Seitsemän vuotta Björkin seurassa

Björk asuu Nikolainkatu 15:ssa pikku vuokrahuoneistossa — mutta asuuko kohta enää, kun hänen elämänsä on muuttunut monelta osin? Nykyään kadun nimi on Snellmaninkatu.

Ensimmäinen Björk-kirja, Yön sydän on jäätä, ilmestyi toukokuussa 2014. En silloin vielä kovin hyvin tuntenut päähenkilöäni, enkä voi sanoa, että tuntisin hänet täydellisesti nytkään, kun kirjoitan seitsemättä romaania hänestä. Hän on mutkikas mies ja löydän joka kirjan kohdalla hänestä jotakin uutta. Hän on vanhentunut runsaan vuoden sinä aikana, jolloin olen hänestä kirjoittanut, ja hänen elämänsä on varsinkin viime aikoina kokenut suuria muutoksia.

Eniten Björkiin on mielessäni vaikuttanut aika, jona hän elää, eli 1920-luvun alku. Tahdoin löytää hänelle persoonan, joka seisoo vanhan ja uuden välissä. Hän on meidän mielestämme vanhanaikainen, mutta omassa ajassaan uudenaikainen. Björkiin vaikuttavat myös henkilöt, joita olen koonnut hänen ympärilleen, ja rikokset, joita hän on ratkaissut. Hän ei ole enää aivan sama mies kuin ensimmäisessä kirjassa.

1920-luku. Kaunista elämää ja iloista musiikkia…

… ja väkivaltaa ja murhia. Mustasukkaisuusmurha 1920-luvulla (kuva Rikosmuseo)

Yllättävän paljon kuvaani kirjojen henkilöistä muokkasi viime kevään ja kesän aikana harjoitettu ja esitetty musikaali Iloisten sielujen hotelli. Minun piti tosissani pohtia, millaisia päähenkilöt pohjimmiltaan ovat. Ja vaikka heitä musikaalin muotokielen vuoksi piti muunnella, tuntui, että näin heissä uusia piirteitä, mikä sitten heijastui samaan aikaan ilmestyneeseen romaaniin Kirkkopuiston rakastavaiset. Seuraava Björk-kirja syntyy myös eräiltä osin musikaalin hengessä.

Musikaalin juliste. Ensi viikolla on vuorossa nostalginen hetki, kun postaan blogiin täyden setin videoita, jotka tein musiikaalin synnystä.

Minulta on joskus kysytty, kuinka pitkään Björkin tarina jatkuu — kirjoina ja vuosina. En ole toistaiseksi kyllästynyt häneen, etenkin kun olen tehnyt muutakin kuin kirjoittanut hänestä. Sekä 1920-luku että Björkin elämä on vielä alkuvaiheissaan. Minusta tuntuu, että kummastakin löytyy vielä paljon mielenkiintoista kerrottavaa.

Kuva sukualbumista.

 

Björk tutkii jälleen!

 

Björk ja Valkama (Joel Mäkinen ja Miro Apostolakis). Näyttämökuvat ovat Iloisten sielujen hotellin kenraaliharjoituksesta viime keväältä.

Björk-sarja on edennyt seitsemänteen osaansa, joka ilmestyy ensi kesänä. Romaanien sisäisessä ajassa on edetty maaliskuusta 1921 vuoden 1922 huhtikuun alkuun. Reaaliaikaa ensimmäisen romaanin ilmestymisestä vuonna 2014 on kulunut kuusi ja puoli vuotta.

Tein jo ensimmäistä romaania kirjoittaessani päätöksen, että työnnän tapahtuma-aikaa harkitun hitaasti eteenpäin. Näin pääsen tarkastelemaan historiallista ajankohtaa huolellisesti ja syventämään päähenkilön ja muiden henkilöiden kuvausta kyllin paljon. Voin näyttää Karl Axel Björkin elämän läheltä ja tuoda lukijan sisälle hänen ajatuksiinsa, tekoihinsa ja valintoihinsa. Tämä on toki riski, jos lukijat eivät kiinnostu päähenkilöstä tai pidä hänestä kyllin paljon. Mutta olen huomannut, että Björkillä on ystäviä, jotka odottavat uusia kirjoja innokkaasti.

Voin ennakkoon kertoa, että Björkin on romaanin aikana pakko tehdä isoja päätöksiä.  Hän on eri tavoin kiintynyt kolmeen naiseen. Nämä ovat hänen pikkuserkkunsa Lisbet, hänen ystävänsä Antonin pikkusisar Ida ja kaksoisvakooja Katja, jonka hän on tavannut Berliinissä uudelleen.

Philip Axelskiöld (Janne Marja-aho) ja Björk kilpailevat Lisbetin (Heljä Heikkinen) suosiosta.

Björk ja Ida (Minja Koski). Käynnissä on mielenosoitus naisten yliopistovirkojen puolesta.

Björk on myös huolissaan mielenterveydestään. Nykyajan kielellä sanottaisiin, että hän on traumatisoitunut. Hän on kohdannut rikoksia ja rikollisia, jotka ovat järkyttäneet häntä syvästi. Hänellä on ennestään muistissaan väkivallan aika kaaottisessa Berliinissä, ja hänen on vaikea vieroittaa itseään morfiinista, johon hän jäi sairaalassa koukkuun.

Björk on kohdannut arkkivihollisensa Vahanaaman (Janne Marja-aho), joka tietää hänen morfiiniriippuvuudestaan.

Vahanaama piikittää Björkiä.

Björk kuvittelee harhojen vallassa, että demonit riepottavat häntä…

… ja repivät sitten hänet kappaleiksi.

1920-luvulla tiedettiin toki, että ihmiseen vaikuttavat järkyttävät tapahtumat. Sanottiin, että yhdessä yössä jonkun hiukset saattoivat muuttua harmaiksi tai valkoisiksi.

Silti odotettiin, että varsinkin nuoret miehet ovat vankkoja ja lujahermoisia. Suomessa on kriisien jälkeen vaadittu ihmisiä kokoamaan itsensä ja reipastumaan. Näin on kävi sotien jälkeen 1940-luvulla ja näin kävi sitä ennen, kun oli koettu maailmansodan taantuma ja repivä sisällissota.

1920-luvun alussa elettiin siten kansallisestikin tukahdutetun trauman aikaa. Voittajat olivat uhittelevia, häviäjät katkeria: heikkous oli kielletty kummallakin puolen. Ei ollut varaa tai tilaa päästää nuorisoa sellaisen hermoherkkyyden, hysteerisen huvittelunhalun tai kyynisen elämänväsymyksen valtaan, joka leimasi sodan runteleman keskieurooppalaisen kulttuurin tilaa. Sen aika tulisi vasta vuosikymmenen lopussa, kun Mika Waltari julkaisee romaanin Suuri illusioni (josta tässä yksi nykylukijan arvio) ja Tulenkantajat kirjoittavat levottomasti sykkivästä modernista kaupunkielämästä.

 

 

Tulevassa romaanissa sivutaan ajan kiinnostusta henkimaailmaan ja spiritismiin. Sherlock Holmesin luoja, Sir Arthur Conan Doyle, harrasti innokkaasti okkultismia siitä huolimatta, että hänen kertomustensa päähenkilö oli ankaran looginen eikä uskonut yliluonnollisiin ilmiöihin.

Spiritistinen istunto. Still-kuva Fritz Langin elokuvasta Tohtori Mabuse – ihmispeto (1922).

1920-luku oli tanssin aikakausi. Nuoriso tahtoi huvitella, ja joka viikonloppu järjestettiin Helsingissä tansseja ravintoloissa tai ylioppilaiden tilaisuuksissa kieltolaista ja huviverosta huolimatta. Foxtrotin ohella Suomeen tuli uskaliaampi tanssi tango, joka koituu eräällä tavalla Björkin kohtaloksi.

Björk tangon pyörteissä.

Musiikki soi myös elokuvissa, salakapakoissa ja ilotaloissa. Koska gramofonit olivat toistaiseksi harvinaisia, muusikoilla oli runsaasti työtilauksia.

Vuonna 1922 syntyi USA:ssa afroamerikkalaisen tanssiperinteen pohjalta charleston, jonka nopea tahti ja jalkojen ja käsien villit liikkeet olivat jotakin aivan uutta: aiemmin oli tanssittu melko hitaasti ja hillitysti. Sen saapuminen kaukaiseen Suomeen kesti  melko kauan. Iloisten sielujen hotellin kohtaus, joka tapahtuu Ketunhännän salakapakassa, sisältää kuitenkin runsaasti charleston-tanssin muunnelmia.