Rafu rulettaa

Minun täytyy puhua hiukan miehestä, joka antoi Iloisten sielujen hotelli -musikaalille sen nimen. Rafael ”Rafu” Ramstedt (1888-1933) oli viihdetaiteilija, joka sävelsi, sanoitti ja esitti kupletteja. Hänen loistoaikaansa oli 1920-luvun loppupuoli ja 1930-luvun alku, mutta hän kuoli jo 44-vuotiaana ja jäi tuotteliaamman J. Alfred Tannerin varjoon.

Rafu Ramstedtista on hämmästyttävän vähän elämäkertatietoa. Hän syntyi Turun seudulla Raunistulassa perheeseen, jossa oli yksitoista lasta. Isä oli konemekaanikko laivalla ja usein poissa, mutta tarmokas äiti piti lapsista hyvää huolta ja tuki heidän lahjakkuuttaan. Niinpä Rafun vanhemmat veljet Gustaf John (1873-1950) ja Emanuel eli Manu (1881-1960) nousivat hekin merkkimiehiksi. G. J. Ramstedtista tuli tunnettu kielitieteilijä, tutkimusmatkailija ja diplomaatti, ja Manu Ramstedt toimi kansanedustajana 1925-1929.

Ramstedtin veljekset, vasemmalta Gustaf John, Manu, Rafu ja Armas.

Perhe oli kaksikielinen, ja Rafu käänsi sittemmin suomalaisia kuplettitekstejä ruotsiksi. Ennen musiikkiuraa hän toimi konepiirtäjänä ja suunnitteli laivoja. Anekdootti kertoo, että uran alussa suunniteltu laiva upposi ja siitä Rafu sai kimmokkeen vaihtaa alaa. Hän teki yhteistyötä Tannerin kanssa ja alkoi säveltää ja sanoittaa kupletteja, joita Tanner esitti, ja esittää puolestaan Tannerin sävellyksiä. Tannerin laulut tosin olivat enimmäkseen sovitelmia ajan tunnetuista sävelmistä, kun taas Rafu keksi melodiat omasta päästään.

J. Alfred Tanner (1884-1927)

Esiintyville viihdelaulajille oli paljon töitä etenkin Helsingissä, ja Rafu Ramstedt esiintyi useissa ajan tunnetuissa kahviloissa ja ravintoloissa molemmilla puolilla Pitkääsiltaa. Perheellä oli vasemmistosympatioita: Manun puolue oli Sosialistinen Työväen ja Pienviljelijöiden puolue, ja hänen elämänsä tuli Lapuan liikkeen nousun aikaan niin tukalaksi, että hän muutti pysyvästi Ruotsiin. Rafu tuli kuitenkin tunnetuksi herrasmiesmäisestä olemuksestaan. Hän käytti esiintyessään frakkia, jonka napinlävessä oli krysanteemi (keinotekoinen, ei oikea), ja hän puhui sievästi eikä langennut kaksimielisyyksiin kuten lähes kaikki muut kupletistit.

Rafu hienona.

Humalasta hän kyllä kirjoitti lauluja. Juuri tällainen kappale on ”Oi sä sulo Helsinki”, joka on Björk-musikaalin nimen takana. Iloinen kertosäe ylistää Helsingin ihanuutta, mutta laulun tarina kuvaa hiprakkaista herrasmiestä, joka yön juhlittuaan ei onnistu sovittamaan avainta kotioveen. Paikalle tulleen konstaapelin epäluuloisiin tiedusteluihin hän keksii jos jonkinlaisia vastauksia.

Sivu Mikko-Olavi Seppälän mainiosta kirjasta Suruton kaupunki.

Rafu Ramstedtin baritoniääntä ja laulantaa voi kuunnella useallakin vanhalla levyllä, ja muutamat kappaleet ovat kuunneltavissa myös YouTubessa. Vuonna 2002 löytyi lisäksi pätkä elokuvaa, jolla Ramstedt esiintyy. Kyseessä on Sano se suomeksi (1931), joka oli ensimmäinen suomalainen äänielokuva. Asialla oli turkulainen Lahyn-Filmi,  uranuurtaja tällä alalla.

Lahyn-Filmin ääniteknikko työssään.

Filmistä on säilynyt vain kaksi pätkää. Ramstedt laulaa omassa pätkässään säveltämänsä ”Merimieslaulun”. Tässä ääninauha, mutta ikävä kyllä netissä ei ole saatavissa siihen liittyvää elokuvapätkää.

Ramstedtin tunnetuin sävellys on Rosvo-Roope, joka antoi innoituksen samannimiseen elokuvaan, Roopen roolissa tietenkin Tauno Palo. Isäni lauloi aikoinaan myös Ramstedtin kappaletta ”Hei jallerii”, jonka osaan vieläkin. Laulussa meripoika kohtaa Kapkaupungissa kohtalokkaan naisen, joka tyhjentää hänen taskunsa kapakassa ja heivaa sitten miehen kadulle. Kun merimies selviää, hän palaa perimään rahojaan. Päälle hyökkää kaksikymmentä roistoa, mutta tappelussahan suomalainen pärjää niin että ”järkeä vailla ovat vieläkin kai”. Alla isältäni peritty laulukirja, josta tämäkin biisi löytyy.

Rafu Ramstedtin viimeinen työ lienee ollut käsikirjoitus, jonka teki Valentin Vaalan elokuvaan Helsingin kuuluisin liikemies. Se valmistui vasta hänen kuolemansa jälkeen. Siinä liikuttiin ympäri Helsinkiä ja mukana oli maineikkaita näyttelijöitä. Vaikka filmi menestyi hyvin , se ei kuitenkaan jäänyt minään merkkiteoksena Suomi-elokuvan historiaan.

Oi sä sulo Helsinki on kuunneltavissa Youtubessa kokonaisuudessaan. Tässä linkki:

 

Ramstedtin suvulla on muitakin kytköksiä Björk-sarjaani. Rafun isoveli G.J. Ramstedt on ollut yksi esikuvista, kun hahmottelin Björkin tutkimusmatkailija-isän elämää. Mutta G. J. Ramstedt ei ollut äkkipikainen eikä uhkarohkea kuten Björk vanhempi: hän ei olisi ikimaailmassa matkustellut Venäjällä sisällissodan aikana.

Koko kevät 1920-lukua Helsingissä!

1920-luvun ystäviä hemmotellaan tänä keväänä. Maalis-huhtikuussa tulee Aleksanterin teatterin kunnianarvoisalle näyttämölle Björk-kirjojen pohjalta käsikirjoittamani musikaali Iloisten sielujen hotelli. Musiikki on Jukka Nykäsen ja ohjaus Reetta Ristimäen, jonka yhtiö Greta Productions myös tuottaa esitykset. Koska olen keskellä uuden Björk-romaanin kirjoittamista, blogissa kuulette nyt paljon musikaalin etenemisestä harjoituksista esityksiin. HUOM! Muistakaa varata liput — se onnistuu edellä annetusta linkistä. Niitä myydään jo pikavauhtia ja esityksiä on rajattu määrä!

Viime sunnuntaina (20.1.) työryhmä kävi kuuntelemassa Jukka Nykäsen tekemiä demonauhoja musiikkikappaleista. Ne herättivät suurta innostusta ja nälkää päästä heti harjoittamaan niitä. Omalta kohdaltani voin sanoa, että olin suorastaan mykistynyt. Jukan sävelet ovat lähteneet sanoituksistani huimaan lentoon, ja tuloksena on kimara fantastisia biisejä, aitoa klassisten musikaalien ydintavaraa, joiden joukossa on liuta todellisia hittejä! Ne jäivät välittömästi soimaan mielessä. Toivon mukaan musiikista voi antaa jonkin tärpin ennen kuin esitykset alkavat…

Ohessa kuvia tapaamisesta, jossa sovittiin saman tien harjoitusaikataulusta. Työryhmästä otettiin myös pressikuvia.

Musikaalia odotellessa voi virittyä 1920-luvun tunnelmaan käymällä Hakasalmen huvilan 1920-luku-näyttelyssä ”Suruton kaupunki”. Siitähän bloggailin jo aiemmin, mutta nyt joulukiireiden mentyä ohitse näyttelyyn voi tutustua kaikesta rauhassa.

Näyttelyyn liittyy myös erilaisia tapahtumia. Tammikuussa on esitetty Salakapakka-kabareeta nimeltä Musta mirri, ja vielä ehtii sitäkin katsomaan: seuraava näytös on 29.1. Kabareen teema on kieltolaki, joka leimasi vuosikymmentä. Blogin alussa on kuva näyttelyyn kuuluvasta valikoimasta ajan pirtukanistereita, joista yleisin oli taskussa kulkevat neljänneslitran ”varpunen”. Se sai herttaisen nimensä raittiuslehdestä.

Hakasalmen huvilan näyttely on 1920-fanille MUST. Siellä on kaikenlaista aineistoa, jonka ääressä viihtyisi vaikka kuinka pitkään. Ensimmäisenä kävijä kohtaa hienon liikkuvien ja risteävien valokuvien panoraaman, joka sukeltaa Helsingin vanhoihin kortteleihin.

Erilaista painettua materiaalia, mainoksia, etikettejä, lehtileikkeitä ja muuta, on erittäin paljon. Koska vuosikymmen oli mainostamisen nousukautta, näistä saa hyvän käsityksen ajan aineellisesta kulttuurista ja kulutusmentaliteetista. Yksi näyttelyn punaisista langoista on kuuden eri yhteiskuntaluokkaa edustavan helsinkiläisen profilointi. Alemmassa kuvassa on keskellä työläismiehen esittely.

Tuore itsenäisyys käänsi katseet suomalaisen kulttuurin säilyttämiseen ja myös kotimaisen tuotannon tärkeyteen. Tämä näkyi mainoskampanjoissa, medioissa ja julkisessa tiedottamisessa.

Minua kiinnostaa 1920-luvun huvielämä ja vaatetus. Esillä oli asuja, joissa hieno herrasväki lähti illastamaan. Seinillä oli myös valokuvia yksityisemmästä illanvietosta, joka kieltolain aikana oli usein hyvin alkoholipitoista.

Vitriineissä on esillä jalkineita, käsilaukkuja, kauneudenhoitotuotteita ja kaikenlaista arjen pikkutavaraa. On kiehtovaa ja nostalgista panna merkille, miten huolellista käsityötä on pantu vaatimattomaankin pukineeseen ja esineeseen. Teollinen tuotanto oli pääsemässä vauhtiin, mutta yhä kenkiä teetettiin suutarilla ja vaatteita ja tarvekaluja käytettiin pitkään ja huollettiin viitseliäästi.

Suomalaisen kulttuurin korostamisen rinnalle toivat erityisesti kulttuuripiirit eksotiikan hurmaa. Koteihin ja hotelleihin saatettiin luoda itämainen huone, jossa lojuttiin sensuellisti divaanilla kirjavien peitteiden ja tyynyjen keskellä, poltettiin itämaista tupakkaa, flirttailtiin rohkeasti ja käytettiin toisinaan myös huumeita. Kaksi jälkimmäistä puuhaa tulkittiin paheellisen mutta ah niin tyylikkään kosmopoliittisuuden piirteiksi.

Gramofonit alkoivat halveta ja yleistyä 1920-luvun mittaan, ja niiden myötä sekä kotimainen että ulkomainen populaarimusiikki levisi yksityiskoteihin.

Sodanaikaisen ruokapulan jälkeen maistuivat makeiset. Fazerin suklaa oli jo 1920-luvulla se haluttu herkku. Hakasalmen huvilan näyttelystä voi ostaa Fazerin suklaata alkuperäispakkauksissa. Sisältö on kyllä tuoretta!

Vielä muutama kuva näyttelyn avajaisista, jotka olivat viime vuoden puolella. Menin sinne tietenkin 1920-luvun leningissä. Muutkin hakivat innoitusta jazz-vuosikymmenen muodista. Se on eittämättä tyylikästä ja ajatontakin.

 

 

 

 

 

Hyvää uutta vuotta!

Tervehdys, blogini lukijat!

Jälleen on vietetty hiljaiseloa, jonka vuoksi pyydän anteeksi. Tällä kertaa syynä työkiireiden lisäksi VIRUS (kyllä, pitää kirjoittaa isoilla kirjaimilla, koska se oli niin kamala), joka hyökkäsi kimppuuni viime lokakuun lopussa juuri ennen Helsingin kirjamessuja eikä sitten päästänytkään minusta irti moneen, moneen viikkoon.

Vihollinen lähikuvassa: adenovirus.

Sairastin erilaisia nenäontelon, kurkun ja keuhkoputken tulehduksia ketjussa, mutta pahin oli silmätulehdus. Sekin uusi monta kertaa ja seuraksena oli heikentynyt näkö: marraskuussa olin puolisokea ja vasta joulun jälkeen viruksen nakertamat arvet sidekalvoilla alkoivat parantua. Kaikenlainen lukeminen ja kirjoittaminen on siksi ollut hyvin hankalaa, ja bloginpito on ollut ihan mahdotonta.

Rembrandtin etsaus, jossa nainen opastaa sokeaa miestä. Silmätulehduksen ollessa akuutti en uskaltanut lähteä kotoa: pelkäsin kaatuvani, kun näköni oli huonontunut virusten mellastaessa sidekalvolla.

Nyt olen toipumassa ja kirjoittaminen sujuu jälleen. Mutta ei hurjastella. Tämä päivitys on oikeastaan vain hyvän uuden vuoden toivotus ja lyhyt summeeraus siitä, mitä nyt on tekeillä.

TÄMÄ on ilmestynyt, ja väittelen sen kanssa 18.1. saadakseni vihdoin viimein filosofian tohtorin arvon.

Ja parhaillaan viimeistelen TÄTÄ, jonka pitäisi ilmestyä helmikuun lopulla.

Lisäksi olisi työstettävä vielä vähän TÄMÄN dialogia, koska kohta alkavat harjoitukset ja ensi-iltakin on jo 28.3.

Kun kaikki tämä on tehty, käärin hihat ja käyn kiinni kuudennen Björk-kirjan käsikirjoitukseen. Sen ja ”Iloisten sielujen hotellin” myötä ajatukseni kiinnittyvät taas 1920-lukuun, ja blogiinkin tulee kirjoitettavaa.

Vielä yksi uutinen: kuulin ilokseni, että Topelius-näytelmää (ks. edelliset päivitykset) esitetään vielä tämänkin vuoden puolella. 14.1. klo 18 on esitys Yliopistomuseossa Helsingissä ja 2.2. Runeberg-museossa Porvoossa.

Puuhaa siis riittää edelleen, mutta onneksi vuoden alku lupaa hyvää: olen pitkästä aikaa TERVE!