri.

Mainos kertoo, että morfiini on helppo ja turvallinen kipulääke.

Reumakuumeesta toivuttuaan Björk sairastuu espanjantautiin, joutuu takaisin sairaalaan ja saa lisää morfiinia. Koska hän on niin heikossa kunnossa, hän saa taistella selvitäkseen hengissä. Björk-kirjojen ystävien onneksi hän paranee eikä tämän jälkeen sairastu vakavasti. Maailmansodan aikana tosiaankin esiintyi paljon muitakin sairauksia kuin espanjantautia. Sodan aiheuttamat tuhot, puute, nälkä ja huono hygienia, ihmisten lisääntynyt liikkuminen, sotilaiden tiivis yhdessäolo ja kurjat olosuhteet sotakentällä takasivat bakteereille ja viruksille mukavat oltavat.

Kun olot tasaantuivat ja vauraus kasvoi, sairastaminen väheni. Merkittävintä oli kuitenkin lääketieteen kehitys, ennen kaikkea penisilliinin keksiminen vuonna 1928. Sitä seurasivat muut antibiootit. Ne ovat mahtava ase useimpia bakteereja ja myrkkyjä tuottavia eliöitä vastaan. Ainoa ongelma on liikakäyttö, jolloin bakteereista voi tulla resistantteja.

Alexander Fleming (1881-1955), penisilliinin kehittäjä.

Kuten koronan kohdattuamme tiedämme, virukset ovat edelleen keskuudessamme, ja aika ajoin niiden joukosta nousee esille jokin, joka voi olla hyvin tappava kuten Ebola. Useimmista virustaudeista, kuten tavallisesta nuhakuumeesta, selviämme vain oman vastustuskykymme voimin, ja paras tapa pitää ne loitolla on pestä käsiä ja pysyä hyvässä kunnossa. Viruksia piileksii koko ajan ihmisen elimistössä, ja niiden läsnäolon huomaa vasta, jos ne aktivoituvat ja muuttuvat vahingollisiksi. Virukset eivät ole samalla tavalla hyödyllisiä ja tarpeellisia meille kuin kehossamme elävät bakteerit, joista monet ovat tärkeitä etenkin suoliston toiminnalle. Lääketiede voi tosin valjastaa viruksen käymään bakteerin tai syöpäsolun kimppuun.

 

 

 

Akateeminen nainen aloittaa syksyn työt

 

Oppineet naiset pelaavat lautapeliä renessanssiajan Italiassa. Arcon linnan muraaleja.

Blogi ja sen pitäjä palaavat kesälomalta raikkaina ja virkistyneinä. Tosin luovan työn tekijä ei ole koskaan kaukana töistään. Kerään koko ajan ideoita muistiin ja kehittelen niitä, vaikka tiedän, että niiden toteuttamiseen tarvittaisiin huoneellinen, ellei peräti kerrostalon mitta ihmisiä. Kesällä olen punonut myös ensi toukokuussa ilmestyvän Björk-kirjan juonta, kirjoittanut romaania, joka tupsahtaa painosta jo helmikuussa, ja puuhaillut pienempien kirjoitustöiden parissa.

 

 

Näistä pienemmistä töistä ensimmäisenä näytille tulee Helsingin yliopistomuseon historiallinen kuvaelma, jota olen talven mittaan kehrännyt kokoon työnimellä Äidistä tyttäreen. Se kertoo kolmessa näytöksessä, miten naisten opiskelu on muuttunut Helsingin yliopistossa 1800-luvun lopulta 1950-luvulle. Aatteet, asenteet ja faktat tulevat eläviksi, kun kolmen peräkkäisen sukupolven tyttäret lähtevät akateemiselle opintielle perinteiden, lakien, haaveiden ja pelkojen ristitulessa.

 

Sanna-Mari Niemi ja Krista Putkonen-Örn 1900-luvun alun kostyymeissa.

Dialogisarjan aloittavat kotiäiti Ada ja hänen tyttärensä Aino, josta on tullut suvun ensimmäinen naisylioppilas vuonna 1901. Tuolloin esteet naisen opintojen tiellä olivat yhä korkeat. Sitten Aino kohtaa tyttärensä Annin ylioppilaana, ja eletään 1920-luvun puoliväliä. Viimeisessä näytöksessä moderni aika tekee 1950-luvulla läpimurtoa myös pukeutumisen kautta, kun Annin tytär Aila puhuu omista haaveistaan ja koettaa nostaa äitinsä itsetuntoa.

 

Tytär haastaa äidin kertomalla, että aikoo yliopistoon. Harjoituskuva.

Miten vallata akateemiset linnakkeet, joita ovat hallinneet vain miehet? Kysymys on pitkään ollut tosiaankin vallasta: tiedon haltijoilla on valtaa ja auktoriteettia, joten sen tavoittelua on pidetty naisille sekä sopimattomana että luonnottomana. Vanhanmallisessa perheessä isä tiesi kaiken ja määräsi kaikesta, myös tyttären opiskelusta. Naisen ei sopinut tietojaan esitellä, ne rasittivat hänen pikku aivojaan ja johdattivat niitä kauemmas hänen todellisesta tehtävästään, eli kodin ja perheen hoidosta. Toisena punaisena lankana kuvaelmassa kulkeekin perheen ja uran yhteen sovittaminen, josta nouseva syyllisyys hidastaa naisten tekemisiä ja asettaa heille rajoja kuin näkymätön kahle.

 

1920-luvun nuori nainen tähtää korkealle. Harjoituskuva.

Kevään mittaan olen kehitellyt ja hionut dialogisarjan käsikirjoitusta yhdessä museon näyttelypäällikko Pia Vuorikosken ja äitiä ja tytärtä näyttelevien Krista Putkonen-Örnin ja Sanna-Mari Niemen kanssa. Krista, joka on ammatiltaan näyttelijä, on myös ohjannut näytelmän, ja Sanna-Mari hyödyntää roolissa tekeillä olevaa väitöskirjaansa, joka käsittelee draaman soveltamista museopedagogiikassa.

 

Krista Putkonen-Örn ja Sanna-Mari Niemi pukuharjoituksissa. Kuva Timo Huvilinna / Helsingin yliopistomuseo.

Toissapäivänä olimme päässeet niin pitkälle, että harjoitukset voitiin pitää näyttämöpuvuissa, ja huomenna Taiteiden yön yhteydessä pidetään harjoitukset, jotka ovat yleisölle avoimet. Tervetuloa siis seuraamaan niitä torstaina 24.8. kello 17 Yliopistomuseoon, joka on Helsingin yliopiston Fabianinkadun puolelta sisään tullessa kolmannessa kerroksessa.

 

Sanna-Mari Niemi ja Krista Putkonen-Örn, 1920-luvun tytär ja äiti. Kuva Timo Huvilinna / Helsingin yliopistomuseo.

Myöhemmin syksyllä alkavat varsinaiset näytökset. Tässä linkissä on tietoa niistä ja myös näytelmän taustasta. HUOM! Varsinaiset näytökset alkavat klo 18. Itsekin kierrätän ajankohtaista infoa blogissani ja kirjailijasivullani Facebookissa. Kannattaa näytöksen yhteydessä ja muutenkin tutustua Yliopistomuseon pysyvään näyttelyyn Ajattelun voimaa. Se kertoo tarinaa paitsi Helsingin yliopistosta, myös sivistyksen ja koulutuksen historiasta. Näille peruskiville on rakennettu satavuotias Suomemme.