Masennuksen monet kasvot

Albrecht Dürer, Melankolia

Blogini on ollut pitkään tauolla.

Minulle on sanottu, että blogia pitäisi päivittää säännöllisesti, vähintään kerran viikossa, jotta se saisi seuraajia. Eli ei saisi syntyä tällaista kahdeksan kuukauden mittaista hiljaisuutta.

Sitä ennenkin blogimerkinnät harvenivat. Ei hyvä. Ei lainkaan hyvä.

Mutta elämä ei toimi kuten some.

Minun kuten monen muunkin taakkana on taipumus masennukseen. Kärsin siitä jo 7-vuotiaana. Lapsuudessa koettu masennus kroonistuu helposti. Siihen altistavat myös traumatisoivat kokemukset. Pahin masennusjaksoni oli kaksikymppisenä. Sittemmin olen tullut paremmin toimeen ”mustan koiran” kanssa. Masennuksesta on vaikea parantua, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Sitä voi oppia ennakoimaan, ryhtymään ajoissa vastatoimenpiteisiin.

Masennusta ei useinkaan näe päältä. Masentunut voi olla täysin toimintakykyinen ja vaikuttaa myönteiseltä ja iloiselta. Kun tiedän tämän, en ole erityisen innokas tekemään päätelmiä toisten onnellisuudesta. Koskaan ei voi olla varma siitä, mitä on kuoren sisällä tai someläsnäolon takana, ellei tunne toista erittäin hyvin.

Tietyt ajanjaksot ja historian hetket aiheuttavat laajemmissa ihmisjoukoissa masennusta. 1920-luvun alku oli masennuksen aikaa. Takana oli pitkä ja raskas sotiminen ja espanjantauti, joka surmasi miljoonittain ihmisiä. Puhutaan iloisesta 20-luvusta, mutta ilonpito ja juhlinta oli usein tapa paeta todellisuutta.

Pelkoa ja surua ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa.

Veli veljeä vastassa Suomessa.

Pahinta oli, ettei masennusta saanut näyttää. Sodan alussa lääkärit tunnistivat ”kranaattikauhun” (shell shock), joka oli modernin sodankäynnin välitön seuraus. Melko pian kuitenkin sotasensuuri kielsi ilmiön olemassaolon, ja sitä alettiin pitää pelkkänä heikon moraalin osoituksena.

Kranaattikauhun oireita: lasittunut katse, tärinä, käsien ja jalkojen kylmyys ja aistien turtumus.

Vielä vähemmän tiedettiin siitä järkyttävien kokemusten jälkivaikutuksesta, jota nimitetään posttraumaattiseksi oireyhtymäksi (PTSD). Kuitenkin sisällissodan jälkeisessä Suomessa lainkäyttäjät olivat kyllin viisaita nähdäkseen, mikä oli sodan kokeneiden miesten järjettömien väkivaltatekojen takana. Rikoksentekijöitä, jotka humalatilan seurauksena olivat palanneet mielessään sotatantereelle, kohdeltiin oikeudessa lempeästi. Toisin oli jatkosodan jälkeen 1940-luvulla. Silloin jälleenrakennus vaati kaikki voimat eikä tappiota ja menetyksiä tahdottu muistella. Traumat eivät saaneet julkista tunnustusta. Vaikeneminen maksettiin yksityisinä tragedioina.

Olen vaiteliaiden jälleenrakentajien lapsi.

Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että olen tehnyt rikosromaanieni päähenkilöstä miehen, joka kantaa sisällään traumoja ja kärsii masennuksesta. Karl Axel Björk on monella tavalla rikkinäinen ihminen. Hänen lapsuutensa ei ole ollut onnellinen. Hän on menettänyt isoveljensä sisällissodassa ja hän on vihaväleissä isänsä kanssa. Hän on kokenut eurooppalaisen suursodan vaikutukset Englannissa, jossa veteraanit ovat palanneet rintamalta todetakseen olevansa kiusallinen ilmiö, ja Saksassa, jossa sodan häviöstä tunnettu häpeä on purkautunut väkivaltaisuuksina. Björk on sairastunut vakavasti ja jäänyt morfiinilääkityksen seurauksena huumekoukkuun.

Edvard Munch, Huuto. Taide heijasti ajan tuntoja.

Palattuaan Berliiniin vuoden 1922 alussa Björk kohtaa köyhyyden ja kurjuuden siittämän rikollisuuden kauheimmat muodot, jotka runtelevat hänen mieltään lisää. Koko kevään 1922 hän potee syvää, hiljaista masennusta. Hän kärsii synkkämielisyydestä ja painajaisista ja hänen on vaikea iloita mistään. Kuitenkaan hän ei mene lääkäriin eikä edes uskoudu kenellekään.

Goyan etsaus: Järjen uni tuottaa hirviöitä.

Ympäröivä maailmantilanne ruokkii Björkin ahdistusta. Hänen esimiehensä, sisäministeri Heikki Ritavuori, kuolee poliittisen salamurhan uhrina helmikuussa 1922. Björkillä on vahva aavistus siitä, ketkä ovat murhan takana, mutta häntä kielletään tutkimasta tapausta. Kesällä 1922 hän seuraa huolissaan tapahtumia Euroopassa. Inflaatio on aloittanut Saksassa päätähuimaavan laukan ja koettelee Weimarin tasavallan vakautta. Italiassa on myös poliittinen kriisi, jota Benito Mussolini ja hänen mustapaitansa käyttävät hyväkseen.

Mussolini marssii kannattajineen Roomaan loppuvuodesta 1922 ja ottaa vallan haltuunsa.

Seuraavana vuonna Saksassa tapahtuu ”olutkellarivallankaappaus”, joka tuo Adolf Hitlerin ensi kertaa politiikan näyttämölle.

”Olutkellarivallankaappauksen” puuhamiehet.

Vallankaappaus epäonnistui, mutta sen taustavoimat eivät hävinneet minnekään, vaan vahvistuivat koko ajan.

Hitler oli liittynyt 1921 Saksan Työväenpuolueeseen (Deutsche Arbeiterpartei, DAP). Hän nousi lähes saman tien sen johtoon ja alkoi muokata sitä mieleisekseen. Samana vuonna perustettiin virallisesti puolueen aktivistisiipi SA (Sturmabteilung), jonka Mussolinin joukkoja jäljittelevät ”ruskeapaidat” alkoivat terrorin keinoin edistää puolueen asiaa. Terrori oli tosin Saksassa tullut jo tutuksi ”vapaajoukkojen” (Freikorps) myötä, joita Weimarin tasavalta oli käyttänyt sosialistisen vallankumousyrityksen tukahduttamiseen.

Ennen pitkää Saksan Työväenpuolueesta tulisi Saksan Kansallissosialistinen Puolue (Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei, NSDAP) ja SA:sta SS (Schutzstaffel). Nämä tuskin esittelyä kaipaavat.

Sturmabteilung marssilla.

Björkin pelokkaat aavistukset eivät ole siis turhia: Euroopassa kylvetään uuden sodan siemeniä, vaikka edellisestäkään ei ole toivuttu.

Björkin keino lievittää masennusta on antaa ajatuksilleen askarreltavaa. Hän lukee paljon, mutta tärkeää on myös rikosten ratkaiseminen. Etsiväntyöllä on kuitenkin varjopuolensa. Vaikka Björk ei enää kohtaa yhtä kauheita rikoksia kuin Berliinissä, hän ei voi olla säälimättä uhreja ja heidän läheisiään. Hän kokee vaarallisia tilanteita ja häntä uhkaillaan. Ahdistus, masennus ja painajaiset palaavat.

Heinä- ja elokuun vaihteessa Björk saa eteensä rikossarjan, joka lisäksi koskettaa häntä läheltä. Onko hänen pikkuveljensä osallinen kolmen ihmisen murhaan?

Vapauden vahdit, Björk no. 9, ilmestyy lähiaikoina.

Niin kuin edellä mainitsin, Björkin masennus on myös minun masennukseni. Sen syntymekanismitkin ovat samannäköiset. Lapsuuden ahdistavuus, yksinäisyys, addiktiot. En ole ollut koukussa morfiiniin, mutta olen kärsinyt syömishäiriöistä, joihin liittyy obsessioita ja addiktiivista käytöstä. Korona-aika on ollut monella tavalla erittäin koettelevaa. Eristyminen ja sulut ovat karsineet elämästä elämykset ja ihmisten läheisyyden. Samaan aikaan olen usean taidejärjestön luottamushenkilönä joutunut paiskimaan töitä järjestörintamalla uupumukseen asti. Julma sattumakin on puuttunut peliin. Tuntuu, että kriisi seuraa toistaan. Tänä keväänä olin erityisen rasittunut. Töitä oli valtavasti ja ne kasaantuivat. Ukrainan sota alkoi helmikuussa. Sairastuin maaliskuun lopulla koronaan: se oli yllättävän rankka ja aiheutti peruskunnon laskun ja pitkän väsymyksen. Hampaistossani on pitänyt ja pitää vielä tänä kesänä ja tulevana syksynä tehdä useita leikkauksia. Jostakin syystä hammasoperaatiot masentavat minua erityisen paljon.

Masennus on koko ajan hiipinyt kantapäilläni. Raahaudun sitä pakoon. Jos se saa minut kiinni, se lamaannuttaa minut kokonaan.

Toistaiseksi se on jäänyt kulman taakse. Mutta se hidastaa minua. Se häiritsee unia ja aiheuttaa lihaksistoon jännitystiloja. Se vaikeuttaa kirjoittamista. Toisinaan en pysty lainkaan kirjoittamaan. Näin vaikeaa ajanjaksoa ei ole ollut pitkiin aikoihin.

Van Goghin maalaus.

Masennuksen takia blogissa on ollut hiljaista.

Toivon, että parempaa on luvassa.

Uuden Björkin käsikirjoitus sentään valmistui huhtikuussa lukijoiden iloksi. Se tuottaa minullekin iloa.

1920-luku Tampereella

Museo Milavida.

Torstaina 9.9. kävin Tampereella puhumassa Björk-kirjojeni 1920-luvusta Museo Milavidassa, jossa on ollut helmikuun lopusta saakka näyttely ”Paluu 1920-luvulle”. Näyttely on auki aina 13.3. 2022 asti. Nähtävänä on asuja ja asusteita, tavaroita ja kirjallista materiaalia sekä elokuvia 1920-luvun maailmasta. Esillä on kaunis ja turhamainen, hilpeä ja juhliva, urheileva ja aurinkoa ottava, tanssimista ja eläviä kuvia rakastava vuosikymmen.

Esitelmän jälkeen sain katsoa läpi näyttelyn yksityisopastuksen kera. Sunnuntaisin on yleisölle opastus. Yötä vietin tyylikkäässä hotelli Tammerissa, jotta sadan vuoden takainen tunnelma olisi säilynyt. Aion palata Tampereelle uudelleen joulukuussa, kun museossa on joulukoristelu.

Ihana beigenvärinen puku ja punaiset kengät.

Sisään astuessa näkyviin tulee suurennos 1920-luvun Pariisin huvielämää kuvaamasta postikortista. Halussa juhlia, tanssia, seurustella, näyttää kauniilta ja juoda alkoholia oli mukana vimmaista pyrkimystä unohtaa menneen suursodan kauheus ja hävitys. Juuri Pariisissa sorvattiin käsite ”Menetetty sukupolvi”, joka usein yhdistetään kieltolain aikaiseen Amerikkaan ja F. Scott Fitzgeraldin romaaniin The Great Gatsby. Fitzgerald sai vaikutteensa kuitenkin 1920-luvun Euroopasta.

Pukuja ja hattuja.

Näissä tamineissa kelpaisi lähteä juhliin tanssimaan foxtrottia!

1920-luvun naisten leningeille oli tyypillistä laatikkomainen leikkaus ja runsas applikointi ja kirjonta langoilla tai lasi-tai metallihelmillä. Kankaat olivat yleensä yksivärisiä, mutta koristelu oli sitäkin runsaampaa. Väreistä musta, kulta, kermanvaalea ja jalokivensävyinen vihreä ja sininen olivat suosittuja.

1920-luvun kengissä oli puolikorkeat korot.

Gramofonit olivat kalliita ja ne yleistyivät Suomessa vasta 1920-luvun lopussa.

Museossa sai katsella videota, jolla luodaan 1920-luvun meikki: vihreä tai sininen luomiväri ja voimakas rajaus silmissä, ohuet kaartuvat kulmakarvat ja vahvan punainen suppusuu.

Monissa puvuissa leikkaus jäljittelee antiikin vaatteita. Korsetit oli korvannut kevyt alushame. Taustalla Hämeensilta 1920-luvulla.

Kellohattuja pidettiin päivällä, iltapuvun kanssa turbaani oli sopiva päähine.

Sinivihreä egyptiläistyylinen leninki oli mielestäni näyttelyn kaunein. Egypti tuli muotiin, kun Tutankhamonin hauta löytyi 1922.

Näyttelyssä saattoi katsella palasia 1920-luvun mykkäfilmeistä. Tässä pyörii Erkki Karun hupaisa komedia Runoilija muuttaa. 1920-luvun elokuvat saattoivat olla melko uskallettuja ja sensuelleja. Moraali kiristyi kuitenkin seuraavalla vuosikymmenellä. Samaan aikaan helmat ja hiukset pitenivät jälleen ja tanssit muuttuivat hillitymmiksi.

Näyttelyluettelon kansi. Siinä on kuvattuna Pariisista tuotu yöpukupussi, joka on koristettu höyhenillä ja salonki- eli budoaarinuken kasvoilla.

Katalogin kuvitusta.

Seinälle oli koottu elokuvamainoksia ajan lehdistä. Uutuudet tulivat Suomeen nopeasti, ja elokuvateattereita oli suurissa kaupungeissa paljon.

Näyttelyn materiaali on koottu Vapriikista ja muista Tampereen historiallisista museoista ja Haiharan museosäätiön kokoelmista. Monet puvut ja esineet ovat suomalaisten tuomisia ja ostoksia ”suoraan Pariisista”, mikä antaa kokonaisuudelle erityisen viehättävän leiman.

Näyttely on asiantuntevasti koottu, kaunis, runsas ja antoisa. Näyttelyluettelon on laatinut tutkija Katri Pyysalo. Kaikki 1920-luvun ystävät, tulkaa ihmeessä katsomaan tämä ihana näyttely! Milavida on vajaan vartin kävelyn päässä keskustasta kauniin puiston keskellä. Samalla voi tutustua huvilassa asuneen Nottbeckin suvun kosmopoliittiseen ja traagiseen elämään.

Juhannusyön painajainen

Uusi Björk, Juhannusyön painajainen, ilmestyy muutaman päivän päästä. Tein siitä mainosvideon, jonka julkaisin Facebookissa. Julkaisen sen myös blogissa, jotta se ei katoa netin syövereihin.

Minusta on hauska tehdä lyhyitä videoita. Jatkossa niitä syntyy ehkä muutenkin kuin vain uusien kirjojen trailereiksi. Saa nähdä!

Kuka heistä?

Kahdeksas osa Björk-sarjaa etenee hyvää vauhtia kohti kirjapainoa. Jos kaikki sujuu kuten on suunniteltu, Juhannusyön painajainen on lukijoilla kesäkuun alussa. Tällä kertaa romaanin vuodenaika osuu kohdalleen ilmestymishetken kanssa: sen tapahtumat alkavat juhannusviikolla 1922, mystiset kuolemat ajoittuvat juhannusyöhön ja Björk pääsee tutkimaan niitä juhannuspäivänä 24.6. Kirjan lopussa ollaan vielä kesäkuun viimeisen päivän puolella.

Sarjani perusasetelman valitsin jo ensimmäisessä osassa. Se luo rikoksille ja niiden tutkinnalle määrätyt rajat.

Rikostutkijani Karl Axel Björk on amatöörisalapoliisi, joka toimii poliisin kanssa yhteistyössä. Tutkinnassa korostuu aivotyö, jossa etsitään motiiveja, tilaisuutta ja alibeja ja punnitaan todisteiden merkitystä. Tutkinnan tekninen puoli on sivussa, koska nykyajan hienouksia, kuten supervahvoja mikroskooppeja tai dna-analyysia ei ollut poliisin käytössä. Tosin nykyäänkin panostetaan aivotyöhön ja profilointiin, eikä dna-analyysiin luoteta yhtä paljon kuin ennen, koska siihen sisältyy näytteenotossa ja analyysissa erilaisia virheen mahdollisuuksia.

Koska rikoksetkin ovat Björk-sarjassa ajalleen tyypillisiä, tyylilajiksi on vakiintunut melko perinteinen salapoliisitarina, jossa todisteiden ja epäilyjen avulla edetään kohti rikoksen ratkaisua. Action ei ole etualalla eivätkä rikokset ole ylen raakoja. Poikkeuksen tähän tein romaanissa Tiergartenin teurastaja, jossa jahdataan sarjamurhaajaa Berliinissä. Se onkin sarjan synkein osa. Mutta Björkin palauttua kotimaahan rikostutkintakin palasi tuttuun kuka-sen-teki (whodunnit) -kaavaan.

Juhannusyön painajaisen päätin rakentaa perinnetietoisesti ”suljetun piirin” (closed circle of suspects) mallin mukaan. Sitä ei pidä sekoittaa ”suljetun huoneen” malliin: siinä rikos näyttää mahdottomalta, koska rikospaikalla on vain uhri ja se on ollut muilta lukittu. Suljetussa piirissä epäiltyjä on valmiiksi rajattu määrä. Mallin tunnetuin käyttäjä on Agatha Christie. Hänen kirjallinen läpimurtonsa Stylesin tapaus (The Mysterious Affair at Styles, 1920), joka esitteli salapoliisi Hercule Poirotin (ja myös Arthur Hastingsin ja tarkastaja Jappin), on ”kartanomysteeriksi” (the country house mystery) sittemmin nimetyn lajityypin perusteos. Rikos tapahtuu maalaiskartanossa, jossa tapahtuma-aikana oleskelleista sukulaisista, ystävistä ja palkollisista syntyy automaattisesti epäiltyjen joukko.

Christie käytti samaa asetelmaa myöhemmin useaan kertaan. Muiden käsissä kartanomysteeri on siksi näyttänyt usein valjulta Christie-jäljitelmältä. Kunnianhimoiset tekijät ovatkin muuntaneet formaattia uudenlaiseksi eri tavoin. Robert Altmanin elokuva Gosford Park (2001), jonka käsikirjoitti sittemmin Downton Abbeyn myötä kuuluisuuteen noussut Julian Fellowes, nosti etualalle englantilaisen yhteiskunnan luokkaerot ja niiden raakuuden. Rian Johsonin Veitset esiin (Knives out, 2019) ilkamoi taitavasti lajityypin ulottuvuuksilla.

Gosford Park (2001)

Knives Out (2019)

Suljettu epäiltyjen piiri voi syntyä myös junassa, laivalla tai saarella. Christie hyödynsi näistä jokaista. Idän pikajunan arvoitus (Murder at the Orient Express, 1934) on varmasti juna-varianteista kuuluisin. Hercule Poirot törmää harvinaisen ristiriitaiseen murhatapaukseen, jonka ratkaisu piileekin juuri ristiriidoissa. Mukana on myös Christielle tyypillisesti henkilöitä, jotka esiintyvät valeasussa tai väärällä nimellä.

Idän pikajunan arvoitus, 1974. Ohjaaja Sidney Lumet. Poirotin roolissa Albert Finney.

Lumetin elokuva on hyvin tyylikäs.

ITV:n Poirot-sarjan versio (2010) on lisännyt romaaniin ison annoksen uskonnollista ahdistusta ja syyllisyydentuntoa.

Uusimmassa versiossa vuodelta 2017 Poirot´n roolissa on Kenneth Branagh, joka on myös ohjannut elokuvan.

Rikos tapahtuu laivalla lähes yhtä kuuluisassa romaanissa Kuolema Niilillä (Death on the Nile, 1937). Jälleen mukana on muita Christielle ominaisia elementtejä, kuten rikoksentekijä, joka suuntaa epäilyt itseensä, mutta hankkii vesitiiviin alibin, ja ”valerikos”, jonka tarkoitus on myös johtaa tutkintaa harhaan.

Elokuvaversiossa vuodelta 1978 pääosassa on Peter Ustinov.

Tämäkin elokuva satsaa pukuihin ja lavastukseen. Tosin naisten iltapuvut ovat tapahtuma-aikaan nähden liian paljastavia.

Saarta Christie käytti erikoisella tavalla romaanissa Eikä yksikään pelastunut (And Then There Were None, 1939). Siinä saarelle tulleet murhataan yksi kerrallaan, ja epäiltyjen joukon vähetessä tunnelma kiristyy. Rikoksen ratkaisu on nerokas, mutta ei kovin uskottava.

Vuonna 2015 romaanista tehtiin kolmiosainen televisiosarja.

Tavanomaisempi saari-juoni on romaanissa Varjossa auringon alla (Evil under the Sun, 1941). Saarella lomailevat ovat kaikki epäilyttäviä, mutta syyllinen on tietenkin se, jota vähiten epäillään. Rikollinen on Christien tapaan turvautunut ovelaan hämäykseen, joka sotkee käsitystä siitä, miten rikos on tapahtunut.

Vuoden 1982 elokuvaversio sai nimen Rikos auringon alla. Hercule Poirot´n roolissa oli jälleen Peter Ustinov.

Juhannusyön painajaiseen valitsin suljettu piiri -teemasta saari-muunnelman, jota käsittelin kuten Christie Varjoja auringon alla -romaanissa. Juhannuksena huvilalle Helsingin itäisen saariston saareen kokoontuu joukko varakkaita helsinkiläisnuoria, jotka pitävät riehakkaat juhlat. Aamulla löytyy kaksi ruumista. Jokainen saarella ollut on epäilty, jokaisella on ollut tilaisuus tehdä rikos.

Käytin romaanissa myös joitain muita Christien mysteereille tyypillisiä piirteitä, joista voi lukea tarkemmin esim. tästä ja tästä. Näitä ovat mm. suuri epäiltyjen määrä, joka tekee tutkinnasta mutkikkaan. Samoin lukijaa hämmennetään esittelemällä runsaasti yksityiskohtia ja rinnakkain kulkevia tapahtumaketjuja sekä käyttämällä paljon dialogia. Koska useimmat epäillyistä lisäksi salaavat jotakin, kukin omista syistään, Björk joutuu etsimään totuutta sotkuisesta vyyhdestä kuin neulaa heinäsuovasta.

Tarjolla on siis kesäluettavaksi perinteinen rikosmysteeri!

Sidney Pagetin kuvitusta Sir Arthur Conan Doylen tarinaan Sir Eustacen kuolema (The Adventure of the Abbey Grange, 1904).

Uusi Björk ja bloginpitäjän painajainen

Kuva Johanna Erjonsalo / Vantaan Sanomat

Aluksi minun pitää tunnustaa, että blogi on taas ollut liian kauan hiljaa. Nyt pitää olla enemmän äänessä. Osasyy velttoiluun on korona-aika: se on imenyt minusta mehut. Etäelämä ja yksinolo eivät ole tuoneet energiaa, vaan vieneet sitä. Kaikki ylimääräinen on jäänyt ja niiden joukossa blogi – vaikka olisin halunnut olla lukijoilleni enemmän läsnä. Despicable Me! Onneksi olen sentään pysynyt kiinni Björkin maailmassa. Uusi Björk on tekeillä ja ilmestyy samaan aikaan kuin muutkin, eli kesäkuun alussa 2021.

Toinen tunnustus: en hallitse hyvin bloginpidon teknistä puolta. Kun perustin blogin, tarvitsin siihen valtavasti apua. En ole vieläkään selvillä siitä, mistä kaikki toiminnot löytyvät, ja kun yritän lisätä sivupalkkiin vasta ilmestyneen Björk-kirjan linkkeineen, se vie minulta yli tunnin työtä, koska teen niin monta väärää yritystä. Hämäävää on ollut se, että wordpress on päivittänyt usein ulkoasuaan ja ominaisuuksiaan. Nyt ulkoasu on sellainen, että minun oli vaikea paikantaa MEDIA-komentoa, jolla voisin lisätä kuvia tekstiini… löytyihän se lopulta, mutta se toimii eri lailla kuin aiempi. Miksi meitä ei-teknisiä ihmisiä piinataan jatkuvilla teknisillä uudistuksilla, joilla emme oikeastaan tee mitään?

Hämmentäviä teknisiä yksityiskohtia…

Kauhein on vielä paljastamatta: vasta tänään, kun etsin aivan toista toimintoa, löysin sarakkeen PALAUTE. Ja sehän oli täynnä viestejä, joita en ollut älynnyt lukea. Sitä kautta minua oli mm. pyydetty mukaan Elämäni biisi -ohjelmaan. Revin hiuksiani, kun noin fantastinen tarjous oli mennyt täysin ohi! En varmaan saa ikinä uutta tilaisuutta. Se on minulle oikein, kun olen ollut niin tyhmä. Osalle palautteenantajista voin vastata nyt, että kiitos, kiitos, kiitos siitä, että kirjani ovat teille tärkeitä, ja uusi Björk on tosiaankin tulossa (ks. edellä).

Palautteessa mainittiin myös jatkokertomus Tuhkimo ei syntynyt saunassa, joka ilmestyi kuudessa osassa Anna-lehdessä vuoden alussa. Siihen ihastuneille voin luvata, että Katri Wikanderin tarina sisältyy useamman kirjan sarjaan, jota olen suunnitellut. Eli hänestäkin kuullaan vielä tulevaisuudessa!

Kuva Tinka Lindroth / Anna / Otavamedia

Koska olen niin monella tavalla lyönyt laimin uskollisia lukijoitani, tahdon raottaa hiukan salaisuuden verhoa uuden Björk-romaanin edestä. Se on järjestyksessä kahdeksas. Eletään alkukesää 1922, ja edellisen romaanin lukeneet tietävät, että Björk on astunut elämässään erään tärkeän askeleen. Se ei kuitenkaan estä häntä uppoamasta jälleen uuden rikostapauksen tutkimiseen. Tällä kertaa mysteeri sijoittuu Helsingin itäiseen saaristoon, joka 1920-luvulla kuului vielä Helsingin maalaiskuntaan. Monille saarista oli noussut varakkaiden helsinkiläisten kesähuviloita. Tärkeä lähde tuon alueen huvilaelämään on Jan Strangin Saaristounelmia Helsingissä.

Romaanissa joukko helsinkiläisiä nuoria viettää juhannusta kuvitteellisella Gråholmin saarella itäsaaristossa. Hilpeää ja kosteaa iltaa ja yötä seuraa aamulla kolkko yllätys: kaksi juhlijoista löytyy kuolleina. Selvitellessään tapahtumien kulkua Björk saa huomata, että keskinäiset ihastumiset, petokset, harhakuvitelmat ja mustasukkaisuus ovat yhdessä vietetyn yön kuluessa solmiutuneet verkoksi, jonka keskeltä on lähes mahdoton löytää oikeaa syyllistä.

Voisi sanoa, että Björk numero kahdeksan on 1920-luvun Temptation Island!