On hienoa, että niin paljon historiallista materiaalia on nykyään digitoitu. Digitoiminen soveltuu parhaiten puhtaasti kirjalliseen tai kuvalliseen materiaaliin, mutta myös museot ovat tehneet parhaansa tarjotakseen virtuaalisia vierailuja, joissa kokoelmia esitellään usean median avulla. Tällä tavalla kuka vain, jolla on tietokone ja nettiyhteys, voi katsella ja selailla kotonaan arkistoja ja materiaaleja, joiden tutkimista varten piti ennen mennä kirjastoon, arkistoon tai museoon ja pyytää nähtäväkseen alkuperäisiä dokumentteja. Ennen katselin pää kenossa sanomalehtien sivuja mikrofilmien lukulaitteesta Kansalliskirjastossa. Nyt saan digitoidut lehdet kotona näkyville. Tämä on iso edistysaskel.
Se ei kuitenkaan merkitse, että alkuperäinen materiaali on tullut tarpeettomaksi. Digitaalisiin tallenteisiin sisältyy vaaroja. Teknologia kehittyy nopeasti ja sen mukana muuttuvat tietojärjestelmät, selaimet ja tallennemuodot. On jo nähty, että joitain tallennemuotoja on kadonnut ja samalla ovat poistuneet laitteet, joilla niitä on voinut käyttää. On mahdollista, että samalla on kadonnut jotakin arvokasta. Voi olla, että tulevaisuudessa pitää valita, mitä siirretään eteenpäin, ja valinnan voivat tehdä henkilöt, jotka eivät pidä historiaa lainkaan arvossa. Siksi on hyvä, että alkuperäiset kirjat tai kuvat ovat tallessa.
Lisäksi alkuperäisiin lähteisiin sisältyy usein lisäarvoa. Botticellin Kevät näyttää täysin uniikilta, kun sen näkee Uffizissa. Mikään valokuva tai digitaalinen esitys ei tee sille oikeutta.
Siksi on tärkeää jalkautua historian pariin. Esimerkiksi Helsingin kaupunginmuseon aarteet ovat nähtävissä netissä finna.fi– palvelussa, mutta museo järjestää myös näyttelyitä ja sen sivuja kannattaa seurata säännöllisesti. On arkistoja, joita ei ole syystä tai toisesta digitoitu, ja ne vaativat yhä matkan alkuperäisen dokumentin ääreen. Historialliset ympäristöt pitää kokea fyysisesti. Kun katselee kuvia historiallisesta Prahasta, lukee kirjan kaupungin historiasta ja kävelee sen kaduilla, kokee kolme erillistä elämystä, jotka täydentävät toisiaan.
Helsingin kaupunginmuseo.
Björk-kirjoja kirjoittaessani seikkailen ajassa edestakaisin. Kun kuljen Helsingin kaduilla, muistan samalla sen historialliset kerrokset. Näen uudisrakennuksen paikalla talon, joka revittiin 1960-luvulla. Voin palauttaa mieleeni kuvia siitä, miltä Kallio näytti, ennen kuin puutalot hävisivät. Voin kuvitella, millaiset mahdollisuudet kiipeilyyn ja seikkailemiseen pihat antoivat entisajan lapsille. Käytin tätä tietoa esimerkiksi pian ilmestyvässä Björk-romaanissani.
Minulle ovat tarpeen sekä nykyajan fyysinen tila että elokuvat ja valokuvat, jotka todistavat menneisyydestä.
Tieto historian kerroksista on tärkeää. Jos emme tiedä, mistä tulimme, emme voi ymmärtää, mitä olemme, emmekä voi olla täysin tietoisia siitä, mitä olisi paras tehdä tulevaisuudessa.
Kirjoitan historiallisia romaaneja, koska rakastan historiaa ja tahdon lisätä historiallista tietämystä ja kiinnostusta historiaan. Toki tahdon myös kertoa hyviä tarinoita!
Muistutan blogiin ensi kertaa eksyneitä siitä, että blogilla on oma arkisto, josta voi etsiä kiinnostavia kirjoituksia historian eri puolista: muodista, politiikasta, kulttuurista, arkkitehtuurista, rikollisuudesta ja vaikka mistä. Kannattaa edetä kauemmaksi kuin yhden klikkauksen päähän.
Kadonnutta 20-lukua etsimässä 