Björkin kotikorttelissa

Nikolainkatu (nykyinen Snellmaninkatu) vuonna 1865, näkymä etelään päin. Numero 15, jossa Björk asuu, häämöttää kadun toisessa päässä vasemmalla. Etualalla oikealla numero 8, jota kutsuttiin ennen Nuuskamyllynmäeksi. Taustalla Suurkirkko, silloinen Nikolainkirkko. Kuva: kuvaaja tuntematon, Helsingin kaupunginmuseo.

Helsingin keskusta siirrettiin 1640 Vanhastakaupungista Vironniemelle. Kruununhaka, kruunun hevosten entinen laidunmaa, kuuluu tämän uuden Helsingin vanhimpiin asuinalueisiin. Soisesta niemestä on jäljellä enää nimi Vironkatu. Alueella asui ensin aatelisperheitä ja varakkaita liikemiehiä, jotka suosivat Pohjoisrantaa ja Liisanpuistikon tienoota. Kun Senaatintorille ilmestyivät 1800-luvun alussa valtioneuvoston ja yliopiston talot, kaupunginosaan muutti oppineita ja virkamiehiä. Siellä asuu myös virkamies ja lakimies Karl Axel Björk.

Björkin kotiosoite on Nikolainkatu 15. Keisari Nikolai I:n mukaan nimetty katu, joka alkaa etelässä Senaatintorilta ja päättyy pohjoisessa Siltavuorenpenkereeseen, ristittiin 1928 uudelleen Snellmaninkaduksi. Björkin kotikortteli on nimeltään Myyrä tai Maamyyrä. Sitä rajoittavat Snellmaninkadun lisäksi Vironkatu, Mariankatu ja Rauhankatu. Vain Mariankatu 18 ja Snellmaninkatu 13 on rakennettu vuoden 1921 jälkeen. Muut ovat likipitäen siinä asussa, jossa Björk niitä katseli.

Alla sarja kuvia Siltavuorenpenkereen suuntaan, joissa näkyy Nikolainkatu-Snellmaninkadun muutos.

Nikolainkatu vuonna 1897. Oikealla 17, 19, 21 ja 23, nro 17 Vironkadun kulmassa. Kuva: Karl Mitterhusen, Helsingin kaupunginmuseo.

Signe Branderin kuva vuodelta 1907. Vasemmalla yliopiston oikeuslääketieteellinen laitos. Kadun päässä Siltavuorenpenger 20, yliopiston fysiologian laitos. Kadulle ovat ilmestyneet raitiovaunun kiskot. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

Snellmaninkatu nykyisellään. Oikealla numero 15.

Nikolainkatu 15 on korttelin vanhin säilynyt rakennus, sen alkumuoto syntyi jo vuonna 1861. Arkkitehti Axel Hampus Dahlströmin kaksikerroksinen kulmatalo uusittiin ja korotettiin 1907 osin neli- ja osin viisikerroksiseksi. Sinne on asettunut matkustajakoti, joten kuka tahansa voi päästä yöpymään Björkin entisessä vuokrakortteerissa. Huoneet ovat säilyttäneet osin vanhan asunsa ja rappukäytävä on todella kaunis.

Porrashuone, Snellmaninkatu 15. Kuva: Kari Hakli, 2003. Helsingin kaupunginmuseo.

Naapurissa numerossa 13 on rumilus aikansa pahinta laatikkotyyliä vuodelta 1956-57. Björkin aikana sen paikalla oli Hankkijan rakennus, joka sopi paljon paremmin Säätytalon, Kansallisarkiston ja Suomen Pankin kaveriksi. Nykyisen talon alakerrassa on karaokebaari Pataässä ja sen vieressä Tieteellisten seurojen Tiedekirja-kirjakauppa. Jos olisi mitään toivoa saada tilalle ympäristöä kunnioittava rakennus, numero 13 olisi yksi kärkiehdokkaistani purettavaksi taloksi.

Snellmaninkatu 13 – Rauhankatu 15 vuonna 1956 juuri ennen purkua. Kuva: Constantin Grünberg, Helsingin kaupunginmuseo.

Snellmaninkatu 13 1958. Kuva: Constantin Grünberg, Helsingin kaupunginmuseo.

Numero 15 on myös Vironkadun viimeinen talo. Sen jatkeena ovat Vironkatu 12 ja 10, molemmat jugendtyyliä, johon kuuluvat ulostyöntyvät osat ja erkkerit. Vironkatu 12 on vuodelta 1907, arkkitehtinä Richard Willman. Vironkatu 10 on Oskari Holvikiven työtä ja valmistui 1911. Siinä asuu Björkin ystävä, Helsingin Sanomien toimittaja Anton Helander vaimonsa ja tyttärensä kanssa.

Vironkatu. Edessä Snellmaninkatu 15, sitten sen kanssa samansävyinen Vironkatu 12 ja vaaleampi numero 10. Kauimpana uusin rakennus Vironkatu 8 – Mariankatu 18 Mariankadun kulmassa.

Vironkadun ja Mariankadun kulmassa oli Björkin aikana matala empiretyylinen puutalo. Sen piirsi Gabriel Andsten vuonna 1832, ja siinä on asunut runoilija J. L. Runeberg perheineen vuosina 1834–1836. Arkkitehtitoimisto Elias ja Matti Paalanen suunnitteli paikalle uuden kivitalon, joka valmistui 1931. Mariankatu 18:n kivijalassa toimii ruokakauppa Anton & Anton. Björkin aikoihin Nikolainkadun puolella oli useita pikku ruokakauppoja.

Mariankatu 18 ja 16. Kuva: A. E. Rosenbröijer 1890-1899, Helsingin kaupunginmuseo.

Mariankatu 18 vuonna 1931. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

Mariankadun ja Rauhankadun kulmassa on komealla tornilla varustettu jugendlinna, Mariankatu 16 – Rauhankatu 11. Arkkitehti Gustav Estlander suunnitteli sen 1904. Jatkosodan suurpommituksissa 1944 siihen osui yhdistetty miina- ja palopommi. Kukaan ei kuollut, mutta talon yläkerrokset tuhoutuivat täysin. Seuraavana vuonna vauriot korjattiin ja samalla taloon lisättiin kuudes kerros.

Rauhankatu 11 (Mariankatu 10). Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

Viereinen punatiiliornamenteilla koristettu Rauhankatu 13 edustaa eksoottisempaa jugendtyyliä ja on myös hiukan vanhempi, juuri edellisen vuosisadan lopusta. Sen suunnittelivat Bertel Jung ja Karl Hård af Segerstad. Sen seinästä löytyy kyltti, jossa lukee: ”Tässä talossa asui kotimaisen dekkarin klassikkohahmo komisario Palmu. Mika Waltari kirjoitti vuosina 1939-62 kolme Palmu-romaania, jotka Matti Kassila ohjasi elokuviksi 1960-luvun alussa. 12. 5. 2005 Suomen dekkariseura ry.” Suomi-filmin tunnetuimman poliisikomisarion kotiosoitteen ratkaisi Palmu-elokuvien kuvauspaikkoja tutkinut Jari Lehessaari. Hän löysi numero 11:sta rappukäytävän, joka esiintyy Kaasua, komisario Palmu -elokuvan lopussa.

Rauhankatu 13. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

Palmu muistaa, että on jättänyt kahvipannun tulelle, kiiruhtaa apulaisineen kotiinsa ja tulee samalla paljastaneeksi myöhemmän ajan salapoliisille, missä asuu. Aivan sattumalta tulin majoittaneeksi oman salapoliisini samaan kortteliin!

Ennen joka miehen päässä oli hattu

Filmitähti ja tanssija Fred Astaire pukeutui elokuvissaan aina tyylikkäästi. Silinteri sopi hyvin hänen kapeisiin kasvoihinsa, ja hänen tunnetuimpiin filmeihinsä kuuluu Top Hat (Silinterihattu, 1935). Tämä otos on myöhäisestä filmistä Blue Skies (Sinitaivaan alla, 1946), jossa silinterin seurana ovat ascot-solmio, saketti ja damaskit.

Kun kesä on vihdoin tullut, pitää nauttia lomasta. Bloggaan siis vähän harvemmin. Syksyn sateiden saapuessa jaksaa taas istua koneen ääressä. Mutta nyt hiukan juttua miesten päähineistä. 1920-luvulla näet mies ei lähtenyt ulos ilman hattua. Paljain päin oltiin vain maalla kesäisin.

Nykyaikaiset miesten hatut ovat lähes kaikki perua 1800-luvun alusta tai puolivälistä. Varhainen herrasmiehen hattu on silinteri, jonka suomalainen nimi tulee saksasta ja kertoo päähineen putkimaisesta muodosta. Englanniksi hattu on top hat, ranskaksi haut-de-forme, jolloin viitataan hatun korkeuteen. Alunperin silinteriin käytettiin majavankarvasta tehtyä huopaa, johon saatiin öljyämällä ja harjaamalla silkin kiilto. Myöhemmin silinterin kupu päällystettiin silkillä.

Herrasmiehiä silkkipytyissä. Kuva: http://www.victoriana.com/Mens-Clothing/tophats.htm.

Silinteri oli jokapäiväisessä käytössä poliitikkojen ja liikemiesten suosiossa, muut pitivät sitä ilta-asujen kanssa. Siitä on tullut yhä harvinaisempi. Jo 1800-luvulla käyttökelpoisempi oli knalli (bowler hat), jonka pyöreä huopainen kupu oli kovetettu kumiliimalla. Se vakiintui 1800-luvun puolivälissä keskiluokkaisen kaupunkilaisen arkipäähineeksi.

Ranskalaisia herrasmiehiä. Kuva teoksesta John Peacock: Men’s fashion: a complete sourcebook.

Knallia pidetään erityisesti perinteisten brittimiesten tunnusmerkkinä, yhdessä sateenvarjon kanssa, ja Winston Churchill suosi sen korkeakupuista mallia. Siinä on kuitenkin jotain hupaisaa, koska sen käyttäjiin kuuluvat Charlie Chaplin, Oliver Hardy ja Stan Laurel sekä Tintti-kirjojen poliisikaksikko Dupond ja Dupont. Knalli on myös bolivialaisten naisten perinteinen päähine.

Knallia juhlallisempi on jäykistetystä huovasta tehty homburg, jossa on ylös kaartuva lieri ja ripsinauha (grosgrain). Kuvussa on hillitysti muotoiltu pitkittäinen lovi. Konservatiivisimmat miehet käyttävät mustaa homburgia.

Anthony Eden ja homburg.

Hattu sai nimensä kylpyläkaupunki Bad Homburgista Saksassa, jossa Englannin ilomielinen kuningas Edvard VII mielellään vieraili. Hän ihastui läheisen hattutehtaan tuotteisiin, alkoi pitää niitä ja sai paljon jäljittelijöitä. Hattua kutsutaan myös Eden-hatuksi moitteettoman tyylikkäästi pukeutuneen pääministerin Anthony Edenin (1897-1977) mukaan. Näistä miesten muotiin vaikuttaneista herroista tulee jatkossa varmasti vielä puhetta.

Björk pitää homburg-hattua villaulsterin kanssa viileinä vuodenaikoina. Appeni käytti sitkeästi homburgia 1980-luvulla, vaikka se oli jo 1960-luvulla alkanut näyttää uuden sukupolven silmissä perin vanhanaikaiselta. Brittiyhtye Procol Harum teki 1967 psykedeelisen kappaleen nimeltä Homburg, jossa nimetöntä miestä, joka on eri tavoin ulkona elämästään, kehotetaan ottamaan tämä hattu pois päästään, koska hänen päällystakkinsa on liian pitkä.

Homburgin vapaamielisempi sukulainen on fedora, johon Chicagon gangsterit olivat mieltyneitä. Fedora on pehmeää huopaa, kuvun lovi on syvä ja sen sivuilla on myös pienet kuopat. Se muotoutuu kantajansa mukaan ja sen voi rutistaa myös taskuun. Siksi se on rentojen kulkureitten kuten Indiana Jonesin itseoikeutettu päähine. Hatun nimi tuli Victorien Sardoun näytelmästä Fédora (1882), jossa näyttelijätär Sarah Bernhardt esiintyi tämä hattu päässään. Se on siis myös naisille sopiva päähine.

Fedora-hattu milanolaisen muotiliikkeen sivuilta.

Trilby-hattukin on saanut nimensä näytelmän sankarittaren hatusta. George du Maurierin, Daphne du Maurierin isoisän romaaniin perustuvassa näytelmässä Trilby (1895) esiteltiin tämä hattu, jossa on kapeat lierit, jotka taitetaan edessä alas ja takana ylös. Hienompi trilby tehdään kaninkarvasta kuten fedora, mutta se voi olla myös kangasta tai olkea. Nauhassa on joskus höyhen kuten tirolaishatussa, jota se muistuttaa.

Trilby-hattu brittiläistä tekoa.

Vähiten muodollinen on porkpie-hattu, jossa on matala leveä kupu ja kapea lieri. Se oli yleinen 1800-luvun lopulla myös naisilla. Se sopi vapaa-aikaan, kuten myös Ecuadorista kotoisin oleva panama-hattu. Porkpietä käyttivät erityisesti jazzmuusikot, ja itse yhdistän sen Buster Keatonin surumielisiin kasvoihin. Björk tuskin panisi päähänsä porkpietä, mutta aito panama-hattu kelpaa hänelle kesäpäähineeksi.

Buster Keaton haaveilee rakkaudesta.

Panama-hattu parasta montecristi-laatua. Perinteiset panama-hatut punotaan toquilla-palmun säikeistä. Montecristin kaupungista Ecuadorista ovat lähtöisin tiuhimmin punotut hatut.

1930-luvulta alkaen miesten hattujen käyttö on vähentynyt. Paljain päin esiintymisen esikuvana oli ajan muoti-ikoni, Windsorin herttua. Suosionsa on säilyttänyt vain köyhemmän väen päähine lippalakki. Perinteisiä lierihattuja pitävät lähinnä vain luovien ammattien harjoittajat ja huolitellut pukeutujat.

Lisää tietoa miesten hattumuodista löytyy Ville Raivion blogista ja hänen mainiosta kirjastaan Klassikko.